Keskustelua F1 kuskien persoonista

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Asiapuolella moni on kritisoinut Bottasta hieman harmaasta persoonasta, ja olen itsekin huomannut saman että mies ei juurikaan tee itsestään numeroa. Itse en pidä sitä huonona piirteenä, mutta ehkä markkinoinnin kannalta persoonallisempi kuljettaja on suositumpi.

Mieleeni tuli myös pari kuskia, jotka ovat mielestäni muuttuneet vuosien saatossa. Hamilton oli uransa alkupuolella jotenkin vaatimattomampi puheiden ja ulkonäön suhteen, vaikka ajaminen radalla oli jopa räväkämpää kuin nykyisin. Ehkä McLarenin imagollakin oli oma osuutensa asiaan. Toinen kuljettaja joka on muuttunut vuosien saatossa, on Grosjean, mutta hänen tapauksessa muutos on päinvastainen kuin Hamiltonilla. Alkuaikoina Grosjean oli jotenkin aiheettomasti itsevarma, mutta nykyisin vaikuttaa enemmän jalat maassa -tyypiltä.

Asiasta en juurikaan tiedä, mutta olen saanut sellaisen käsityksen että Pastor Maldonado ei ole ihmisenä juurikaan mikään kovis, vaikka ulkonäkö ja liikkeet radalla välillä siihen viittaavat. Muistaakseni Bianchin hautajaisissa Maldonado itki varsin avoimesti.

Mielestäni Vettel, Button, Alonso, Räikkönen, Massa ja Rosberg ovat kaikki olleet suunnilleen samanlaisia uransa alkupuolella kuin nykyäänkin. Menestys F1:ssä on muuttanut Vetteliä oikeastaan yllättävän vähän (vrt. Hamilton). Button on mielestäni ollut aina jotenkin rento ja huumorintajuinen kuski. Alonsosta voisi kirjoittaa paljon, mutta todetaan että hänen suhtautuminen itseensä ja talliinsa jatkuu samanlaisena vuodesta toiseen. Räikkönenkään ei ole muuttunut vuosien kuluessa paljoa, lukuunottamatta nykyään ilmenevää pientä kireyttä. Massa on ollut aina "Felipe-baby" eli tilanne korvien välissä vaikuttaa ajosuorituksiin. Rosberg on ollut aina aika hillitty persoona ja jotenkin hänestä saa sellaisen vaikutelman, että autourheilu on hänelle ensisijaisesti työtä eikä niinkään intohimoa.

Mielenkiintoista seurata Verstappenin henkistä kehitystä vuosien kuluessa. Toistaiseksi itsevarmuus on ollut ihan linjassa ajosuoritusten kanssa.

Joka tapauksessa kaipaan aikoja, jolloin Villeneuve ja Montoya ajoivat :p
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4972
Sijainti
Parc Fermé
Joka tapauksessa kaipaan aikoja, jolloin Villeneuve ja Montoya ajoivat :p
Montoya oli kyllä mukava piriste kisakuskeissa. Oikeen sellainen rämäpään oloinen kaveri joka ei paljoa periksi antanut.

Hamilton on kyllä persoonaltaan ja olemukseltaan muuttunut vuosi vuodelta ärsyttävämmäksi. Jotenkin tulee mieleen että yrittää olla coolin jäbän tapainen korvakoruillaan ja kaikella muulla samantapaisella.

Räikkösen tyyli on jatkunut vuosia samana. Itseen ainakin uppoaa tuo vähäsanaisuus. Vielä kun saisi huonosti menneiden kisojen jälkeisiin haastatteluihinkin tuon samantyylisen menon mitä hyvin menneiden kisojen aikoina (eli viittaan tällä noihin Lotus-aikojen "Leave me alone / Last time you guys giving me shit"). Eli suorapuheisuutta hjyymorilla.
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
Montoya oli kyllä mukava piriste kisakuskeissa. Oikeen sellainen rämäpään oloinen kaveri joka ei paljoa periksi antanut.

Hamilton on kyllä persoonaltaan ja olemukseltaan muuttunut vuosi vuodelta ärsyttävämmäksi. Jotenkin tulee mieleen että yrittää olla coolin jäbän tapainen korvakoruillaan ja kaikella muulla samantapaisella./QUOTE]

Jotenkin Hamiltonin touhusta radan ulkopuolisessa elämässä tulee mieleen kärrystä tippunut heppu, joka yrittää kymmenen vuotta liian vanhana lähteä nuorison kotkotuksiin mukaan. Poika, joka halusi olla cool mutta vasta nyt yrittää "olla." Valitettavasti se juna on jo hänen osaltaan mennyt. Kymmenen vuotta nuoremmalla Hamiltonilla toi olisi ollut coolia, nykyään sponsoreita ekana voitosta kiittävällä se ei enää oikein ole.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4972
Sijainti
Parc Fermé
Montoya oli kyllä mukava piriste kisakuskeissa. Oikeen sellainen rämäpään oloinen kaveri joka ei paljoa periksi antanut.

Hamilton on kyllä persoonaltaan ja olemukseltaan muuttunut vuosi vuodelta ärsyttävämmäksi. Jotenkin tulee mieleen että yrittää olla coolin jäbän tapainen korvakoruillaan ja kaikella muulla samantapaisella.
Jotenkin Hamiltonin touhusta radan ulkopuolisessa elämässä tulee mieleen kärrystä tippunut heppu, joka yrittää kymmenen vuotta liian vanhana lähteä nuorison kotkotuksiin mukaan. Poika, joka halusi olla cool mutta vasta nyt yrittää "olla." Valitettavasti se juna on jo hänen osaltaan mennyt. Kymmenen vuotta nuoremmalla Hamiltonilla toi olisi ollut coolia, nykyään sponsoreita ekana voitosta kiittävällä se ei enää oikein ole.
Tiedä sitten kumpi on pahempaa, tuo tyyli vai se että Hamilton ois ananastukka päässä podiumilla, olemalla niiiin swag ja mitä näitä muita trendejä nyt on ollutkaan viimevuosina?
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Kuljettajien persoonista tai personaalisuudesta ei juuri kisanviikonlopuista voi päätellä mitään, koska kaikki nykykuljettajat ovat käyneet läpi "mediakoulun", eli ovat median edessä hyvin samankaltaisia. Kohteliaita, vaatimattomia, rentoja, mukavanoloisia. Se, millainen kuski radalla on, ei kerro paljoa henkilöstä. Esim. juuri Maldonadoa voisi pahimmillaan pitää kahjona kuumakallena, mutta todellisuudessa on ilmeisesti todella sympaattinen kaveri.

Sitä paitsi monella kuskilla voi olla oma "julkkisrooli", joka on tyystin erilainen, kuin millainen hän on siviilissä. Kimin on lehdistön edessä todella välinpitämätön "IceMan", mutta luultavasti todella seurallinen sukulaistensa seurassa joulunpyhinä tai lastansa hoitaessa mitä huomaavaisin isä. Tiedämmekö, että Vettel on oikeasti sosiaalinen ja höpöttävä jantteri, vai hiljaisuuteen halajava ja sosiaalisia tilanteita jännittävä kaveri? Tiedä häntä.

Noh, ehkä sen verran uskallan veikata, että Hamiltonin intohimona tuskin on osallistua saketti yllä Lontoon tee-kutsuille väitelleen samalla weberiläisestä sosiologiasta ja kuunnellen Elgarin pianokonserttoja. :D
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16906
/QUOTE]Jotenkin Hamiltonin touhusta radan ulkopuolisessa elämässä tulee mieleen kärrystä tippunut heppu, joka yrittää kymmenen vuotta liian vanhana lähteä nuorison kotkotuksiin mukaan. Poika, joka halusi olla cool mutta vasta nyt yrittää "olla." Valitettavasti se juna on jo hänen osaltaan mennyt. Kymmenen vuotta nuoremmalla Hamiltonilla toi olisi ollut coolia, nykyään sponsoreita ekana voitosta kiittävällä se ei enää oikein ole.
Kaipa se voi olla että sosiaalinen media on kehittynyt huoimasti 8 vuodessa kun ei ollu vielä instoja esim ja näin hän olisi tehnyt jo varmaan silloinkin ja varmasti myös Ron Denniksen mäkkiajat kielsi kovan bilettämisen ;) mutta niin minkä takia ei voi hänenkin ikäisensä tehdä niin? Ei kuitenkaan olla vielä tylsiä pappoja(ei viel faijaiäs) joten Hämis haluaa nauttia loppunuoruudesta täysillä... Mikäs tossa kun kun ajotaidot on a luokkaa. Tosin jos mä olisin Hämis niin en olis blondannut ja aina sheivaisin naaman niin sit olis "uskottavampi" nuoriso-look ;) Just saying.
 
Viimeksi muokattu:

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12580
Sijainti
Sivulla viisi
Faijaikä on vissiin vähän joustava käsite. Hamiltonia puolitoista vuotta nuoremmalle Vettelille on tulossa jo toinen muksu.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16906
Faijaikä on vissiin vähän joustava käsite. Hamiltonia puolitoista vuotta nuoremmalle Vettelille on tulossa jo toinen muksu.
Kansalaisuus-kortti-faktori unohtu. Sakeilla on aina kiire! ;) Tosin Hämiksellä vaihdellu muijat muutamia kertoja niin ei oo viel halunu sitoutuu tai löytäny oikeaa.
 
Viimeksi muokattu:

Har*

Well-known member
Liittynyt
29.7.2010
Viestit
1331
Tiedämmekö, että Vettel on oikeasti sosiaalinen ja höpöttävä jantteri, vai hiljaisuuteen halajava ja sosiaalisia tilanteita jännittävä kaveri? Tiedä häntä.

Noh, ehkä sen verran uskallan veikata, että Hamiltonin intohimona tuskin on osallistua saketti yllä Lontoon tee-kutsuille väitelleen samalla weberiläisestä sosiologiasta ja kuunnellen Elgarin pianokonserttoja. :D
Vettelin kohdalla kallistuisin jälkimmäiseen, koska hankki mökin jostain **tun Suomesta.

Kimi ja Seb ovat molemmat karaokemiehiä ja nettiklippien perusteella karmeita sellaisia. Ei nyt ihan heti tule mieleen vapaa-ajallaan tieteistä ja taiteista nauttivaa älykköä nykykuskeista. Nuorena vitsa väännettävä jne, joten aikaa moisille "hömpötyksille" varmaan harvemmalla huipulle nousevalla on.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Montoya oli kyllä mukava piriste kisakuskeissa. Oikeen sellainen rämäpään oloinen kaveri joka ei paljoa periksi antanut.

Hamilton on kyllä persoonaltaan ja olemukseltaan muuttunut vuosi vuodelta ärsyttävämmäksi. Jotenkin tulee mieleen että yrittää olla coolin jäbän tapainen korvakoruillaan ja kaikella muulla samantapaisella./QUOTE]

Jotenkin Hamiltonin touhusta radan ulkopuolisessa elämässä tulee mieleen kärrystä tippunut heppu, joka yrittää kymmenen vuotta liian vanhana lähteä nuorison kotkotuksiin mukaan. Poika, joka halusi olla cool mutta vasta nyt yrittää "olla." Valitettavasti se juna on jo hänen osaltaan mennyt. Kymmenen vuotta nuoremmalla Hamiltonilla toi olisi ollut coolia, nykyään sponsoreita ekana voitosta kiittävällä se ei enää oikein ole.
Ei kait 30v vielä ole se ikä jolloin on pakko tehdä häkkiset ja vakavoitua perhehommiin? Meitä on tosi moneen junaan. Minusta tuntuu, että Lewis ymmärtää repiä kaiken hyödyn irti nykyisestä statuksestaan formulamaailman huipulla. Kyllä terveen sinkkumiehen pitääkin tuossa asemassa bilettää Rihannan kanssa Bahamalla, värjätä tukkaa ja hengailla räppäreiden (=insert mikä tahansa viiteryhmä johon tunnet samaistuvasi) kanssa. Eikö Kimi tehnyt samaa, ainoa ero somen käytössä?

Ei nyt ihan heti tule mieleen vapaa-ajallaan tieteistä ja taiteista nauttivaa älykköä nykykuskeista. Nuorena vitsa väännettävä jne, joten aikaa moisille "hömpötyksille" varmaan harvemmalla huipulle nousevalla on.
En tiedä kuskien koulutustaustoja, mutta voi olla että kaikilla on vähän koulut jääneet käymättä. Se on hinta aikaisesta F1-urasta ja ehkä vähän sääli, että emme näe Michael Schumacherin ja Alain Prostin kaltaisia älykköjä enää kilparadoilla. Prosthan oli professori, ja MotoGP:n puolelta löytyy tohtori (Rossi). Schumacher puolestaan oli rehtori, en vain saa millään päähäni oliko mies kansakoulun vai peräti korkeakoulun rehtorina Kerpenissä.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Luin taannoin F1-racingin jutun vuodelta 2002 siitä kun Renaultin kuljettajapoppoo vieraili Flavion mökillä, ja toimittaja sitten kirjoitti kuskien erilaisista persoonista pitempäänkin. Kolmikosta löytyi itsevarma johtajatyyppi joka katseli junnujen touhuja vähän sivusta, hieman "douche" sosiaalinen bilehile sekä nöyrä, hiljainen oppipoika.

Nämä siis järjestyksessä Trulli, Button, Alonso :rolleyes:

--

Hamiltonin tiivisti minusta erittäin hienosti yhteen lauseeseen brittikaverini, "desperately wants to be a celebrity"
 
Ylös