Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Aikansa paras,eli 2001-eteenpäin,kuten myös Alonso.Räikkönen ja Alonso,siinä 2 aikansa parasta.Hamiltonista voi sanoa enemmän parin lisäkauden jälkeen, kuten myös vettel&kubica.Massa ei kuulu tähän jengiin.(?)
Alonso tai Kimi,siinä aikansa parhaat.

Juurikin näin. Oman aikakautensa paras kuljettaja on kiistatta Fernando Alonso. Hamilton on vielä todella tuore tapaus, mutta kuten on jo nähty, niin potentiaaliahan on jopa Schumin tasolle (kunhan vain asennepuoli saadaan/saataisiin kuntoon). Massa on puolestaan kehittynyt kolmen viime kauden aikana kokonaisuutena todella suurin harppauksin ja nyt Felipe on taistelemassa mestaruudesta täydellä teholla. Nopeushan kaverilla on aina ollut huipputasoa.

Ja niin, Kimi: parhaimmillaan lyömätön sekä suorastaan uskomaton, mutta jos homma ei toimi niin se ei todellakaan toimi.
 
Ei toi nyt kyllä mitenkään kiistaton asia ole.

Noh, mikäpä asia maailmassa nyt täysin kiistaton olisi, mutta jos katsotaan tuloksia ja kokonaisuutta yleensä, niin väitätkö ettei Alonso olisi oman aikautensa hallitseva kuljettaja?

Itse kirjoitin asiasta Schumin lopettaessa. Ayrton Sennan ja Alain Prostin hallinta kuninkuusluokassa päättyi vuoteen 1993. Vuodesta 1994 alkoi uusi aikakausi Formula Ykkösissä, jonka hallitsevia nimiä olivat Michael Schumacher ja Mika Häkkinen. Tuo kesti vuoden 2004 loppuun, ja vuonna 2005 alkoi Fernando Alonson ja Kimi Räikkösen hallinta.
 
Nojoo toki Alonso on tilastojen mukaan se nro yksi tälle aikakaudelle, mutta ei noi tilastot nyt aina kaikkea merkitse.
 
Alonso sai tietyllä tapaa selkäänsä noobie Hamiltonilta, mikä minusta kyllä himmentää hänen tähteänsä, eikä olisi voinut voittaa mestaruutta kaudella 2005 jos mersu ei olisi lauennut jatkuvasti.

Minusta edelleenkin Kimin hitauden syy on autossa. Kyllähän sen näkee, että silloin kuin Räikkösellä kulkee niin Massa ja Hamilton ovat vastaantulijoita. Tämän vuoksi minusta olisi erittäin tärkeää, että Massa ei voita mestaruutta, koska jos näin käy, niin voi olla, että Ferrari saattaa tulla panostamaan Massaan Räikkösen sijasta.
 
2005 Macci sattui tekemään nopean ja epäluotettavan auton. Alonsolla vain oli parempi paketti silloin kun maalissa jaetaan pisteet.

Ja eikö samoin voi vain sanoa että kun Massalla tai Hamiltonilla kulkee, muut ovat vastaantulijoita...
 
Periaattessa varmaan kyllä, mutta minusta Räikkösen kulkemattomuuteen ovat syynä lähinnä auton puutteet. Silloin kuin kaikilla kulkee, kulkee Kimillä pari kymppiä kovempaa kuin muilla:wink:
 
Nojoo toki Alonso on tilastojen mukaan se nro yksi tälle aikakaudelle, mutta ei noi tilastot nyt aina kaikkea merkitse.

Kaikkea eivät varmasti merkitse, mutta toisaalta kukaan ei voita mestaruuksia sattumalta. Saati nappaa kahta peräkkäin. Tai johda nykyisen porukan voittotilastoa, tai ole "vanhan kaartin" nuorin GP-voittaja jne.
 
Periaattessa varmaan kyllä, mutta minusta Räikkösen kulkemattomuuteen ovat syynä lähinnä auton puutteet.
Vai haluat vain uskoa niin..? Kun tuskin tiedät siitä autosta juuri mitään. Olisihan se minustakin kiva että Kimi pääsisi paremmin MM-kamppailuun mutta tänä vuonna hän ei ole vain ollut tarpeeksi hyvä ajaja. Ferrarilla ollaan tyytyväisiä että edes toinen kuljettaja taistelee hyvin tittelistä eli auto on kondiksessa. Ja mielestäni Kimistä vain huokuu mielenkiinnon puute verrattuna Massaan, mitä tulee siihen mitä kaikkea F1-ajajan ammattiin kuuluukaan. Kimiä kiinnostaa niin paljon enemmän vain ajaminen, kuin moni muu asia.
 
