Mediaprofeetta
Well-known member
En itse todellakaan fanita Räikköstä, mutta minä puolustan CCCP:ta. Tottahan se on, että suomalainen ei voi hyväksyä, jos jonku muun maalainen on häntä parempi. On laji sitten lätkä tai melkeen mikä tahansa, vaikka FORMULAT.
No hyväksyykö sitten muun maalaiset? Ajatteles nyt vähän mitä sanot. Jos tuo pitäisi paikkansa, niin täällä syyteltäisiin kaikkea muuta kuin Kimiä silloin, jos kaverilla ei mene oikein hyvin. Vertaa vaikka ruotsalaisiin. Siellähän syytellään aina muita jos omilla ei kisat suju: esim. euroviisut 2007. Ne sentään kannattaa omiaan...
Se on täällä suomessa kuule ihan päinvastoin. Eli suomalaiset on enemmänkin kateellisia omilleen, ja sitten pitää väkisin vinkua ja vängätä vastaan joka asiasta, jos joku suomalainen vaikka sattuu pärjäämään.
WebSlave sanoi:Cccp:n provo ei ole erityisen taitavaa, vaan pikemmin sieltä riman alapuolelta löytyvää. Mutta se, että siihen langetaan kertoo vain kimifanien provosoitumisherkkyydestä. Jos huomaa vastaavansa ärsytyksen vuoksi, pitäisi jättää vastaamatta ja jättää trolli rauhaan.
Näin on. Mitä nyt välillä olen kurkannut ignoren taakse, niin aika perus pissikakka-juttuja tuntuvat olevan. Mun mielestä onkin aika huvittavaa, että porukka vieläkin jaksaa tarttua noin lapsellisen selvään provoamiseen. Siis kyllä pitäis jo hiljalleen ymmärtää, että trolleille on ihan turha vastailla. Ei voi olla niin vaikeeta.