Kommentointia moderoinnin ja ylläpidon tekemisistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JPP
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllähän voit vapaalle tai Asiakeskusteluun perustaa toikin nykynuorisosta opettajan ja muiden silmin nähtynä.

Mutta ei nyt sentään toikkiin joka käsittelee ihan muuta ja missä on ollut yli 30 uhria.
 
Turhan tiukaksi nussinnaksi mennyt linja tällä hetkellä. Aivan kuten väkisin haluaisitte päästä pätemään milloin milläkin sääntöpykälällä. Syitä tälle selkeälle muutokselle?
 
Jos joku sekoilee, niin tässä tapauksessa se ei ole mode.

Olihan tuo taas kampaamotason sekoilua; yleiseen asiakeskusteluun oli ilmestynyt jps:n aloittamana näkyvä keskusteluketju otsikolla "Hassuttelua Brysselin pommi-iskuista". Sai siinä vähän silmiä hieraista. Otsikon nimi ei ihan sanasta sanaan noin varmaankaan ollut, kun ulkomuistista sen kirjoitin, joten eiköhän siitä tavan mukaan napsahda varoitus moderaattoreista valehtelusta.
 
Viimeksi muokattu:
Turhan tiukaksi nussinnaksi mennyt linja tällä hetkellä. Aivan kuten väkisin haluaisitte päästä pätemään milloin milläkin sääntöpykälällä. Syitä tälle selkeälle muutokselle?

Kyllä me selkeästi ilmoitimme että Asiakeskustelu ja F1-Asiakeskustelu tulee olemaan 'turhan tiukkaa nussintaa', koska haluamme nostaa näiden osioiden tasoa. Siellä on kuitenkin hahmoja jotka ottavat kirjoittamisen todesta, tekevät paljon työtä sen eteen (hakevat ja muokkaavat kuvia, tilastoja yms.), jolle haluamme antaa maaperän. Kiroilu, chattiviestit, pelkät kuvat, linkit tai hymiöt ovat sen irvikuva.

Täällä on kuitenkin muita osastoja, joilla voi ottaa rennommin, ja postata sinne se pelkkä flip-flopin (varvassandaalin) kuva, tai muut hassuttelut. Viime viikonloppuna erinäisistä syistä yli 20 viestiä jouduttiin poistamaan. Seuraavalla kisaviikonlopulla toivomme hiukkasen enämpi harkintaa, mitä postaa ja mitä ei. Viekö se keskustelua eteenpäin vai onko tarkoitus vain nolata toinen osapuoli.

Kun samat 'taparikolliset' tavataan apajilta, niin pakkohan siihenkin on sitten rangaistusten muodossa puuttua, jos ei ohjeet ja hyvällä neuvominen auta. F1-asiapuolelle pistin tässä jonkin aikaa sitten http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?t=28364 toikkiin että lukekaa tämä läpi, niin seuraava viesti joka ilmestyi oli tietenkin juuri sitä mitä ei pitänyt olla. Tulee pikkasen turhautunut olo, että tekeekö ne sitä tahallaan, että pääsee nillittämään poistosta vai onko vain täydellisesti arroganttia käytöstä, ettei välitetä yhtään mistään mitään.

Kuten alussa todettua, yritämme profiloitua vähän laadukkamman keskustelun kautta, missä toisenlaisiakin mielipiteitä kunnioitetaan eikä haukuta idiootiksi jos on eri mieltä kuin itse. Tästäkin tuli eilen esimerkki ja jäähy. Noita toisille kuittaamissivustoja on Suomi täynnä, jos on sitä vailla.

Tsemppiä!
 
Olihan tuo taas kampaamotason sekoilua; yleiseen asiakeskusteluun oli ilmestynyt jps:n aloittamana näkyvä keskusteluketju otsikolla "Hassuttelua Brysselin pommi-iskuista". Sai siinä vähän silmiä hieraista. Otsikon nimi ei ihan sanasta sanaan noin varmaankaan ollut, kun ulkomuistista sen kirjoitin, joten eiköhän siitä tavan mukaan napsahda varoitus moderaattoreista valehtelusta.

Kyllä se niin oli otsikoitu kun eriytytin alkuperäisestä toikista roskiin chatti ja satiirisiset/rasistiset viestit. Meni proseduuri vähän mutkan kautta kun aloitin kännykällä ja viimeistelin tabulla.

Huom! Hox! Toikki oli alunperin Vapaan puolelle, joten osa viesteistä oli sitä myöten sitä tasoa. Useampi kirjoittaja kuitenkin ilmaisi, ettei siinä toikissa tulisi hassutella.
 
Viimeksi muokattu:
Huom! Hox! Ranskan terrori-iskuja käsittelevä toikki oli vapaalla, eikö sitä sieltä siirretty mihinkään.
Jos joku kokee tarvetta niissä toikeissa hassutella, osiosta riippumatta, voi esimerkiksi työntää pään perseeseen.
 
Asiapuolella profiilin nostaminen on onnistunut kuin vanhassa sananparressa - hoito tehosi, mutta potilas kuoli.
 
Asiapuolella profiilin nostaminen on onnistunut kuin vanhassa sananparressa - hoito tehosi, mutta potilas kuoli.

Niin, tai jos näkisi faktan, niin huomaisi, että kun modet lopetti postaamasta sinne yhteisestä päätöksestä eli ruokkimasta agendapostaajia, keskustelu päättyi.;)

Eikö olekin kivaa, kun nyt voit samanhenkisten kanssa taputella toisianne selkään.
 
Huom! Hox! Ranskan terrori-iskuja käsittelevä toikki oli vapaalla, eikö sitä sieltä siirretty mihinkään.
Jos joku kokee tarvetta niissä toikeissa hassutella, osiosta riippumatta, voi esimerkiksi työntää pään perseeseen.

Eihän tuo ottanut kuin viidennen postauksen, kun jps alitti riman. Reilusti.
 
Niin, tai jos näkisi faktan, niin huomaisi, että kun modet lopetti postaamasta sinne yhteisestä päätöksestä eli ruokkimasta agendapostaajia, keskustelu päättyi.;)

Eikö olekin kivaa, kun nyt voit samanhenkisten kanssa taputella toisianne selkään.

Itse asiassa ei ole. Olen aina ollut sitä mieltä, että keskusteluissa pitää olla paljon erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Puolesta ja vastaan, mutta ilman henkilökohtaisuuksia. Harmi että modet lähti sille tielle, että kun mielipiteet eivät mielyttäneet, niin ensiksi bannailtiin erimielisiä ja sitten mentiin lakkoon. No tavallaan sopii kyllä kuvaan.

edit: tavallaan erikoinen keskustelupalsta, kun mode(t) hurraa, kuinka saivat keskutestelut loppumaan
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa ei ole. Olen aina ollut sitä mieltä, että keskusteluissa pitää olla paljon erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Puolesta ja vastaan, mutta ilman henkilökohtaisuuksia. Harmi että modet lähti sille tielle, että kun mielipiteet eivät mielyttäneet, niin ensiksi bannailtiin erimielisiä ja sitten mentiin lakkoon. No tavallaan sopii kyllä kuvaan.

Ketäs sitä namiskukkelia painoi McRäkän kohdalla?:o
 
McRäällä oli oudoimmat talousteoriat mihin oon törmännyt. Ja se oli miettinyt niitä. Vois mun puolesta selittää niitä lisää.
 
Oliko täällä teknisten ongelmien raportointiin oma toikki? Laitan paremman puutteessa tähän:

Haku ei tunnut vieläkään olevan aivan satku.
 
Kyllähän voit vapaalle tai Asiakeskusteluun perustaa toikin nykynuorisosta opettajan ja muiden silmin nähtynä.

Mutta ei nyt sentään toikkiin joka käsittelee ihan muuta ja missä on ollut yli 30 uhria.
Itselläsi tuntuu kovin usein olevan tarvetta ulostaa asiallisesti alkaneisiin keskusteluihin. Josko siis katselisit vaikka peiliinkin joskus.

Ja mitä viesteihini Brysseltoikissa tulee, ne eivät olleet hassuttelua. Ehkä yksi chattivastaus seassa jota olisi saanut perustella enemmän.
 
Niin, tai jos näkisi faktan, niin huomaisi, että kun modet lopetti postaamasta sinne yhteisestä päätöksestä eli ruokkimasta agendapostaajia, keskustelu päättyi.;)

Eikö olekin kivaa, kun nyt voit samanhenkisten kanssa taputella toisianne selkään.
Itse en ainakaan lopettanut keskustelemasta yleisellä puolella siksi, että modet siellä eivät enää (?) kirjoittaneet, vaan sen takia että mode tekivät keskustelun sielä mahdottomaksi epäselvine toista näkökantaa suosivine sääntöineen. Tosi hauskaa, että olette tulkineet oman toimintanne trollaamiseksi.:D :o
 
Ylös