Nimimerkki mn97 sai tehtyyn tekoonsa nähden varsin ylipitkän bannin. Mielestäni.
Vaikka täysin pölöjä kirjoittelikin.
Kyllä totaaliurpous on raskauttavampi asia kuin pieni hassutteluvittuilu.
Vapaan ohjeistuksiinhan on ollut naulattuna jo hetken aikaa seuraava mietelause:
Parempi kai sekin kuin 14 vuotta sitten.Tolla perusteellahan sut olisi ikibannattu reilusti yli viisi vuotta sitten.
Tolla perusteellahan sut olisi ikibannattu reilusti yli viisi vuotta sitten.
Edelleen kiinnostaisi tietää mistä tuo käsitys Renngeistin totaaliurpoudesta kumpuaa.
Vapaan ohjeistuksiinhan on ollut naulattuna jo hetken aikaa seuraava mietelause:
Mielipiteeni pohjautuu ainoastaan ja pelkästään Renngeistin kirjalliseen tuotantoon tällä forumilla.
Sehän onkin varsin yllättävää, kun en ole moneen kuukauteen mitään järkevää yrittänytkään postata tälle foorumille. Enkä millekään muullekaan.
Edelleen kiinnostaisi tietää mistä tuo käsitys Renngeistin totaaliurpoudesta kumpuaa. Enemmän tuo minusta kertonut haukkujasta kuin haukuttavasta.
Huvittavaa seurattavaa kyllä nämä ylläpidon arpomat rangaistukset ja varsinkin niiden pituudet. Tämähän alittaa jopa F1-tuomaroinnin tason logiikan suhteen. Tulee mieleen pikkupojat joille on annettu vähän liian vaikea tehtävä.
Logiikan puutetta tuntuu olevan vain näissä joukkomielensäpahoittamisissa.Huvittavaa seurattavaa kyllä nämä ylläpidon arpomat rangaistukset ja varsinkin niiden pituudet. Tämähän alittaa jopa F1-tuomaroinnin tason logiikan suhteen. Tulee mieleen pikkupojat joille on annettu vähän liian vaikea tehtävä.