Te kysytte, mistä tulen - mistä olen kotoisin. Tulen vuorten takaa, kaukaa - missä kesä on vihreä, talvi kylmä. Jäisempi kuin silmäni. Missä miekka ja elämän taakka kahdesti painossa teidän omanne.
Siellä opin ratsastamaan, liikkumaan, opin viiltämään, taistelussa kaatamaan vastustajani. Siellä, jäiset silmäni, vaeltavat silloinkin, kun viholliselta ne suljin. Siellä opin isältäni, teen kuin lupaan, pidän sanani - niitä siksi solju turhaan ei huuliltani. Siksi taistelija, veli pysyy vierelläni. Opin äidiltäni, kerro katseellasi - ystävältä käännä en. Vieläkin näen turvan, katseen - kannan mukanani, oman äitini.
Täällä auringossanne kunniaksenne taistelen, siitä nautin - osaan sen. Ihmettelette mitä tunnen, koska elän. Minua peläten. Kun tanssitte ja laulatte, mukaan vaaditte. Ettekö huomaa - silmäkulmassani iloa. Katsokaa ystävät tarkemmin. Kun kerrotte tarinan ja kymmen, ettekö huomaa - sanoin myös sanan ja pidän sen. Kuunnelkaa legioonan soturit, kuulette hiljaisuuden. Kun kerroitte tuhannen hyvää mutta yhden valheen, ettekö huomaa - minä muistan sen.*
Nyt, yksin - lähden, mitään velkaa teille jääden. Luulette väärin, en katsettanne vältä, mutta takana jään se kyllä polttaa, kipeätä tehden. Meillä otin iskut suorana vastaan, niistä jälkiä jättämättä, taakse jättäen. Mutta teidän teränne jäljen, sen selässäni nyt tunnen.
Entiset taistelutoverit, viitat punaiset Siirrän sivuun tämänkin murheen, valitkaa siis hyvin ystävät. Nämä minun ympärilläni - nämä ovat uudet aseveljeni. Ja tuntekaa, kun kohtaatte seuraavaksi kylmänä sinisenä katseeni - on miekkani terä kuuma kuin aurinkonne, se tuntuu, miekkani - rinnassanne. Rauhaa tuntekaa, älkää kaunaa. Kun suljen silmänne, hiljaisuuden tullessa - olette kotonanne silloin. Soturien kanssa, kaikkien sankarienne. Siellä on paikka myös minulle.
alkaa vähän rönsyillä...