Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Tottakai auto hajoaa kun Kimi on ratissa. Ollaanhan se formuloissakin nähty; Mersut lopettivat paukkumisen heti kun Kimi loikkasi Ferrarille.

Eikös ne paukkunut jo Häkkisen aikoina? Tällöinhän Keke sai usein olla Kyllösen kommentaattorina kertomassa, että mitenkä nykyaikaisessa formula-autossa kuljettaja ei voi itse sitä autoa hajottaa, kun katsojat on asiaa ihmetelleet.
 
Kuulin myös huhua että kulmakarvan äo olisi vähän päälle 200. Laksee kuulema aina ennen mutkaa kuinka kovaa siihen voi ajaa.
 
Rallissa auton kestävyyteen muuten voi vaikuttaa ajamisella enemmän kuin F1:ssä. Esimerkiksi Jari Ketomaa kertoi, että häntä hirvitti vetää Subarun WRC:llä hyppyihin semmoisella vauhdilla, koska N-ryhmän auto olisi hajonnut. Rallissa tarvitaan myös pelisilmää, kuinka kovaa voidaan vetää paikkoihin.

Epäilenpä vaan, että Kimi ei osannut ennakoida tälläisiä hänen pienestä ralliauto-kokemuksesta. Nyt hän sai arvokasta kokemusta. En tiedä kannattaako nyt heti lähteä vetämään WRC:llä kisoja, nyt alle muutamia kunnon kisoja S2000:lla.

WRC-autothan kestävät kyllä aikamoista höykkyytystä mutta nämä pienempien luokkien autot ovat Jyväskylän kaltaisessa kisassa todella lujilla. Esim. N-ryhmäläisillähän joutuu näissä pidemmissä ralleissa kiertelemään aika paljonkin pahimpia paikkoja jos mielii maaliin selvitä, koska Ännäläiset joutuu yleensä vielä aika isoilla numeroilla lähtemään MM-ralleihin. Nämä S2000-autot on varmaan vähän Ännäläisiä kestävämpiä mutta ei nekään todennäköisesti ihan WRC-autojen veroisia "panssarivaunuja" ole ja niilläkään ei ihan huoletta pysty laskemaan huonokuntoisilla teillä.

Kimillä ei todennäköisesti vielä vaan kokemus riitä kierrellä näitä pahoja paikkoja siten että pystyy samalla ajamaan lujaa, ja siksi alkaa auto lopulta hajota käsiin. Kokemuksen myötä niitä oppii vähän katselemaan ja säästämään autoa silä tavalla että se ei vaikuta liikaa vauhtiin.
 
Kimin ralli se vain edelleen puhuttaa.

Iltalehti
Rallipomo Simon Long:
Kimin nimi saa pulssini kiihtymään
Tiistai 4.8.2009 klo 09.57
Onko Kimi Räikkösestä rallin pelajastaksi?

Kimi Räikkönen teki sen, mihin kukaan muu ei ole pystynyt. Hän nosti rallin julkisuusarvon aivan uudelle tasolle.

- Tämä laji on rakennettu sankareille ja ikonisille hahmoille, ja he eivät tule isommiksi kuin Kimi Räikkönen. Vain hänen nimensä mainitseminen saa pulssini kiihtymään, kansainvälisen rallipromoottori ISC:n toimitusjohtaja Simon Long totesi Autosportille jo ennen kuin Räikkösen osallistumisesta MM-ralliin tiedettiin.

ISC on tehnyt kovasti töitä saadakseen MM-rallille sen ansaitseman näkyvyyden. Tulosta on syntynytkin tasaisen varmasti.

Yksi mies kuitenkin näytti, että julkisuus on varmistettu viidessä sekunnissa. Sen verran vei aikaa, kun tieto Räikkösen osallistumisesta Suomen MM-ralliin oli saavuttanut median edustajat ympäri maailmaa. Ralli sai hetkessä huomiota, josta Long oli siihen asti voinut vain unelmoida.

Kaikkien yllätykseksi Räikkönen antoi Jyväskylässä muutakin kuin formula 1 -maailmanmestarin läsnäolon. Hän oli ihan oikea rallikuski, joka hätyytteli luokkansa kärkikuskeja. Ennen kaikkea leppoisan oloinen mies nautti silminnähden hetkellisestä uran vaihdosta. Voisiko Räikkösestä tulla siis rallin pelastaja F1-uransa jälkeen?

- Totta kai voisin ajatella sitä. Minulla on vielä vuosi sopimusta jäljellä formuloihin, mutta sen jälkeen mitä vain voi tapahtua, Kimi kommentoi mahdollista ralliuraansa lehdistötilaisuudessa Jyväskylässä.

http://www.iltalehti.fi/urheilu/2009080410022625_ur.shtml
 
Tuossakin oli vanhoista uutisista parsittu kasaan "uusi" juttu. Tuo Simon Longin quote on annettu jo vaikka kuinka kauan aikaa ennen koko rallia...
 
Tuossakin oli vanhoista uutisista parsittu kasaan "uusi" juttu. Tuo Simon Longin quote on annettu jo vaikka kuinka kauan aikaa ennen koko rallia...

joo - iltalehden linja pitää. Pitäisi olla aina herkkänä kun lukee IS/IL/Maikkarin saati urheilulehden tuotoksia ja suorastaa kuraa miksi ne uutisensä vääntää. Eipä kotimaisista f1-uutisista voi ilman tarkkaa lähdesyyniä enää lukea huoletta kuin turunsanomia. Jotain Ilkkaa ja Kalevaa voi lukea pelkäämättä sensaatiovedätystä, joskus Hesaria ja siinä se.
 
Viimeksi muokattu:
No joo.. Niin nopea kuin Kimi WRC:llä saattaisiki olla, en jotenkin näe menestystä siinä hommassa. Radallakin kamat on paskana kahdessa tunnissa ja nyt puhutaan ihan oikeasti säästelemisestä joka ei tosiaan ole Kimin "juttu". Pysyisi nyt vaan ykkösissä. :alppu:
 
Jos Kimi saa Fiiatin kestämään kaksi vuorokautta Suomen MM-rallissa täysillä repien, niin eiköhän se jollain oikealla autolla pääse maaliinkin?

Leikki leikkinä :)
 
No joo.. Niin nopea kuin Kimi WRC:llä saattaisiki olla, en jotenkin näe menestystä siinä hommassa. Radallakin kamat on paskana kahdessa tunnissa ja nyt puhutaan ihan oikeasti säästelemisestä joka ei tosiaan ole Kimin "juttu". Pysyisi nyt vaan ykkösissä. :alppu:

Käsittääkseni Kimin tekniset ongelmat johtuivat pääosin siitä, ettei autoon ollut saatavilla riittävästi oikeita varaosia. Ja se oli vielä ihan oma juttunsa, että autossa oli ilmeisesti edelleen sama moottori jolla Kimi on ajanut aikaisemmatkin rallit. Seuraavassa rallikokeilussa on varmaan alla uusi "lelu", tai ainakin tätä vanhaa on huollettu reilusti.
 
Joo, läpikäytäväähän tossa ei juurikaan ole. Ainoastaan puol koria, moottori ja koko voimansiirto tarvii uutta palaa :wink:
 
Tuossapa tuo brittitoimittajan alkuperäinen blogiteksti:
http://blogs.mirror.co.uk/motorsport/2009/08/finland-welcomes-careful-drive.html

En tiedä miten tuo muille kääntyy mutta omasta mielestä tuossa lähinnä oletetaan mitä se meno voisi olla kun trio erectus lähtee baanalle eikä sitä mitä siellä oikeasti tapahtui. Tosin kun en ole minkään kusenkeltaisen lehdistön edustaja niin en osaa tietty kääntää tuota oikein.
 
Juu, olen ihan samaa mieltä. On aivan ääriväsyttävää lukea juttuja, jotka perustuvat epätoivoisiin paisutteluyrityksiin. "Kopterilla baariin", "Kekkulissa kotiin". Pöh! Meni toki kopterilla ja oli arvatenkin kekkulissa. Siitäkö kannattaa kirjoittaa ja otsikoita repiä?
 
Tämä kuuluisi kait olla rallipuolella, mutta näin Räikkösen osalta mukavaa luettavaa täälläkin.

http://blogs.mirror.co.uk/motorsport/2009/08/finland-welcomes-careful-drive.html

FINLAND WELCOMES CAREFUL DRIVERS
BY NEIL COLE ON AUG 5, 09 03:03 PM IN WORLD RALLY CHAMPIONSHIP

...
My weekend began with the pressure of being offered the only official one-on-one TV interview with Räikkönen. Preceded by a difficult reputation - especially in Finland, where he seems to be viewed with the same cynical tabloid scrutiny as our Premiership footballers - I found him warm, friendly and talkative. Iceman Schmiceman.

We then watched as he showed the speed of a genuine Group N contender, before sealing his fate as a PROPER rally driver by rolling his Punto into the forest. Having thus earnt his rally wings, I feel we will see Kimi scheduling his 2010 World Rally programme around the F1 calendar - "I won't have any testing with Ferrari, so there will be plenty of time". His early exit meant he could get down to the serious business of partying on Saturday night with Tommi Mäkinen and Petter Solberg - the kind of unhinged boozy shenanigans that only former world champion drivers and veteran rock stars seem capable of surviving. ...

aiempi artikkeli:
http://blogs.mirror.co.uk/motorsport/2009/07/rally-finland-what-makes-the-f.html
 
Kyllähän tuo sinänsä liittyy yleisesti enemmän Kimiin itseensä kuin rallipuolelle.
 
Tuossapa tuo brittitoimittajan alkuperäinen blogiteksti:
http://blogs.mirror.co.uk/motorsport/2009/08/finland-welcomes-careful-drive.html

En tiedä miten tuo muille kääntyy mutta omasta mielestä tuossa lähinnä oletetaan mitä se meno voisi olla kun trio erectus lähtee baanalle eikä sitä mitä siellä oikeasti tapahtui. Tosin kun en ole minkään kusenkeltaisen lehdistön edustaja niin en osaa tietty kääntää tuota oikein.

"...meant he could get down to the serious business of partying..."

kääntyy (sisällöllisesti) myös jotakuinkin:

"...tarkoitti, että hän pystyi keskittymään bilettämisen vaativaan hommaan..."

Englanninkielinen kyllä ymmärtäisi tuon niin, että bilettämistä tapahtui.

Juu, olen ihan samaa mieltä. On aivan ääriväsyttävää lukea juttuja, jotka perustuvat epätoivoisiin paisutteluyrityksiin. "Kopterilla baariin", "Kekkulissa kotiin". Pöh! Meni toki kopterilla ja oli arvatenkin kekkulissa. Siitäkö kannattaa kirjoittaa ja otsikoita repiä?
Jos ei halua lukea iltapäivälehtijournalismia, kannattaa jättää iltapäivälehtien lukeminen.

-Edit- Quotet sekaisin.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös