Vaikea kysymys. Ainakaan pyörätuolissa loppuelämänsä istuva etupenkin matkustaja en halua olla, joutuisi elämään loppuelämänsä liikuntarajoitteisena kokien samalla syyllisyydentuntoa siitä, että toisen matkustajan kanssa yllytti kuskia hurjasteluun jonka seurauksena toinen yllyttäjä kuoli.
Mutta kuskin ja takapenkkiläisen väliltä on vaikea valita. Oma näkymykseni rattijuopumukseen on äärimmäisen tiukka, rattijuopumus on tapon yritys. Itse en voisi kuvitella syyllistyväni rattijuopumukseen, ellen olisi äärimmäisen pakotettu. Ja tältä istumalta tuolla pakotetuksi joutumisella voisi puhdistaa omatuntonsa. Eipä silti, kyllä se syyllisyydentunne olisi varmaan aika vääjäämätön. Eikä vahingonkorvausten maksaminen lopun ikäänsä mikään mukava tilanne olisi.
Enkä kyllä myöskään lähtisi rattijuopon kyytiinkään ilman erityistä pakkoa, enkä kyllä tunnista itseäni tuosta yllyttäjästä. Toki, tuo skenaario on humalassa tapahtuva, joten se voi muuttaa asioita, mutta toisaalta kuinka paljon? Takapenkkiläinen kieltämättä tuntuu pääsevän vähimmällä fyysisellä ja henkisellä kärsimyksellä kun kuolee heti.
Mutta ainakaan etupenkkiläinen en olisi.