KeSää 2014

Täällä on sadevaroitusten ennakoimana saatu sadetta yhteensä yksi millimetri. Säestäjänä pari lievää ukkosen jyrähdystä. Edelleen näkyy olevan sadevaroitus voimassa. :doubtful:

Ulkona 23,4
Sisällä 28,1

Hyvin menee. Hermot.
 
Tuorein säähavainto: 10.8.2014 8:10 Suomen aikaa
Lämpötila 17,3 °C
Kosteus 84 %
Kastepiste 14,5 °C
Lounaistuulta 3 m/s
Puuska 4 m/s
Paine 1008,4 hPa
Tunnin sadekertymä 0,0 mm (8:00)
Melkein pilvistä (7/8)
Näkyvyys yli 20 km
Tämä olisi hyvä koko päivän sääksi. Nyt ovat lopettaneet sateen ja ukkosen ennustamisen tälle kohtaa maata. Ei ne eilenkään osuneet ainakaan tänne kaupunkialueelle.
 
No nyt on muuttuneet ens viikon ennusteet niin, että hellepäiviä ei enää lain ja keskiviikkona alle 20 astetta. Työkaverikin pääsee kesälomallaan vielä ulkoilemaan, kun on kuulemma kolme viikkoa istunut sisällä tuulettimen edessä elokuvia katsomassa.

Eilen illalla satoi melko rivakasti kotvan, pilviseltä näyttää nytkin. Sisälämpötila nousee vielä yli 27 asteen, jos ikkunan sulkee.
 
Työkaverisi on ns. Älykkö.

Kyl se on enemmänkin urheilija ja juoppo, muttei tykkää helteistä. Silti pitää se koko neljän viikon loma saada joka vuosi näihin aikoihin ja nytkin jo toisella viikolla valitteli, että on tylsää ja vois yhtä hyvin olla töissäkin. Pitäis vaikka kaks viikkoa kesäkuun alussa ja loput elokuun lopussa. Tai vielä useammassa osassa. Mä olen tänäkin vuonna ainoa meillä joka viettää useamman kesäloman (3:e).
 
Kyl se on enemmänkin urheilija ja juoppo, muttei tykkää helteistä. Silti pitää se koko neljän viikon loma saada joka vuosi näihin aikoihin ja nytkin jo toisella viikolla valitteli, että on tylsää ja vois yhtä hyvin olla töissäkin. Pitäis vaikka kaks viikkoa kesäkuun alussa ja loput elokuun lopussa. Tai vielä useammassa osassa. Mä olen tänäkin vuonna ainoa meillä joka viettää useamman kesäloman (3:e).

Ei voi olla urheilija, jos ei pidä helteistä. Kaikki hyväkuntoiset ihmiset rakastasa helteitä ja ne jotka eivät viihdy paahteessa ovat läskejä ja huonokuntoisia.
 
Jumalaton määrä kärpäisiä pyrkii taloni sisälle. Ainakun ulkoovesta kulkee, niin ainakin kolme pääsee sisälle.
 
Opettele rakastamaan kärpäsiä. Näin saavutat onnen. Tai oikeastaan se tulee luoksesi.
 
Mihinkään asiaan ei edes kannata yrittää sopeutua, vaan nillittää kympillä.

Itseäkin vituttaa 5 asteen pakkaset, kun sukset on voideltu -10 asteen keliin. Lipsuuhan se suksi, kun on väärä voitelu. Yhyy...
 
Keskiviikkona tosiaan näyttäis hellittävän tää helvetti. Vihdoin.

Vaikka ehtiihän tuo vielä muuttua moneen kertaan. Ennuste.
 
Mä ole ainakaan yhtään tottunut näihin helteisiin, vaikka töimaalla käynyt hikoilemassa viis päivää viikossa. Pikemminkin päinvastoin, hellepäivän aamuna tarkenee pyöräillä t-paitasillaan 18 asteessakin, kun on yön ja edellisen päivän ollut kuumassa. Jos koko päivän on 18 astetta niin silloin pitää vetää pitkävihaista ylle.

Paahtaminen saisi loppua, koska mun lomani loppui jo. Työnteko ja työpaikalle kävely on ikävää näillä säillä.

Paahtaminen saa loppua, vaikka mun lomani viikon päästä jatkuukin.
 
Sisä- ja ulkolämpötila on mittalaitteen perusteella keskenään balanssissa hetkellä nyt.
Molemmat 23.8 astetta.

Alkanu viiletä huolestuttavasti tämä Suomen olosuhteiksi harvinaisen hieno intiaanikesä.
Sais kyllä ny vähän lämmetä, talvella saa taas hytistä perkele ihan riittämiin, liikaa ja överisti.
 
ulko 23c
sisä 25c

Tämä on hyvä.

Ulkona hieman kevyttä tuulenvirettäkin, ei ole niin tunkkainen ilma kuin aiempina päivinä.
 
Piti lähteä fillarilenkille mutta sitten vilkaisin horisonttihin lailla kapteenin ja näin mustat pilvet nuo. Kohta jyrähtänee joten jäänkin Forumille iloksenne puhumaan syvällisiä.
 
Piti lähteä fillarilenkille mutta sitten vilkaisin horisonttihin lailla kapteenin ja näin mustat pilvet nuo. Kohta jyrähtänee joten jäänkin Forumille iloksenne puhumaan syvällisiä.

Kapteeni kertokaa mistä nuo kyyneleet
Mielessä käyvätkö ystävät kaatuneet
 
Ylös