olkootkin
Sä käytät usein tuota sanaa, olkootkin että se on ihan käypä moneen menoon eikä ole häiriöksi. Mutta onpahan vain sattunut silmiin tämä asia.
Pallit hikoo.
Onneksi tulevana tiistaina ja keskiviikkona on odotettavissa vähän helpotusta tähän helvettiin.
Anteeksi vain, Aisla.
Onneksi tulevana tiistaina ja keskiviikkona on odotettavissa vähän helpotusta tähän helvettiin.
Anteeksi vain, Aisla.
Muuta pois sieltä Raumalta!
Onneksi tulevana tiistaina ja keskiviikkona on odotettavissa vähän helpotusta tähän helvettiin.
Josko sais taas pitkästä aikaa nukuttua. Johan täs on kohta viikko mentykin muutamalla tunnilla/yö.
En muista, että talvella pakkasilla oli vastaavia ongelmia. Hienoa aikaa oli se.
Kevään paras uutinen toistaiseksi.10 pv:n ennusteen mukaan päivälämpötilat putoavat lähipäivinä 10-15 astetta.
Svois ny vaan paistaa kun on kerrankin kesä.
Kylläpäs eilisillan pikainen sade raikasti. Raikastavaa sadetta on tosin luvassa enemmältikin tälle päivälle ja huomiselle. Ei huono.Tuorein säähavainto: 25.5.2014 7:40 Suomen aikaa
Lämpötila 15,3 °C
Kosteus 89 %
Kastepiste 13,5 °C
Itätuulta 3 m/s
Puuska 5 m/s
Paine 1014,2 hPa
Tunnin sadekertymä 0,0 mm (7:00)
Puolipilvistä (4/8)
Näkyvyys yli 20 km