KKWCS Kausi 2018, 5. ja 6. kilpailu, Tampere Kaanaa I ja II

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Vietävän vietävä, kun ei voi nyt olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Kaanaassa on ollut aina hyvä ajaa kisaa ja nyt olisi ollut erityisen erityinen syy tulla, olla mukana viettämässä hiljaista hetkeä kilpakumppanin muistoksi. Teen sen samana päivänä tuolla toisaalla sitten, kisan yhteydessä sekin.
Valitettavasti itsekään en pääse paikalle, koska mullakin on päällekkäinen kisa muualla. Liityn kuitenkin myös etänä tähän hiljaiseen hetkeen.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13715
Tällä tietoa 15 nimilappua ajoryhmäarvontaan. DWn ja mun sisko miehensä kanssa tulossa kanssa katsomaan näitä kilpakaverimme muistokisoja.
Nähdään puolenpäivän jälkeen.

Ja siinä tapauksessa voisi(ko?) olla hyvä että B-finaaleihin 6 ja ekaan A:han 9 sekä tokaan A:han nousijan myötä 10 (joka on maksimi samanaikaisesti nykyään). Normaali minimi pyrkinyt olemaan väh. 5 samanaikaisesti radalla mutta pidemmällä ja nopealla ulkoradalla 6 voisi olla passeli.

Mahdollisen niukemman ehjäautotilanteen sattuessa sitten tasoitetaan hieman.
 
Viimeksi muokattu:

matti.katajainen

TEAM DIVEBOMB
Liittynyt
2.8.2009
Viestit
210
Tällä tietoa 15 nimilappua ajoryhmäarvontaan. DWn ja mun sisko miehensä kanssa tulossa kanssa katsomaan näitä kilpakaverimme muistokisoja.
Nähdään puolenpäivän jälkeen.

Ja siinä tapauksessa voisi(ko?) olla hyvä että B-finaaleihin 6 ja ekaan A:han 9 sekä tokaan A:han nousijan myötä 10 (joka on maksimi samanaikaisesti nykyään). Normaali minimi pyrkinyt olemaan väh. 5 samanaikaisesti radalla mutta pidemmällä ja nopealla ulkoradalla 6 voisi olla passeli.

Mahdollisen niukemman ehjäautotilanteen sattuessa sitten tasoitetaan hieman.
👍
 

WoPe

KKWCS Driver
Liittynyt
11.3.2003
Viestit
1573
Sijainti
Vantaa
Tiesin pitemmän aikaa etten kisaan pysty osallistumaan, oletin kuitenkin että jos nopeesti ehdin paikalla käymään, mutta en ikävä kyllä pääse paikalle tällä kertaa..
Suuret osanotot CM ja omaiset.. DW oli kiva kaveri, aina hymyili ja heitti huumoria pärjäsi tai ei. Harmittaa suuresti. Pidän hiljaisen hetken.

Onnea kisoihin!
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13715
Tiesin pitemmän aikaa etten kisaan pysty osallistumaan, oletin kuitenkin että jos nopeesti ehdin paikalla käymään, mutta en ikävä kyllä pääse paikalle tällä kertaa..
Suuret osanotot CM ja omaiset.. DW oli kiva kaveri, aina hymyili ja heitti huumoria pärjäsi tai ei. Harmittaa suuresti. Pidän hiljaisen hetken.

Onnea kisoihin!
Kiitos, WoPe. Ja antanen kylkiliivisi Jatenskin matkaan?
 
Ylös