Kiinan aika-ajot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vermula
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
vermula sanoi:
Renaultin vauhdin kun katsoo, niin Sumin ei tarvitse kuin painaa kaasu pohjaan yli kilometrin mittaisella takasuoralla, siinä se ohitus sitten on...

kyllähän se rellu varmaan suoralla kulkee tarpeeksi kovaa ku Vilnööffi painaa kaasun pohjaan :thumbup:
 
Jere1983 sanoi:
Eikös Ruuben tehnyt virheen ekalla tai tokalla sektorilla? Tilannetta en nähnyt mutta selostajat ihmettelivät että Ruben oli alle Buttonin ajan vaikka teki virheen. Totuus lienee kuitenkin se että Fertsut on lähemmäs sekunnin per kiekka nopeampia kuin muut. Kimillä saumat voittoon jos kaikki menee omalta osalta putkeen ja Shumi ja varsinkin Ruben vähän epäonnistuu.
Niin mielellään näkisi näissä Shumin viime aikojen esityksissä viitteitä lopettamiseen mutta mieheltä näyttää vielä tahtoa löytyvän vaikka muille jakaa.

- Oma kierrokseni oli vahva. Ensimmäinen sektori meni nappiin, mutta viimeisellä hävisin vähän aikaa. Auto oli kuitenkin hyvä joka puolella.
- Hyvä aika se oli, mutta tiesin Michaelin kykenevän lyömään sen, Barrichello tunnusti
 
pmv sanoi:
Ihan mielenkiintoisen näköinen rata tämä Shanghain pyöritys on. Ohituspaikkoja pitäisi olla riittävästi tarjolla ja näyttäviä linjojahan tuolla voi ottaa.

Ratahan on helvetin hieno! Varmaan hieno ajaa, ohituspaikkoja ja hienon näköiset kulissit muutenkin. Sepangkin kalpenee helposti.
 
Zanthic sanoi:
Mutta faktahan on että Barrichello ajaa hyvää kautta.

Kaluston huomioon ottaen vois ajaa paljon paremminkin. Barrichellolla ei ole kuitenkaan voittoja enempää kuin Räikkösellä tai Trullilla vaikka auto on suurimman osan kaudesta ollut ihan eri planeetalta. Tänäänkin tuli parikin jarrutusvirhettä joissa hukkui varmasti n. 0.3s. Auto vaan oli/on niin paljon parempi että se ei haitannut.
 
Barrichello olisi tällä kaudella todellakin voinut menestyä myös huomattavasti voitokkaammin.Mutta kysymys kuuluu: Onko mies oikeasti saanut ajaa muutamaa (1-2) poikkeusta lukuunottamatta reilusti Schumia vastaan?

Vakuuteltiin Ferrarilta sitten mitä tahansa.

Siihen nähden barri on tehnyt lähes parhaan mahdollisen työn.

Nythän on menossa vain hopeatilan varmistelu ja Barrichellollakin lupa voittaa.
 
En herännyt aika-ajoja katsomaan. Nyt harmittaa!;)

Mielenkiintoiseen kisaan ainekset kasassa. Schumilta ei ainakaan itseluotttamusta puuttunut.:rolleyes:
 
Observer sanoi:
Kaluston huomioon ottaen vois ajaa paljon paremminkin. Barrichellolla ei ole kuitenkaan voittoja enempää kuin Räikkösellä tai Trullilla vaikka auto on suurimman osan kaudesta ollut ihan eri planeetalta. Tänäänkin tuli parikin jarrutusvirhettä joissa hukkui varmasti n. 0.3s. Auto vaan oli/on niin paljon parempi että se ei haitannut.

No tuskinpa Rubens menetti lähellekään tuota. Jos katsot sektoriajat, niin ykköseltä Rubensilla on ihan kelpo aika; parempi kuin vikalta. Renkaitten lukitseminen ei automaattisesti merkitse hävikkiä, ellei ajolinja häiriinny siitä. Ilmeisesti niin ei nyt päässyt käymään, koska Rubens oli erittäin tyytyväinen kierrokseensa ja piti mahdollisena, että edes Schumi ei olisi yltänyt hänen aikaansa.
 
Observer sanoi:
Kaluston huomioon ottaen vois ajaa paljon paremminkin. Barrichellolla ei ole kuitenkaan voittoja enempää kuin Räikkösellä tai Trullilla vaikka auto on suurimman osan kaudesta ollut ihan eri planeetalta. Tänäänkin tuli parikin jarrutusvirhettä joissa hukkui varmasti n. 0.3s. Auto vaan oli/on niin paljon parempi että se ei haitannut.

Onhan niitä voittoja kakkoskuskin vähän vaikea ottaa.
 
En herännyt, ei harmita edelleenkään, eikä edes hävetä. :D

Tässä muuten loistava video Kiinan aika-ajoista. Varsinkin loppu on todella nautittavaa katsottavaa. :D

Kiinan aika-ajot
 
Viimeksi muokattu:
Shumi on ollut katastrofaalisen huono Monzan onnettomuuden jälkeen.Ei olisi mikään ihme jos vetytyisi tämän kauden jälkeen...
 
"Here comes the Big Boss..."

Sattuipas Räikkönen sopivasti kuviin tuossa videossa, kun biisissä tuli tuo kohta. :D
 
Viimeksi muokattu:
Zanthic sanoi:
Onhan niitä voittoja kakkoskuskin vähän vaikea ottaa.

Noh tuolla autolla olisi pitänyt kuitenkin sijoittua palkintopallille joka kisassa kun teknisiä ongelmiakaan ei ole ollut. Jos sanotaan että Barrichello on ajanut hyvän kauden niin sitten täytyy omasta mielestäni todeta että niin on tehnyt myös Deivitti.
 
Eikös Rubinjo kuitenkin ole ollut huomattavasti lähempänä Schumia kuin Cuti Räikköstä?
 
Nyt kun plussaa yhteen barrin tämän kauden niin sehän on kerrassaan mainio.

12 krt palkintokorokkeelle/15 kisasta, ja lisäksi ainoana kuskina kaikki kauden kisat maaliin.Että ei tämä kausi barrille nyt aivan huonokaan ole.Kakkosena Ferrarilla parasta mitä voi......

Mikäli otetaan vertailukohdaksi mainittu Mclaren-kaksikko, Kimi/David, on ero totaalinen.Scotti on ollut tällä kaudella täysin yössä, verrattuna suomalaiseen.David on vain tyytynyt kruisailemaan maaliin, sijasta ei ole tuntunut miehelle olevan väliä, kuin testikuljettajana.
 
Eipä ollut kovin kannustava Mersupomon toteamus, että "Luotettavuuspuolella meillä on yhä parannettavaa"...

No toivottavasti Kimin kisa kestää edes 20 kiekkaa vaikka joutuukin sitten keskeyttämään johtopaikalta.
 
Observer sanoi:
Noh tuolla autolla olisi pitänyt kuitenkin sijoittua palkintopallille joka kisassa kun teknisiä ongelmiakaan ei ole ollut. Jos sanotaan että Barrichello on ajanut hyvän kauden niin sitten täytyy omasta mielestäni todeta että niin on tehnyt myös Deivitti.

Tuossa vähän ylempänä Black Leopard summailikin jo Kuution ja Rubensin suorituksia jonka jälkeen ainakaan minulla ei ole asiaan mitään lisättävää.
 
Tuli vain mieleen että taitaapa olla Schumacherin uran huonoin aika-ajo sijoitus. Nimenomaan aika-ajo sijoitus, on mies startannut joukon perältä pariinkin otteeseen putkeen mm. 98 Japani 99 Melbourne.
95 Spassa (jonka kisan muuten voitti) Schumi aloitti muistaakseni paikalta 16 tai 18, tämänpäiväinen aika-ajo sijoitushan on 19 vaikka lähtöruutu onkin 18.
 
Ylös