KeSää 2014

Virtain kaupunki meni saunaan ja näki siellä kihniönsä ähtärin.
 
Virrat on maineeseensa verrattuna hieno paikka. Paikallinen ähläm-pizza oli varsin maittava.
 
Mutta se henkinen ilmapiiri ja ihmiset ovat aivan suolesta.

En tunne silleen paikkakuntaa. Ollut siellä ryypiskelemässä yhden Juhannuksen sekä paluumatkalla Tuurista kerran.
Yksi alkoholisoitunut kaverini on sieltä kotoisin. Kertonee jotain paikkakunnasta.
 
Kertonee jotain paikkakunnasta.

Ei tuo nyt vielä mitään kerro mutta esim. se kertoo, että kaupungissa on yleisehköä kännihupia hakata omaa autoaan kirveellä. Toki onhan se parempi aggression purkamiskanava kuin snägärijono toki.
Pari kertaa pelotti, kun samassa taloyhtiössä asui eräs ulkoisesti hyvin huomiotaherättävä mielipuoli, jolle kirveslitta oli jokaviikonloppuinen riento.
 
Taidan tietää mistä sana virtsaaminen on tullut.:idea:

Mieluummin virsta väärään kuin vaaksa vaaraan...

Etäisyyttähän on mitattu aikoinaan mm. poronkusemalla. Etäisyysmitta virsta on selvästi samaa sukua. Se on vain jossain välissä kirjoitusasultaan kiepsahtanut ympäri, jolloin sanan etymologinen alkumuoto on jäänyt kuvaamaan kusemista (virtsa) ja muuntunut muoto on alkanut tarkoittaa etäisyysmittaa (virsta).
 
Tää kesä on jo menny, saatana. Moon ollu aina sitä mieltä, että Elokuu ei ole enää kesää.
 
Tää kesä on jo menny, saatana. Moon ollu aina sitä mieltä, että Elokuu ei ole enää kesää.

Valoisuuden puolesta toukokuu on kyllä enemmän kesää kuin elokuu. Ihmetellyt noita saksalaistenkin koulujen kesälomakäytäntöjä, että saattavat vasta elokuun alussa aloittaa lomansa ja se voi kestää syyskuun puoliväliin asti.
 
Haa

Kirjoitin kylläkin normaalin kesäinen. Et kyllä millään voi väittää, että kuluva kesä olisi säiden puolesta ollut normaali.

En mää mitään väittänyt.

Vihjaisin vaan, että kaikki kesät eivät ole aina "kylmiä", niinkuin yleinen mielipide antaa hyvin usein ymmärtää. Olisiko ollut 2010 tai 2011, jolloin oli yhtä helteinen kesä, kun kuluvana vuonna. Taisi jopa olla vielä lämpimämpi?

Suomen kesien kylmyys ja sateisuus lie pitkällä aikavälillä urbaania legendaa. Tai sitten pelkkää paskanjauhantaa. Välillä on helteisiä kesiä ja välillä vähän viileämpiä. Siinä se.
 
Suomen kesien sateisuus ei ole urbaanilegenda ainakaan siinä suhteessa, että tilastojen mukaan sateisimmat kuukaudet osuvat kesään heinäkuun ollessa sateisin kuukausi, mutta sen tosin selittävät yleensä ukkosmyrskyt joiden aikana vettä sataa rankasti.

Suomen kesien kylmyys sen sijaan on urbaanilegenda siinä suhteessa, että joka kesä Suomessa rikotaan +30 asteen raja.
 
No mä en sitä oo rikkonu. Se oli jo rikki kun mä tulin tähän. En tiedä mistä on kyse. Kiellän osallisuuteni mihinkään.
 
Odotan sään selkämistä, jotta pääsis fillaroimaan. Ennusti selkeää säätä, mutta ainakin täällä pilvet roikkuu niin matalalla, että osuu telkkarinantenneihin.
 
Ylös