Boyracer
Well-known member
- Liittynyt
- 17.11.2005
- Viestit
- 190
No ei se ole täysin ok mutta minkäs asialle teet. Nettifoorumilla itkemistä(si) en laske tekemiseksi.Black Leopard sanoi:Tuossa on nyt huomattavan suuri paradoksi. Käsität tilanteen vakavuuden, mutta silti se on sinusta täysin ok?
Ja miten tämä eroaa länsimaiden lähihistoriasta? Muistuttaisin että tähän asti suurin saastuttaja on ollut yhdysvallat vaikka väestöä on vain 20% kiinan väestöön nähden. Per nenä katsottuna kiinalaiset on vielä aika pieni tekijä ja se on se asia mikä ratkaisee.Black Leopard sanoi:Kukaan ei taatusti ole kieltämässä kiinalaisilta vaurastumista, jos se tapahtuisi kestävälle pohjalle. Tällä hetkellä Kiinan kehityksessä ei kuitenkaan ole mitään kestävää tai järjellistä. He tuhoavat ensin oman ympäristönsä ja kaiken viihtyisän elon mahdollisuudet, ja samalla hiljalleen vetävät koko maailman mukanaan.
1,3 miljardin ihmisen tuomitseminen elämään kehitysmaassa sen takia että elintason nostaminen edes jotenkuten länsimaiselle tasolle aiheuttaisi saasteongemia kuulostaa lievästi tekopyhältä, varsinkin kun itse jo nauttii länsimaisesta elintasosta.
Täälläkin ehdotellaan kiinan pommittamista kivikaudelle ennenkuin on liian myöhäistä ja sinä et näe ajatusta mitenkään ongelmallisena mutta puutut ajatukseen että kiinalaisilla olisi oikeus samaan elintasoon kuin meillä? Herää pahvi.
Missään en ole mielestäni sanonut että jokaiselle kiinalaiselle pitäisi saada länsimainen elintaso, vai olenko? Länsimailla vaan ei ole mitään oikeutta kieltää kiinalaisilta länsimaista elintasoa. Jos kinkit haluaa seurata meidän asettamaa huonoa esimerkkiä niin etkö ole hiukan tekopyhä jos haluat sen heiltä kieltää?Black Leopard sanoi:Jos nyt lähdetään siitä utopiasta, että jokaiselle Kiinassa olisi saatava länsimainen elintaso, niin eihän tuolla ole mitään tekemistä realismin kanssa?
Suosituksia voi esittää mutta ei kieltoja.
Ja länsimaat ei ole koskaan kasvattaneet talouttaan muilla kuin omalla alueellaan? Mites vaikka Amerikan mantereen valloitus, Australia tai vaikka koko Afrikka yleensä?Black Leopard sanoi:Ja kuten jo em, eivät he kasvata talouttaan todellakaan pelkästään omalla alueellaan, sen kustannuksella ja tuhoten. He pitävät pakolla mukana alueita ja ihmisiä, joihin Kiinalla ei ole mitään oikeutta, eivätkä nämä ihmiset ole tuhon sirkuksessa mukana vähääkään vapaaehtoisesti. Sen takia onkin käynnissä hiljainen kansanmurha Stalinin Neuvostoliiton tapaan -> alkuperäiskansa ja kaikki jäljet siitä tuhotaan/muutetaan -> tilalle kiinalaisia ja uusi "kulttuuri" -> Case closed.
Vieläkö olet sitä mieltä että Kiina on jotenkin erityisen paha noihin esimerkkeihin verrattuna?
Et ole lainkaan huolissaan siitä että esimerkiksi jenkkikulttuuria suolletaan jokapaikkaan television ja elokuvien välityksellä? Miksi kiinalainen kulttuuri on jotenkin huonompaa siihen verrattuna?
Länsimaiden historia on täynnä ikäviä vaiheita ja esimerkkejä. Kiinalaiset kulkee läpi saman kehityskaaren mutta huomattavasti nopeammassa tahdissa sen takia että länsimaat on kehittäneet tekniikan joka sen mahdollistaa.