Total Bummer
Well-known member
- Liittynyt
- 14.3.2008
- Viestit
- 698
Macin olisi kannattanut palkata parikello. Yhtä hyvä kuin button, mutta ei enää kuvittele itsestään liikoja ja on osoittautunut hyväksi kakkoskuskiksi. 
Macin olisi kannattanut palkata parikello. Yhtä hyvä kuin button, mutta ei enää kuvittele itsestään liikoja ja on osoittautunut hyväksi kakkoskuskiksi.![]()
Mutta Button tuo numeron yksi talliin, joten McLaren olisi taas varikkopiltuiden ensimmäisenä ja mietipä mikä markkinastatus sillä on, kun tallissa on maailmanmestareita kaksinkappalein kahdelta viime vuodelta ja vieläpä kummatkin brittejä brittitallissa.
Siis Tiimipisteiden mukaanhan varikkojärjestys menee, ei kuskin ed. kauden sijotuksen mukaan.
Numero kyllä tulisi hallitsevan mestarin mukana, ei muuta.
Button mäcille, jolloin saadaan britit tyytyväiseksi ja Button saa kaipaamansa palkankorotuksen ja McLaren säästää kasapäin rahaa verrattuna siihen, että palkkaisivat Kimin. Sitten vielä Heidi Brawnille, jolloin mersu saa tulevaan nimikkotiimiinsä saksalaisen kuskikaksikon ja Brawn säästää rahaa kun Heidi ajaa halvemmalla kuin Button. Win-win tilanne ja kaikki ovat tyytyväisiä, paitsi tietysti suomalaiset, jotka joutuvat katselemaan Heikin rämpimistä pikkutallin autolla jossain takarivissä. Kimihän on jo ilmoittanut ettei häntä kiinnosta muu kuin McLaren ja kun se paikka menee Buttonille, niin ei auta muuta kuin lopettaa ura ykkösissä kunniakkaasti Ferrarilta saatuihin potkuihin.
Omassa päässä kehiteltyä, jolloin luotettavuusarvo on vähintään kertaluokkaa parempi kuin jotkin uutislähteet. :frank:
Edit: jos tämä toteutuu, niin riipasen kyllä sellaset kaatokännit pettymykseen että herään vasta ekan kisan aika-ajoihin.![]()
Nou proplemoTjaa niin joo taitaakin mennä. Kiitoksia!![]()

edit. esim -07 McLarenia rangaistiin vakoiluskandaalissa, ei kuljettajia, tästä syystä Mäcci menetti koko kauden pisteet ja määrättiin viimeseen pilttuuseen varikkosuoralla seuraavaksi vuodeksi.
En tosin muista missä kaikissa kisoissa McLaren pääsi parempiin varikkobokseihin kuin mihin heidän olisi 2007 nimellisen sijoituksen mukaan pitänyt joutua.
Mutta Button tuo numeron yksi talliin, joten McLaren olisi taas varikkopiltuiden ensimmäisenä ja mietipä mikä markkinastatus sillä on, kun tallissa on maailmanmestareita kaksinkappalein kahdelta viime vuodelta ja vieläpä kummatkin brittejä brittitallissa.
Olisi melko naiivia kuvitella, että tämä ei painaisi vaakakupissa lainkaan, vaikka sitä ei kukaan ääneen sanokaan. Kuulostaa jo lähtökohtaisesti paljon paremmalta sponseiredenkin näkökulmasta kuin helvetin kallis tuppisuuräikkönen.
Ja tämä siis ilman sarvia ja hampaita.
Mitähän Ross Brawnilla on sitten mielessä, jos hän ei ole kiinnostunut kisaamaan Jensonista?
Kuulostaa jo lähtökohtaisesti paljon paremmalta sponseiredenkin näkökulmasta kuin helvetin kallis tuppisuuräikkönen.
Parempaa tietoa Räikkösen sopimustilanteesta.
Toimiihan tuo ajatuskuvio, oli Räikkösellä sopimus McLarenin tai Brownin kanssa :thumbup:Ai sen saman Räikkösen, joka on ilmoittanut, että se on McLaren tai sitten ei mitään?
Olisi melko naiivia kuvitella, että tämä ei painaisi vaakakupissa lainkaan, vaikka sitä ei kukaan ääneen sanokaan. Kuulostaa jo lähtökohtaisesti paljon paremmalta sponseiredenkin näkökulmasta kuin helvetin kallis tuppisuuräikkönen.
Ja tämä siis ilman sarvia ja hampaita.
Jolla on kuitenkin kaikkein laajin fanipohja maailmassa ja suurin osa niistä bernien unelmamaailmassa, aasiassa. jätetään nyt toki 20 % lajia seuraavista ihmisistä ulos F1:stä, sillä tehdään entistä parempaa tulosta, joo.
Kimi ajaa kyllä vielä ens kaudella f1:stä.
Mielestäni aika lähellä totuutta lähentelee Valentino Rossinkin toteama 20-80 periaate. Eli fYkkösissä auto tekee 80% ja kuljettaja 20% nopeudesta. MotoGP:ssä tämä taas päinvastoin. Laimentavana asianhaarana toki voidaan ottaa kuljettajan panos auton kehitykseen -> luvut 10% kohti fifti-fiftiä, niin piilee rosenteissa totuuden siemen. :idea: