Kirja-arvostelumme.

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Dean Koontz - Pelon kasvot (The Face Of Fear)
"Hän oli ainutlaatuinen... mutta ei yksin. Hän oli uuden sukupolven mies, jolla oli visioita, mies joka aikoi muokata tulevaisuuden oman mielensä mukaiseksi. Ja hänellä oli keinot tehdä se. Hän tarvitsi vain päättäväisyyttä, ehdotonta mielenhallintaa, ja vielä kerran päättäväisyyttä... ja jonain päivänä sadat miljoonat ihmiset seuraisivat vain häntä."

Tämä on ollut ensimmäinen kirja, jonka olen Koontzilta lukenut ja pitipä nyt ottaa uusiksi. Itseasiassa ensimmäisellä lukukerralla olin jotenkin onnistunut missaamaan kirjan hyvyyden, joten se iski nyt toisella kertaa kovempaa. Ihmisjahti pilvenpiirtäjässä on varsin hyvää viihdettä. Kirjan pahikset, Billy ja Bollinger, ovat jääneet lähtemättömästi mieleen erään homoseksuaaliselta vaikuttavan kohtauksen vuoksi - kyse ei kuitenkaan ollut homoilusta! Ihan varmasti ei ollut!
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Ilkka Remes - Pyörre

"Traaginen virhe. Peittely-yritys, joka johtaa uusiin virheisiin. Syöksy pimeään pyörteeseen...

Tero Airaksen elämä romahtaa. Hänen F1-tallipaikkaa kärkkyvää poikaansa Ronia epäillään 17-vuotiaan tytön surmasta. Tytön isä vannoo omakätistä kostoa.
Tero, entinen poliisi ja turva-alan yrittäjä, päätyy itsesyytösten vallassa ratkaisuihin, jotka sysäävät hänet yhä tukalampaan valehtelun ja petosten kierteeseen. Yllättäen surmaan näyttävät liittyvän myös kansainvälistä asekauppaa Espoosta käsin harjoittava venäläinen sekä Ronin rahoittaja, Espanjassa asuva liikemies, joka on aikoinaan työskennellyt Ruotsin sotilastiedustelun palveluksessa.
Liian myöhään Tero tajuaa, että hän on saattanut itsensä ja poikansa myrskynsilmään. He ovat sekaantuneet Skandinavian historian röyhkeimpään valtiollisen tason salailuoperaatioon. Mitä syksyllä 1994 oikeasti tapahtui Itämerellä?
Traaginen virhe. Peittely-yritys... Mihin kaikkeen pohjoismainen hyvinvointivaltio voi ryhtyä suojellakseen etujaan?"


No niin, tulipa luettua ekaa kertaa Ilkka Remestä ja täytyy kyllä sanoa, etten yhtään ihmettele hänen olevan Suomen eniten myyvä kirjailija. Tiukkaa laatua alusta loppuun asti. Alun perinteistä syyllisyyden peittelyn ja paljastumisen välistä jännitettä mainiosti noudattava tarina saa edetessään mukavasti lisää kierrettä ja laajenee varsin maukkaisiin mittasuhteisiin salaliittoteorioiden ja kansainvälisen koplaamisen pyörityksessä. Tykkäsin kovasti. :thumbup:

Täytyypä tutustua Remeksen aiempaankin tuotantoon.
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Neitosten karkuretki - Arto Paasilinna

Miehisten vaellustarinoiden iskijä löytää naisnäkökulman. Lastenkodin neuvokkaat villivarsat seikkailevat Suomen suvessa ja miesten seassa. Huumorin kukka kukkii.
Tämä tuli kuunneltua äänikirja ja kirja oli juuri sitä mitä odotinkin. Eli tuttua huumoria jota on yleensä Arto Paasilinnan kirjoissa. Jos tykkää herran aiemmasta tuotannosta niin ehdottomasti kannattaa lukea tai kuunnella.
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Heikki Ylikangas - Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944

"Ylivoimaiset neuvostojoukot mursivat 10. kesäkuuta 1944 suomalaisten pääpuolustuslinjan Valkeasaaressa Karjalan kannaksella. Suurhyökkäys pakotti puolustajat vetäytymään osittain epäjärjestyksessä pohjoista kohti. Joukko-osastoistaan harhautuneiden määrä nousi useisiin tuhansiin, heistä ehkä viidennes oli karkureita. Viipuri menetettiin muutaman tunnin taistelun jälkeen 20.6. Kaupunkia puolustanut prikaati pakeni sekasorrossa siltojen yli. Tappiomieliala kasvoi myös niissä osissa kenttäjoukkoja, jotka olivat pysyneet koossa ja seuranneet johtoaan. Kirjassa käsitellään kesän 1944 keskeisiä sotatapahtumia ja niitä toimenpiteitä, jotka tehtiin suurhyökkäyksen höllentämän järjestyksen palauttamiseksi ja materiaalisen puolustuskyvyn nostamiseksi. Myös karkuruuteen puututtiin kovalla kädellä. Selvitys kyseenalaistaa myös yhä aika ajoin esiin nousevan ajatuksen siitä, olisiko Suomi voinut käydä sotaa jotenkin lempeämmin keinoin ja lakia tarkemmin seuraten kuin muut sotaan osallistuneet maat."

Enpä ollut muistanut raportoida, että tulipa tämä aikoinaan kohuttu kirja luettua. Varsin mielenkiintoista settiä Kannaksen suurhyökkäyksestä, sen aiheuttamasta kaaoksesta suomalaisten puolustuslinjoissa ja miten homma saatiin pysymään jotenkuten näpeissä. Hurjaa touhua ollut kyllä.
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Veikko Pystynen - Ylitin Rajajoen kello 9.18

"Venäläisten suurhyökkäys Kannaksella. Tulimyrsky iskee. Radiokuuntelu oli suomalaisten salainen ase, mutta radistien tietoja ei käytetty hyväksi. Kun rintamalinjat murtuivat, pakenijan ja karkurin erotti vain se, milloin sattui ylittämään Rajajoen.
Veikko Pystynen kuvaa kaunistelemattomasti sitä rintamaelämää, joka jäi Väinö Linnalta kuvaamatta. Hän näyttää hulluksi tekevän kuolemanpelon, mutta myös suomalaisen sotilaan arjen: kala- ja sieniretket, kortinpeluun, puhdetyöt, rakastumisen upseerin vaimoon, taistelun luteita ja tauteja vastaan."


Erittäin mielenkiintoinen kuvaus radistina toimineen Pystysen vaiheista kesän -40 palvelukseen astumisen ja syksyn -44 rauhan tulon välillä. Kirja ei varsinaisesti edes ole mikään sotaromaani, sillä Pystynen ei joutunut etulinjan taisteluihin lukuunottamatta pikaisesti kuitattua hyökkäysvaihetta ja lopun peräytymistä massiivisen suurhyökkäyksen alta. Pääpaino on asemasotavaiheen turhauttavassa odottelussa ja kaikenlaisissa seikkailuissa, mitä nuoret miehet keksivät tehdä aikansa kuluksi. Mainio kirja. :thumbup:
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Pentti Kirstilä - Jäähyväiset presidentille

Tästä oli juttua jossain toisessa toikissa aiemmin. Kirja on maannut hyllyssä, mutta reilu viikko sitten sain luettua. Ei hassumpi suomalainen poliisikertomus. Nopealukuinen ja ihan viihdyttävä. Mukana on myös jonkin verran ihastuttavaa ajankuvausta vuodesta 1979.


Nyt on menossa Henning Mankellin Kiinalainen

Ekat reilu 500 sivua meni yhdessä illassa, kun tarinan alku koukutti mukaansa. Sitten tuli pitkäpiimäisempi vaihe, ja nyt lopun jo häämöttäessä tahti taas kiristyy. Silti harmittaa, että kirja tai siis juoni "hajosi" likipitäen jaaritteluksi puolivälin jälkeen. Kirjan alku oli niin hyvä, että olisi ansainnut paremman lopetuksen. Vaikka loppuratkaisuhan mulla on vielä lukematta. Suosittelen silti, Mankeli on hyvä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jari Tervo - Pyhiesi yhteyteen

Ripeäotteinen rikoskomedia, joka syvenee ja tummuu laajaksi panoraamaksi rikoksesta ja rangaistuksesta, uskosta ja armosta, ihmisen osasta ja osattomuudesta. Myös Rikos ja rakkaus -nimisenä elokuvana.
Pitkä esittely
Marsipaani Räikkönen tapetaan vappuviikolla isolle kivelle, järven rantaan. Mutta miten, sitä ei moni tiedä: ei ruumiin löytävä 6-vuotias Sara, eivät murhapaikalla turpakäräjille ryhtyvät ambulanssimiehet Toikka ja Sirkiä, ei monikasvoinen virkavalta, ei huorahtava Laina-vaimo, kaikista vähiten Räikkönen itse.

Räikkösen kuolemasta käynnistyy tapahtumasarja, joka etenee poliisiasemalta sairaalaan ja kirkosta vankilaan. Kertojan viitta kulkee henkilöltä toiselle kuin viestikapula, äänessä on koko yhteisö poliisipäälliköstä puliukkoon. Lopullista sanaa ei pääse sanomaan kukaan, kaikista vähiten se joka viimeksi puhuu. Ripeäotteinen rikoskomedia syvenee ja tummuu laajaksi panoraamaksi rikoksesta ja rangaistuksesta, uskosta ja armosta.
Mielestäni ihan hauskasti etenevä kirja, kun kertoja vaihtuu koko ajan ja samalla juoni etenee. Tulee monia näkökulmia eri kertojien takia. Lisäksi jokaisella kertojalla on oma puhe-/kirjoitustyylinsä.

Nyt menossa (siis kotona yöpöydällä) Sofi Oksasen Puhdistus.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ruotsin tämän päivän dekkarikirjallisuushan on hyvin laadukasta. Reppu täyteen Mankellia, Marklundia ja nitä vielä uudempien kirjailijoiden teoksia vaan! :thumbup:
Se Jens Lapiduksen kirja Ruotsin mafioista oli mahtava!:ahem:
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
McMafia: Misha Glenny. Silmät avaava kirja. Erittäin hyvin dokumentoitu ja kerrottu kirja globaalista rikollisuudesta: ihmis-, huume- ja asekaupasta. Salakuljetuksesta ja erilaisista valtiosidoksista hämärämaailmaan. Maailma näyttää ainakin hetken aika paljon toisenlaiselta tämän kirjan luettuasi.

Hulluja nuo venäläiset: Anne-Lena Lauren. Ihanan lämmin, hauska ja informatiivinen kirja venäläisyydestä. Jollain tapaa pinnallisen näppärä ja samalla syvällinen kirja venäläisestä sielusta ja kansakunnasta. Suosittelen jokaislle, erityisesti ryssävihaisille (Moe huom!!!) ja hiemankin asiasta kiinnostuneille.


Lasten ristiretki: Eppu Salminen.
Epun kokemus ja näkemys teatterikorkean villeistä vuosista, turkkalaisuudesta ja hieman Parviaisestakin. Yllättävän viileä ja älykäs kirja. Eppu Salminen ei ole mikään tyhmä jätkä. Paikoiteillen hyvinkin lämpimiä ja viisaita oivalluksia. Ja hellurei on pillu ruottiks!!!

Metsä sydämellä: Erkki Lähde. Toisinajattelija metsäkirja. Jokaisen metsänomistajan kirjahyllyssä pitäisi olla tämä opus.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Daniele Ganser: Naton salaiset armeijat : Operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa

http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=6945

Nyt suomennettuna sveitsiläisen hemmon väitöskirjaan pohjautuva opus, joka on terrorismista, kylmästä sodasta ja muusta semmosesta hassusta kiinnostuneelle liki pakkolukemista. Osin jo tuttua asiaa, mutta kivasti paketissa ettei tartte lukee aivan mahottomia.
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Jan Guillou: Uinuva uhka

Kirja on oikeastaan jatkoa Varkaiden markkinat -teokselle, mutta toimii varmasti yksinkin.
Kyseessä on thrilleri, jossa seikkaillaan turvallisuuspoliisin, median ja maahanmuuttajien keskuudessa. Kuten Guilloun kirjoissa usein, tässäkin on selkeää yhteiskuntakritiikkiä. Uinuvassa uhassa asetelma on välillä kuin Kafkan Oikeusjutussa, kun (väitettyjä) terroristeja kuulustellaan. Tämä kirja pistää pakostakin miettimään, mihin terrorismilait ja ennakkoluulot voivatkaan johtaa.
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Dostojevskin Rikos ja rangaistus luettu taas pitkästä aikaa. Ei ole klassikon maine kirjalla turhaan. Dostojevski on aivan mestari! Aivan aloitteleville lukijoille en suosittele vanhanaikaisen kielen vuoksi. Mutta tottuneemmat osannevat nautiskella.

Jatkan hyllystä heti seuraavalla. Lähiajat vietän siis lukemalla Tsehovini läpi. Muistan kuinka joskus nuorempana ihastuin tsehovilaiseen tunnelmaan, siihen tapahtumattomuuden tuntuun ja hiljaisena väreilevään aikaan. Oi, käynpä runolliseksi. Mutta hyviä ne on.
 

