Ketä äänestät/äänestit?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja haju
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Silloin sen pitäisi tapahtua globaalisti ja yhtä aikaa. Muuten suomen firmat vetävät konkurssit, kun tuotteet ovat liian kalliita vientiin. Toisaalta eikö tuollainen rajoitus estäisi köyhiä maita vaurastumasta, kun sinne ei voi investoida tuotantoa?

Tämä nyt lienee ihan selittämättä selvää. Itse olen ainakin tässä keskustelussa pyrkinyt tuomaan esiin niitä aatteita, joiden perusteella politiikkaa tulisi tehdä nyt ja pitkällä tähtäimellä. En väitä, että esittämäni asiat olisivat toteutettavissa seuraavan vaalikauden aikana ja vain Suomessa.

Voihan köyhiin maihin tuossakin mallissa investoida, mutta sillä erotuksella, että valta-osa tuotosta jää sinne kohdemaahan eikä investoivalle taholle. Kun katsoo sitä meininkiä, millä länsimainen teollisuus tuo vaurautta köyhiin maihin, niin pahaa tekee. En parempaa adjektiivia sitä kuvaamaan keksi kuin riisto.
 
Luin melko pintapuolisesti nuo pari aiempaa sivua, ja voi vain sanoa, notta kakka on näköjäään osunut melkoisella vauhdilla tuulettimeen.

No, kopioin tähän nyt yhden viestin, jonka lähetin eräälle (kookomuslaiselle) kaverille, kun se yritti jotain urputtaa progressiivisen verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta:

Se että 10 000€/kk tienaava maksaa 30% veroa, tarkoittaa, että sille jää vielä käteen sellaset 7000€/kk. Jos taas tienaat sen 2000€/kk, ja maksat veroa sellaset 17,5%, jää käteen vielä 1650€/kk. Ok, niitten päälle tulee vielä kunnallsiverot, mutta ne onkin sitten tasaveroa. Mutta onko 1650€ lähelläkään 7000 euroa? Onko muka kovapalkkaisen työn tekeminen kannattamatonta. I don't think so.
 
Mihin sun mielestä pitäisi sijoittaa sellaiset henkilöt, joilla ei ole resursseja tai mahdollisuuksia hankkia korkeakoulututkintoa, jos kerran teollisuuteen kannata panostaa?
Ihan niin kuin kaikki muut duunit lakkaisivat olemasta. Kyllä Suomessa edelleen tarvittaisiin työntekijöitä palvelualalle. Tarkoitin sitä että jos Suomi tietoisesti ottaisi asiakseen panostaa älyyn niin se voisi olla hyvä vientituote. Turha yrittää kilpailla minkään halpatuotantomaan kanssa.
 
Harvinaisen kinkkiseksi meni edustajan valinta tällä kertaa. En ole päättänyt vieläkään enkä osaa edes sanoa ketä vastaan pitäisi äänestää. Pirkanmaalla on turhan vähän ehdokkaita, joista tietäisin edes nimen. Urheilijoita, missejä ja vastaavia en aio äänestää.
 
Kuuba nyt on harvinaisen huono esimerkki, koska nykytilanne on seurausta Yhdysvaltojen asettamasta kauppaarrosta.
Nojoo, mutta on niitä muitakin maita kuin Yhdysvallat. Kuuba on kitunut sen jälkeen kun Neuvostoliitto kaatui, koska sieltä tuli Kuuban tuki.


Täss numeropyörittelyssä on se huono puoli, että se että jossain välissä ihmisten pitäisi elääkin unohtuu helposti. Kuten Ilpo sanoi.
Kyllähän me kaikki varmasti haluamme parantaa ihmisten asemaa joka puolella maailmassa, mutta ei sitä tehdä Suomen sisäpolitiikalla. Suomen hallituksen tulisi tähdätä Suomen ja sen kansalaisten hyvinvointiin. Kun Suomella menee hyvin voidaan tukea muita maita.

Kivahan noita halpatyövoiman maita on käyttää jos ei ajattele ihmisoikeusrikkomuksia.
Siis paras tapa parantaa ihmisoikeusasemaa halpatyövoiman maissa on viedä sinne rahaa. Varaus parantaa ihmisoikeuksia.
 
Harvinaisen kinkkiseksi meni edustajan valinta tällä kertaa. En ole päättänyt vieläkään enkä osaa edes sanoa ketä vastaan pitäisi äänestää. Pirkanmaalla on turhan vähän ehdokkaita, joista tietäisin edes nimen. Urheilijoita, missejä ja vastaavia en aio äänestää.

Samma här. ¨
Toisaalta ei tuota lainkaan tuskaa, sillä en pääsisi huomenna äänestämään vaikka tietäisinkin ehdokkaani.
Tuskinpa tuottaisi tuskaa muutenkaan.
 
Nojoo, mutta on niitä muitakin maita kuin Yhdysvallat. Kuuba on kitunut sen jälkeen kun Neuvostoliitto kaatui, koska sieltä tuli Kuuban tuki.

