KeSää 2015

22,5 astetta näytti ulkoilmamittari.

Veden lämpötila 19. En tiedä, voinko luottaa tuohon mittariin, mutta kai se sitten niin lämmintä on. Ilma on ihan ookoo, vähän tasainen ja tylsä ehkä, mutta näillä mennään.
 
Pari sadekuuroa vasta tälle päivälle. No, on siellä sentään 19 astetta lämmintä, melkein kesä.
 
Tämän kesän eka kunnon ukkonen rytyytteli äsken. Nyt taisi jo rauhoittua?
 
Samix ja taisi olla samaan aikaan. Koko saari tärähti kun salami iski tuohon lähelle.
 
Kolmisenkymmentä astetta (hirmuhelle!) luvassa tännekin tänään, ensi viikolla menee sitten täysin infernaaliseksi yli 35 asteen lämmöillä, tosin tuolloin olen jo kaukana täältä, mutta samanlaista näköjään luvassa sielläkin.
 
Kolmasosa hirmuhelteestä: Taivas tyystin pilvessä ja 13 astetta. Eipä tarvitse aurinkorasvaa tänään(kään).
 
Hirmuhelle kestää ainoastaan perjantain, silloin ennustettu 26 astetta. Ens viikolla taas 18-19.
 
Amerikkalaisen sääpalvelun WSI:n Euroopan-osasto on nyt julkaissut Eurooppaan ennusteen koko heinäkuulle. Ennusteesta selviää, että Keski-Euroopassa, muun muassa juurikin Ranskassa, vietetään koko heinäkuu keskiarvoa lämpimämmässä säässä: pitkin heinäkuuta läpi Keski-Euroopan päästään useita asteita keskiarvoa korkeampiin lämpötiloihin.

Suomen osalta tilanne ei ole hellefanien näkökulmasta yhtä valoisa. Kun WSI on värittänyt Keski-Euroopan kartan tulipunaisella symboloimaan superhellettä, on Suomen kartta kylmän sininen. Tämä tarkoittaa, että Suomen heinäkuu on keskiarvoa kylmempi. Esimerkiksi Lahdessa vuosien 1981-2000 heinäkuun keskilämpötila on 17,2 astetta, joten nyt on luvassa hieman viileämpää.

Ainoastaan heinäkuun viimeinen viikko tuo hieman lohtua suomalaisille: tuolloin eteläisessä Lounais-Suomessa päästään normaaleihin heinäkuun lukemiin. Muussa maassa jatketaan keskiarvoa viileämmässä säässä.

IL

:thumbup:
Kunhan ei hirveesti enää satelisi.
 
KeSää yllätti lenkkeilijän.

Lähdin juoksemaan (jätin hanskat kotiin, kun ajattelin että pärjään ilman) pitkillä tuulihousuilla ja -takilla. Sain ottaa 4 km kohdalla TAKIN POIS PÄÄLTÄ sillä tuli lämmin. \o/ :ahem:

Voi mikä onnentunne tuli oikein. 8 km kohdalla reittini ohitti kotipihani ja nakkasin takin vyötäisiltä pihalle ja kirmailin kuin varsha laitumella vielä 2 km.:o
 
Ylös