Mickey

Well-known member
Liittynyt
22.3.2000
Viestit
8105
siis.. en oo sitten ala-asteen lukenu muita ku kolukirjoija, enkä ymmärrä, miksi pitöäsi. ajanha voi käyttää paljon hyödyllisemminkin. :confused:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Veikko Pystynen - Ylitin Rajajoen kello 9.18

"Venäläisten suurhyökkäys Kannaksella. Tulimyrsky iskee. Radiokuuntelu oli suomalaisten salainen ase, mutta radistien tietoja ei käytetty hyväksi. Kun rintamalinjat murtuivat, pakenijan ja karkurin erotti vain se, milloin sattui ylittämään Rajajoen.
Veikko Pystynen kuvaa kaunistelemattomasti sitä rintamaelämää, joka jäi Väinö Linnalta kuvaamatta. Hän näyttää hulluksi tekevän kuolemanpelon, mutta myös suomalaisen sotilaan arjen: kala- ja sieniretket, kortinpeluun, puhdetyöt, rakastumisen upseerin vaimoon, taistelun luteita ja tauteja vastaan."


Erittäin mielenkiintoinen kuvaus radistina toimineen Pystysen vaiheista kesän -40 palvelukseen astumisen ja syksyn -44 rauhan tulon välillä. Kirja ei varsinaisesti edes ole mikään sotaromaani, sillä Pystynen ei joutunut etulinjan taisteluihin lukuunottamatta pikaisesti kuitattua hyökkäysvaihetta ja lopun peräytymistä massiivisen suurhyökkäyksen alta. Pääpaino on asemasotavaiheen turhauttavassa odottelussa ja kaikenlaisissa seikkailuissa, mitä nuoret miehet keksivät tehdä aikansa kuluksi. Mainio kirja. :thumbup:
Ostin tuon kirjan torstaina poistomyynnistä. Kynpillä.
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Dostojevskin Rikos ja rangaistus luettu taas pitkästä aikaa. Ei ole klassikon maine kirjalla turhaan. Dostojevski on aivan mestari! Aivan aloitteleville lukijoille en suosittele vanhanaikaisen kielen vuoksi. Mutta tottuneemmat osannevat nautiskella.
Voisi tuo aimmin mainitsemani uusi suomennos tuoda tähän helpotusta. En sitä itse kylläkään ole lukenut. Enkä kyllä vanhahtavan kielen muista häirinneen, mutta romaanin lukemisesta on kylläkin ehtinyt vierähtää mahdollisesti jo 20 vuotta. :eek:

Minullakin on tuo kuvan versio kirjahyllyssäni. Lukenut olen tosin jonkun varhaisemman käännöksen. Hieno teos. Nythän tuosta olisi tarjolla uusi Olli Kuukasjärven käsialaa oleva suomennos.
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Voisi tuo aimmin mainitsemani uusi suomennos tuoda tähän helpotusta. En sitä itse kylläkään ole lukenut. Enkä kyllä vanhahtavan kielen muista häirinneen, mutta romaanin lukemisesta on kylläkin ehtinyt vierähtää mahdollisesti jo 20 vuotta. :eek:
Joo, kiinnostais vähän tietää millanen se on. Ei koukoroisuus muakaan lukiessa häiritse, mutta harvoin kirjoja lueskelevaa saattaa häiritä. Tai en minä tiiä.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Jos joku haluaa säästää aikaa niin Rikokseen ja rangaistukseen voi tutustua myös täällä.

Ostin muuten itselleni tuon Kuukasjärven suomennoksen viime kesänä. Edellisen kerran kirja tuli luettua reilu kymmenen vuotta sitten.
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Dean R. Koontz - Naamio

"Tyttö ilmestyi kuin tyhjästä, keskelle kuumeisen kiireistä päivää. Kaunis, ihastuttava teini-ikäinen tyttö jolla ei ollut menneisyyttä, ei perhettä, ei muistoja... ei mitään. Mutta Carolille ja Paulille - lapsettomalle pariskunnalle - hän oli kuin lahja suoraan taivaasta... kunnes Carolin painajaiset alkoivat, ja yhtäkkiä koko maailma oli täynnä outoja asioita ja tapahtumia."

Koontzin vanhempaa tuotantoa lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Varsin viihdyttävä juonikuvio, muttei ihan yllä Koontzin terävimpään osastoon.
 
Ylös