Eihän siinä puhuta viime vuosikymmenien talouskehityksestä yhtään mitään, saatikka tämän päivän. Ai sitä aivan kaikkea voi perustella Ruotsin sotimattomuudella iänkaiken.
Jätkillä on selkee konsensus siitä, että vastauksia ei tule. Näin se homma etenee.
Pitää palata vielä Zaikomin Simcityyn. Vähän niinku koodauksen ammattilaisena ja jonkin verran pelejäkin tuntevana voisin sanoa, että Simcity on taloussimulaattorina aivan onneton. Parempia ovat esim. SR2020 ja Capitalism II, joista jälkimäinen tosin mallintaa enämpi yritystoimintaa, kuin valtioiden taloutta.Ajatteletko todella, niin että jos veroja kiristetään, työntekijän asemaa parannetaan (esim. 2v irtisanomissuoja) ja tuloeroja pienennetään tulonsiirroin.. että suomeen syntyy lisää hyvinvointia ja työpaikkoja?
Quote:
Kysyisin että mikä sinun mielestäsi selittää työllisyyden/työttömyyden olemassa olon ja vaihtelun?
Naurettavahan tuollainen väitteesi olisi. Sanotaan että ihmisillä on tietty määrä rahaa käytettävissään kulutukseen. Jos kulutusveroprosenttia alennetaan, tuskinpa se hirveästi saa kulutukseen käytettävää rahasummaa kasvamaan, eikä varsinkaan kulutuksesta veroina kerättävä rahasumma kasva.Olisi vaan ollut varsin naurettavaa perustaa kommentinsa johonkin peliin esim. että olen SR2020 pelattaessa veroja alentamalla saanut verotuloja kasvatettua. Ja syykin on selvä...kulutus lisääntyi.:wink:
Naurettavahan tuollainen väitteesi olisi. Sanotaan että ihmisillä on tietty määrä rahaa käytettävissään kulutukseen. Jos kulutusveroprosenttia alennetaan, tuskinpa se hirveästi saa kulutukseen käytettävää rahasummaa kasvamaan, eikä varsinkaan kulutuksesta veroina kerättävä rahasumma kasva.
Kulutusvero...sä kirjoitat nyt ilmeisesti alv:sta, mutta minä palkkatulojen verotuksesta. Sitä paitsi mitä väliä. Johan todistin mitä mulle on kyseisessä pelissä tapahtunut...faktaa!:wink:Naurettavahan tuollainen väitteesi olisi. Sanotaan että ihmisillä on tietty määrä rahaa käytettävissään kulutukseen. Jos kulutusveroprosenttia alennetaan, tuskinpa se hirveästi saa kulutukseen käytettävää rahasummaa kasvamaan, eikä varsinkaan kulutuksesta veroina kerättävä rahasumma kasva.
No sitä mä tässä yritän todistella, kun Fyffe ja Markojii kehuivat Zaikomin todisteluja paremmiksi kuin monet muut.Nyt menee jo niin kovaa, että kohta ratkotaan jutut Monopolilla, Kimblellä ja Afrikan Tähdellä. Mene suoraan beduiinien telttaan ja kimpletä sitä vitun kupua!
Oletin nomin tuossa pelanneen kulutusverolla. Mutta kulutusverolla ja tuloverolla ei sinänsä suurta eroa ole, miten vaikuttavat kulutukseen. Merkittävin asia on se, että kuka saa enemmän ja kuka vähemmän. Ja nuo kokoomuksen ajavat muutokset kasvattavat kulutus/elintasoeroja.Siis tuloverotustahan oikeisto (kokoomus) olisi laskemassa, jotta siitä jäisi enemmän käteen mitä kuluttaa. Kulutusverotusta (alvia) he olisivat nostamassa eli tulisi lisää verotuloja valtiolle.
Kukas tollaista on väittänyt?Oletin nomin tuossa pelanneen kulutusverolla. Mutta kulutusverolla ja tuloverolla ei sinänsä suurta eroa ole, miten vaikuttavat kulutukseen. Merkittävin asia on se, että kuka saa enemmän ja kuka vähemmän. Ja nuo kokoomuksen ajavat muutokset kasvattavat kulutus/elintasoeroja.
Ja ihan turha väittää että suurituloisen veronkevennykset hyödyttää enemmän, että hän vaikka voi ne sijoittaa jotenkin tai perustaa liiketoimintaa, tai työllistää muita. Kyllä ne pienituloisetkin saattaisivat enemmän alkaa harrastamaan yksityisyrittäjyyttä, jos siihen ryhtymiseen tarjoituisi parempia taloudellisia edellytyksiä. Jonnekin se pienituloinenkin rahansa käyttää ja kaikki se vaikuttaa talouteen.
Verojen laskeminen pitäisi kohdentaa siihen osaanMinun puolestani Suomeen voisi luoda yhden ylemmän tuloluokan jossa ansiotuloveroa voitaisiin nostaa prosentilla tai parilla.
Oletin nomin tuossa pelanneen kulutusverolla. Mutta kulutusverolla ja tuloverolla ei sinänsä suurta eroa ole, miten vaikuttavat kulutukseen. Merkittävin asia on se, että kuka saa enemmän ja kuka vähemmän. Ja nuo kokoomuksen ajavat muutokset kasvattavat kulutus/elintasoeroja.
Ja ihan turha väittää että suurituloisen veronkevennykset hyödyttää enemmän, että hän vaikka voi ne sijoittaa jotenkin tai perustaa liiketoimintaa, tai työllistää muita. Kyllä ne pienituloisetkin saattaisivat enemmän alkaa harrastamaan yksityisyrittäjyyttä, jos siihen ryhtymiseen tarjoituisi parempia taloudellisia edellytyksiä. Jonnekin se pienituloinenkin rahansa käyttää ja kaikki se vaikuttaa talouteen.
Tosin erona se että pienyrittäjien pienet osingot saa verottomana 90000e asti, mutta sitten isojen yritysten isoista osingoista joutuu maksamaan sen 30% veroa.
Ei kai se ihan noin mene. Oletetaan että kyseessä on osakeyhtiö.
Jos yritys maksaa palkkoja, niin palkoista menee normaali palkkavero. Jos yritykselle jää tilikaudesta voittoa, niin siitä maksetaan yhteisövero 26%:ia. Lopusta voitosta voi maksaa 9%:ia verottomana. Eli 90 000 euroon päästääkseen pitää voittoa olla lähes miljoona.
Jos kyseessä on yrittäjä, niin ennen verotonta osinkoa hän maksanut normaalin palkkaveron ja yhteisöveron. Sitten 9%:n verovapaan osuudeen jälkeen hän maksaa osingosta jälleen 30:%ia veroa. Onko tämä varmasti riittävästi?
Mä olen itseasiassa Oldezin kanssa tästä samaa mieltä:
"Minun puolestani Suomeen voisi luoda yhden ylemmän tuloluokan jossa ansiotuloveroa voitaisiin nostaa prosentilla tai parilla."
Verojen laskeminen pitäisi kohdentaa siihen osaan
1) mistä voidaan olettaa saatavan eniten massia kulutukseen (suurin massa!)
2) Huomioiden tietenkin pienituloisemmat erityisesti