FO110K
Banned
- Liittynyt
- 3.1.2001
- Viestit
- 15345
Niputtajarasistifasisti!Ei mitään henkilökohtaista jos satut olemaan läski, mutta usein itsejään tosimieheksi auton vuoksi tituleeraavat ovat.
Taas tulee lunta - Luvassa jopa 10 senttiä
Aamulehti
Leskenlehdet peittyvät lumeen ja autoilu on hankalaa huomenna lähes koko
Suomessa, koska keväinen sää muuttuu yön aikana takatalveksi.
Tänään illalla alkaa kaakosta levitä lumisadealue Suomeen.
Sakeimmat lumisateet painottuvat itään ja Satakunnan ja Pohjanmaan
rannikkoalueet saattavat jäädä kokonaan ilman lunta.
Sade tulee aluksi lumena, mutta se muuttuu tiistaina päivän mittaan
räntä- tai vesisateeksi. Pohjoiseen sateet leviävät vasta tiistaina aikana.
Pirkanmaalle lunta jopa 5 senttiä
Pirkanmaalla sää muuttuu huonoksi aamuyöllä tai aamulla tiistaina.
Ajokeli on aamuruuhkan aikaan huono.
Lämpötila on nollan tietämillä tai hieman pakkasen puolella ja lunta
tulee useita senttejä. Eniten lunta sataa Pirkanmaan itäisiin osiin,
jossa lunta voi tulla viitisen senttiä.
Maanantain aamupäivän ennusteen mukaan ajokeli pysyy huonona koko
tiistaiaamupäivän. Eniten lunta odotetaan Hämeeseen ja Savoon, jonne
lunta voi sataa jopa kymmenkunta senttiä.
Onhan noi paremmat kuin orkkikset.
225/45/17 Nokian ZG2
Jonkimoinen testivoittaja.
Vanne Tomason TN1
Ohessa kuva jossa vielä orkkis vanne alla.
Jokainen joka on ajanut sadekisan KKWCS kisassa, pärjää pari päivää kesiksillä sohjokelillä. Ei mitää hätää :ahem:
Maltti on valttia.
Onhan noi paremmat kuin orkkikset.
225/45/17 Nokian ZG2
Jonkimoinen testivoittaja.
Vanne Tomason TN1
Ohessa kuva jossa vielä orkkis vanne alla.
Maku on katsojan silmässä ---- AIJAI KIRVELEEEEEEE!Nyt mä sen vasta todella huomaan, että TT ei ole mikään järin kaunis auto.
Maanantaina sain kesänakit alle ja tänään oli mittarissa -1 ja sain skrapata jäät tuulilasista, koska tyhmyyttäni en ajanut autoa yöksi talliin
Noh, tiet oli sentään kuivia.
eilen oli luntakin maassa täällä, mutta tiet onneksi sulat. tänä aamuna sitten oli kuivaa mutta pakkasta, lasit jäässä ja muutamiss risteyksissäkin oli ihan kivasti mustaa jäätä....
viikonloppuna sitten ehkä suvigummit alle![]()