Voi vain kuvitella, miten pahasti Massa olisi täällä haukuttu, mikäli tämän kauden ajosuoritukset olisivat menneet Kimin kanssa toisinpäin... Mutta kun kyseessä on oma suosikki, ei millään suostuta myöntämään, että suoritukset ovat sanalla sanoen surkeita. On aivan yhdentekevää, että Kimi pystyy ajamaan 70 kierroksen kisassa 10 kierrosta kovempaa kuin muut, kun hän on ensin lähtenyt matkaan 5. ruudusta, ajanut 50 kierrosta muita kärkimiehiä hitaampaa ja sitten viimeisten 10 kierroksen aikana leipoo autonsa seinään.

Kovasti myös tuntuu siltä, että moni ottaa Kimin kritisoinnista herneen nenään ja kuvittelee, että siinä samalla sanotaan Kimin aina olleen ja olevan jatkossakin huono. Näinhän ei asia ole. Kimi on aiemmin urallaan ajanut todella hyvin ja on hyvin mahdollista, että niin myös tulevaisuudessa. Mutta kiistaton tosiasia on myös se, että tällä hetkellä Kimin suoritukset ovat yksinkertaisesti todella huonoja eikä niihin voi olla millään tasolla tyytyväinen. Ei fanit, talli eikä Kimi itse.
 
Vai haluat vain uskoa niin..? Kun tuskin tiedät siitä autosta juuri mitään. Olisihan se minustakin kiva että Kimi pääsisi paremmin MM-kamppailuun mutta tänä vuonna hän ei ole vain ollut tarpeeksi hyvä ajaja. Ferrarilla ollaan tyytyväisiä että edes toinen kuljettaja taistelee hyvin tittelistä eli auto on kondiksessa. Ja mielestäni Kimistä vain huokuu mielenkiinnon puute verrattuna Massaan, mitä tulee siihen mitä kaikkea F1-ajajan ammattiin kuuluukaan. Kimiä kiinnostaa niin paljon enemmän vain ajaminen, kuin moni muu asia.

No katsotaampa vaikka tätä viime kisaa, ensiksi Kimi jää jatkuvasti Hamiltonilla ja Massalle ja sitten alkaakin yhtäkkiä ottaa näitä kiinni jatkuvalla syötöllä. Luuletko muka, että Räikkönen yhtäkkiä vain tajusi, että ahaa, näinhän tätä rataa pitääkin ajaa? On sinänsä ihan totta, että Räkä on kyllä tehnyt niitä omiakin virheitä tavallista enemmän, mutta auton hitaus on minusta suurempi syy miksei ajo kulje, tietty voidaan spekuloida, että paljonko tästä hitaudesta on joutuu siitä, että Kimiä ei välttämättä kiinnosta nämä ajamisen ulkopuoliset asiat.

Kuitenki pitää uskoa siihen vanhaan värssyyn, että seuraavalla kaudella kaikki on toisin;)
 
Jos jotain positiivista pitää löytää niin ei ainakaan pitäisi mennä enää huonommin :thumbup:

Niinpä, ymmärtääkseni Kimi itse ja monet asiantuntijat pitävät Räikkösen ongelmana juuri tuota renkaiden lämpimäksi saamista ja toisaalta nykyinen ongelma, että kisassa on vaikea ohittaa, pitäisi poistua aerodynamiikan vähenemisen myötä.

Toivon tosiaan, ettei Kimille käy ns. Petter Sohlbergejä
 
No katsotaampa vaikka tätä viime kisaa, ensiksi Kimi jää jatkuvasti Hamiltonilla ja Massalle ja sitten alkaakin yhtäkkiä ottaa näitä kiinni jatkuvalla syötöllä. Luuletko muka, että Räikkönen yhtäkkiä vain tajusi, että ahaa, näinhän tätä rataa pitääkin ajaa? On sinänsä ihan totta, että Räkä on kyllä tehnyt niitä omiakin virheitä tavallista enemmän, mutta auton hitaus on minusta suurempi syy miksei ajo kulje, tietty voidaan spekuloida, että paljonko tästä hitaudesta on joutuu siitä, että Kimiä ei välttämättä kiinnosta nämä ajamisen ulkopuoliset asiat.

