KeSää 2015

Radion mukaan vesisateet myöhästyttävät mansikkasatoa ja nostavat hintaa. Kuopio 7€ ja Pori 5€/l kasvihuonemansikalla.

Sateet vei herneen 2 ekaa kylvöä. Kolmas menossa.
 
Tunti sitten räimi vettä oikein kunnolla.

13.2 ulkolämpötila ja kostea ilma tekee fiiliksen kalseaksi.

Tää on tätä koko viikonlopun.

Ihan kuin Bergenissä asuisi.
 
16 astetta, luvassa korkeintaan 19 astetta ja sadetta. Huomenna vielä viileämpää ja edelleen sadetta, joka jatkuu näköjään maanantaihin saakka, tosin silloin jo huikeat 26 astetta, loppuviikosta luvassa lähemmäs kolmekymppiä. Siinä mielessä kyllä ihan jees, että ilmastointilaitteet tullaan asentamaan torstaina.

Tänään iltapäivällä Budapestiin niitä jo mainitsemiani duunikaverin häitä juhlimaan, siellä näyttäiskin säätila olevan paremmalla hollilla. Sunnuntaihin asti puolipilvistä ja 23-24 astetta. Ihan jees kelit siinäkin mielessä, että puku päällä palloillessa ei ihan välttämättä kaipaa 40 asteen hellettä.
 
Samaa problematiikkaa pukkaa. Lenkillä pitäisi käväistä, kunhan tulisi tunnin lokonen jolloin ei sataisi. Sadetutkan mukaan menee iltaan saakka :(
 
Joo, kannattaa varoa. Ihmiset on tehty sokerista joten ne saattaa sulaa vesisateessa. Tai siis ei ne mitään 'sula', vaan liukenee. Tarkkana nyt.
 
Voi paska. Kävin kuumassa suihkussa ja valuin viemäriin. Täällä sitä Jjusbanin kans sitte juhannus, kait.
 
Joo, kannattaa varoa. Ihmiset on tehty sokerista joten ne saattaa sulaa vesisateessa. Tai siis ei ne mitään 'sula', vaan liukenee. Tarkkana nyt.

Ihan tarkkaa kuvaa mulla ei ole sun urheiluharrastuksista, mutta sadevehkeissä (varsinkin kumpparit jalassa) on aika ilkiää juosta pidempää matkaa ( yli 10 km). Toinen vaihtoehto (viileämpi tosin, mutta saattaa aiheuttaa kramppeja, kuten mulla kävi Joroississa 2012 puolimatkan triathlon-kisassa että selkä kramppas totaalisesti), että antaa vaan kastua ihan läpimäräksi.

Ulkona olelu muuten sateella ei ole ongelma. Panee vaan sadevehkeet niskaan tai käyttää pisaratikkua ja lantsareita.
 
Ihan tarkkaa kuvaa mulla ei ole sun urheiluharrastuksista, mutta sadevehkeissä (varsinkin kumpparit jalassa) on aika ilkiää juosta pidempää matkaa...
Siis Burbbihan on ihan suomen huippuja ratajuoksussa, mitä nyt röökinpoltoltaan ja makeisten ahmiselta ennättää.
 
Ihan tarkkaa kuvaa mullakaan ei ole mun urheiluharrastuksista, mutta muistaakseni olen ihan suomen huippuja ratajuoksussa, mitä nyt röökinpoltoltani ja makeisten ahmiselta ennätän.
 
Siis Burbbihan on ihan suomen huippuja ratajuoksussa, mitä nyt röökinpoltoltaan ja makeisten ahmiselta ennättää.

Täällähän on ennenkin tehty ennätyksiä farkut jalassa jouksussa, niin burbbi vois nykästä kauden kotimaisen kärkituloksen kymppitonnille, kun siinä on niin huono tilastoaika.

YLEISURHEILU / KOTIMAAN KÄRKI 1/2

100 m Samuli Samuelsson 10,55
200 m Samuli Samuelsson 20,91
400 m Jani Koskela 48,28
800 m Ville Lampinen 1.50,85
1 500 m Marco Bertolotti 3.49,20
5 000 m Jaakko Nieminen 14.54,15
10 000 m Arttu Vattulainen 29.47,19
Maraton Jussi Utriainen 2.24.16
110 m aj Arttu Hirvonen 14,00
400 m aj Jussi Kanervo 49,78
3 000 ej Janne Ukonmaanaho 8.40,37

Korkeus Samuli Eriksson 216
Seiväs Jouni Marjaniemi 535
Pituus Kristian Pulli 780
3-loikka Simo Lipsanen 15,83
Kuula Arttu Kangas 19,79
Kiekko Pyry Niskala 58,77
Moukari Tuomas Seppänen 73,46
Keihäs Tero Pitkämäki 88,62
10-ottelu Thomas Barrineau 7 762

Kumpparit ja sadehaalari päällä vieläpä!

Ps. On muuten ihan helvetin huonoja aikoja ja tuloksia nuo. Alkueristä ja karsinnoista arvokisoissa pääsis jatkoon keihäässä ja 400m aidoissa.

Lieneenkö sitten kylmät kelit hillinneet tuloskuntoa. Näin ainakin urheilijoiden suusta kuultuna. Tosin nuo keihään ja nelosten aitojen tulokset onkin tehty ulkomailla.
 
Ihan tarkkaa kuvaa mullakaan ei ole mun urheiluharrastuksista, mutta muistaakseni olen ihan suomen huippuja ratajuoksussa, mitä nyt röökinpoltoltani ja makeisten ahmiselta ennätän.

Mulla sen sijaan olis aika tarkka kuva:
article-1368351-0B4151DA00000578-837_634x286.jpg

Huilaat vähän reenien välissä :ahem:
 
Täällähän on ennenkin tehty ennätyksiä farkut jalassa jouksussa, niin burbbi vois nykästä kauden kotimaisen kärkituloksen kymppitonnille, kun siinä on niin huono tilastoaika.
Täältä etelästä löytyy lähempääkin ärrä, joten turhan pitkä matka.

Oooh....sade loppui.
 
burbbi vetäisee satasen X:ään sekkaan sateella kumpparit jalassa ja farkuissa :cool:

Mikäli nyt ahmimiseltaan ehtii ja jaksaa.
 
6 km takana. Kääntöpaikka Kurkimäen ranta. Vettä tulee. Ei luovuteta. Kuuma suihku kotona sitten. Pienet venyttelyt ja rakon tyhjennys ja takaisinpäin.
 
Ylös