Niin NL:n mukana loppui Kuuban tuki, koska muut eivät ole uskaltaneet uhmata USA:n pikkumaista kieltoa Kuubaa auttaakseen. Kuuban eristys on Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ei Kuuban oman seurausta.

Kyllähän me kaikki varmasti haluamme parantaa ihmisten asemaa joka puolella maailmassa, mutta ei sitä tehdä Suomen sisäpolitiikalla. Suomen hallituksen tulisi tähdätä Suomen ja sen kansalaisten hyvinvointiin. Kun Suomella menee hyvin voidaan tukea muita maita.

Ei nykypäivänä ole tuolla tavoin toisistaan erillistä sisä- ja ulkopolitiikkaa. Kaikkea poliittista päätöksentekoa ohjaa sama aatemaailma. Itse toivoisin, että tämä aatemaailma olisi itse kullakin vähemmän omaan napaan tuijottamista. Sekä yksilön että valtion tasolla.

Siis paras tapa parantaa ihmisoikeusasemaa halpatyövoiman maissa on viedä sinne rahaa. Varaus parantaa ihmisoikeuksia.

Paras tapa parantaa ihmisoikeuksia halpatyövoiman maissa on parantaa ihmisoikeuksia halpatyövoiman maissa. Tämä onnistuu oikein kohdistetulla rahoituksella, esim. koulutukseen sijoitettuna. Sen sijaan se jälkimoderi siirtomaapolitiikka, mitä suuryritykset harrastavat kehitysmaissa perustellen sitä juuri tuolla "vauraus parantaa ihmisoikeuksia" -väitteellä se vähiten toimiva tapa. Yritykset menevät kehitysmaihin voiton perässä ja se on kiva plussa jos ihmisoikeudet paranevat. Sitten kun ne paranevat liikaa siirrytään seuraavaan maahan, jossa ei ole näiden oikeuksien osalta näin tujutarkkaa.
 
Harvinaisen kinkkiseksi meni edustajan valinta tällä kertaa. En ole päättänyt vieläkään enkä osaa edes sanoa ketä vastaan pitäisi äänestää. Pirkanmaalla on turhan vähän ehdokkaita, joista tietäisin edes nimen. Urheilijoita, missejä ja vastaavia en aio äänestää.

Olisko tosta apua: http://rm.purkki.org/vaalikone.php

Tuosta ei tosin selviä (heh) kuin puolue.
 
Notta naureskelit.
No niin naureskelin.

Canukin käyttämät rossat oli valtionveron alarajan ylimenevän osan laskentaan. Ja joo, eiköhän kaikki maksa kuiteskin kunnallisverojakin. Kokonaisrossat on paljon enämpi.

Eikä mun mielestäni pointti ole muutenkaan siinä, että sen enemmän tienaavan pitäisi pakosti maksaa valtavasti enämpi rahaa...vain siksi, kun sattuu ansaitsemaan enemmän. Ja tämä oikeudenmukaisuuspointti on ehkä konkreettisempi, jollain muilla kuin just 10000e/kk megatuloja ansaitsevilla.
 
Olisko tosta apua: http://rm.purkki.org/vaalikone.php

Tuosta ei tosin selviä (heh) kuin puolue.
Valitsin valkoviinin ja puolueeksi tuli Vihreä liitto. Tunnen tiettyä sympatiaa Vihreitä kohtaan, kun taas toisia piirteitä puolueessa on vaikea sietää. Rosa Meriläistä olisin voinut äänestää, jos se olis ollut ehdokkaana. Noista muista en tiedä oikein mitään.
 
Eikä mun mielestäni pointti ole muutenkaan siinä, että sen enemmän tienaavan pitäisi pakosti maksaa valtavasti enämpi rahaa...vain siksi, kun sattuu ansaitsemaan enemmän. Ja tämä oikeudenmukaisuuspointti on ehkä konkreettisempi, jollain muilla kuin just 10000e/kk megatuloja ansaitsevilla.

Paljonko on valtavasti? Vallan kanssa jotenkin suhteellista?

Yhteiskuntaa on näin pienellä populaatiolla parempi rakentaa kohti konsensusta, kuin että jakaa sitä siivuihin. Varsinkaan paksuihin. Lihavammimmat ovat aina pärjänneet. Ei ole epäreilua.
 
Eikä mun mielestäni pointti ole muutenkaan siinä, että sen enemmän tienaavan pitäisi pakosti maksaa valtavasti enämpi rahaa...vain siksi, kun sattuu ansaitsemaan enemmän.

Mun mielestä tämä koko ajatusmalli, jossa vertaillaan bruttotuloja ja maksettua verosummaa on kauniisti sanottuna ns. päin vittua. Yksilön näkökulmasta pitäisi vertailla aina vain nettosummaa, koska se on ainoa, jolla on merkitystä.
 
Ylös