Kuitenki pitää uskoa siihen vanhaan värssyyn, että seuraavalla kaudella kaikki on toisin;)

Sellaista väkisin vääntämistä nämä viimeiset kisat on nimenomaan olleet. Vaikka Kimi on urallaan aina ollut enemmän tai vähemmän altavastaajan asemassa, niin eipä nämä loppukauden kisat (jostain sieltä Ranskan GP:stä eteenpäin) ole mitään herkkua olleet kun ensiksi aika-ajossa täytyy antaa aina tasoitusta kun renkaat ei toimi ollenkaan, ja sitten vielä kisan alussa menee pitkään ennen kuin renkaat alkaa toimia niin kuin niiden pitää, jolloin jäädään tärkeimmistä kilpailijoista aina vaan. Kun ohittaminen ei monilla radoilla onnistu kuin kaverin virheestä, niin moni kisa on taputeltu jo siinä vaiheessa kun renkaat lopulta ovat siinä kunnossa että vauhtia alkaa löytyä.

Selkeää turhautumista on ollut havaittavissa, ei pelkästään Kimin mutta myös Ferrarin suunnalta. Span ja Singaporen seinäänajot olivat kouluesimerkkejä siitä, miten mestaruuksia ei voiteta. Yritystä on ollut suunnilleen yhtä paljon kuin Hamiltonilla viime vuonna, ja kyllähän sen tietää mitä silloin käy. :dunno:

Tosiaan ensi kaudesta sopii odottaa parempaa. Mutta minua vähän arveluttaa Ferrari & KERS. Vaikka sliksit palaavatkin ja uusitun aerodynamiikan pitäisi parantaa kilvanajoa, niin sähkötekniikka + italialainen työnlaatu ei ole ikinä ollut maailman paras yhdistelmä. :o
 
sähkötekniikka + italialainen työnlaatu ei ole ikinä ollut maailman paras yhdistelmä. :o
2002, 2003, 2004 Schumin auto? Eikä tuo nyt muutenkaan ole pahemmin tien varteen jättänyt sähkön tai muunkaan teknisen vian takia..vai meinaatko Toro Rossoa?:o
 
Voi vain kuvitella, miten pahasti Massa olisi täällä haukuttu, mikäli tämän kauden ajosuoritukset olisivat menneet Kimin kanssa toisinpäin...
Onkos tuo nyt oikeasti peruste valita omien viestien pohjavire tai perustella oma mielipide. Että jos joku mahdollisesti/todennäköisesti haukkuisi jotain kuskia jos tilanne olisi erilainen kuin nyt ei ole niin minä sillä perusteella olen asioista tätä mieltä. :doubtful:
 
Jep, sitähän mä just tarkoitinkin :thumbup: Vai olisiko se sittenkin ollut vain ihan yleinen toteamus vailla sen suurempaa tarkoitusta olla mikään peruste kenenkään mielipiteille...? :eek:
 
Julkaistu 1.10.2008 22:28:25
Bertolini ajoi taas lisätestin Ferrarilla

F1-sähkeet 1.10.
Ferrari käytti kolmannen niistä neljästä ylimääräisestä testipäivästä, joita sallitaan 30000 kilometrin testikiintiön ulkopuolella nuorille, ilman F1-kokemusta oleville lupauksille.
Andrea Bertolini, 34, ajoi Ferrarin kotiradalla Fioranossa 110 kierrosta ja kiiti F2008-auton uudeksi rataennätykseksi 59,350.
Italialaislähteiden mukaan testillä pyritään helpottamaan Kimi Räikköstä jälleen Singaporessa vaivanneita ongelmia renkaiden lämmittämisessä parhaaseen iskukuntoon.
TS/Heikki Kulta
........

Vaikka Monte moittikin, niin näyttävät vieläkin yrittävän ja kaiketi vielä tälle vuodelle helpotusta yleisesti tunnustettuun ja etenkin Kimiä haittaavaan rengas/jarru/lämpöongelmaan. Kait siinä samalla on ensivuosikin mielessä/tutkittavana - ettei homma toistuisi.
 
Ferrari käytti kolmannen niistä neljästä ylimääräisestä testipäivästä, joita sallitaan 30000 kilometrin testikiintiön ulkopuolella nuorille, ilman F1-kokemusta oleville lupauksille.
Andrea Bertolini, 34, ajoi Ferrarin kotiradalla Fioranossa 110 kierrosta ja kiiti F2008-auton uudeksi rataennätykseksi 59,350.
Eihän reilu kolmekymppinen vielä vanha ole, mutta ei tuota F1-kuskien näkökulmasta kovin nuoreksi voi sanoa. ;)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös