DSQ
Elossa
Varmaan suunnilleen sen oman jäähysi aikoihin.
Aivan turha vetää tähän keskusteluun mukaan täysin irrelevantteja tapahtumia.
Varmaan suunnilleen sen oman jäähysi aikoihin.
Aivan turha vetää tähän keskusteluun mukaan täysin irrelevantteja tapahtumia.
Pitäisikö tämän toikin nimi muuttaa muotoon "Kun report post ei riitä tai muuten vaan on menkat, valita ja itke täällä"? Ketjua lukiessa tuntuu välillä siltä, kuin koko ketju olisi muutaman hahmon henkilökohtainen vasikoi/itke ketju. Ehkä vain allekirjoittaneen luetun ymmärtämisessä on taas vikaa, kunhan ihmettelen.
Oli juuri sen aikaan.
Tämä on mun oma vasikointitoikki.
Sinänsähän menkkaitkemisen ja -valittamisen määrä on tavallaan noussut liian korkeaksi jo yhdenkin kyseisenlaisen viestin lähettämisen myötä. Sitten on tietysti se, että mitä kukakin pitää minäkin ja mihin toimenpiteisiin katsoo tarpeelliseksi ryhtyä pitämiensiensä pohjalta. Tietysti mielialamatriisia saattaa alkaa hallita ulkosynnytinviitteinen negatiivinen tahtotila jos kaveri yrittää hyötyvinoumaa totuuspoikkeaman keinoin.No tuliko Renngeistille rankkua tai edes varoitusta? Ei tainnut tippua. Olisiko siis aika lopettaa se tekopyhä jauhaminen, että täällä olisi muka samat säännöt kaikille? Johan teidän kissatkin nauraa teille tätä menoa. Ei sillä, teidän foorumi, mutta kai te sen verran ymmärrätte, että uskottavuus menee moisella paskanjauhamisella nopiaan. Ei myöskään kannusta lompakkoaan avaamaan moiset kaksoisstandardit moderoinnissa. :nope:
Jään innolla odottamaan koottuja meriselityksiä aiheen tiimoilta.
Pitäisikö tämän toikin nimi muuttaa muotoon "Kun report post ei riitä tai muuten vaan on menkat, valita ja itke täällä"? Ketjua lukiessa tuntuu välillä siltä, kuin koko ketju olisi muutaman hahmon henkilökohtainen vasikoi/itke ketju. Ehkä vain allekirjoittaneen luetun ymmärtämisessä on taas vikaa, kunhan ihmettelen.
Muut ei uskalla valittaa muuten kuin Report Postin kautta...
Jos vaihtoehtoina on painaa Report Postia tai lätkäistä viesti Yllikseen niin sanoisin että Mossetyyli on jopa reilumpi. Tälleen "syytetty" saa ainakin tietää kuka on "syyttäjä".
Voin vain kuvitella kuinka paljon valitusta/itkemistä tulee Report Postin kautta, tai oikeastaan en voi, mutta veikkaan että ylivoimaisesti enämpi kuin ne muutamat viestit mitä Mosse on tänne vasikoinut. Että sikälikin vähän turhaa valittaa Mossetyylistä, toikkikin on aivan käypä sellaiseen.
Report postin kautta tulee kyllä aika mielenkiintoisia/hauskojakin reportteja toisinaan. Ja pääsiäistoivotuksia.Muut ei uskalla valittaa muuten kuin Report Postin kautta...
Jos vaihtoehtoina on painaa Report Postia tai lätkäistä viesti Yllikseen niin sanoisin että Mossetyyli on jopa reilumpi. Tälleen "syytetty" saa ainakin tietää kuka on "syyttäjä".
Voin vain kuvitella kuinka paljon valitusta/itkemistä tulee Report Postin kautta, tai oikeastaan en voi, mutta veikkaan että ylivoimaisesti enämpi kuin ne muutamat viestit mitä Mosse on tänne vasikoinut. Että sikälikin vähän turhaa valittaa Mossetyylistä, toikkikin on aivan käypä sellaiseen.
Report postin kautta tulee kyllä aika mielenkiintoisia/hauskojakin reportteja toisinaan. Ja pääsiäistoivotuksia.
Joo, heh, itse tuossa jokin aika sitten hokasin, että perskeles, nehän on menneet gmailissa roskikseen ne reportpostit. Sinne ne menee edelleen, mutta nykyään roskis tulee tsekattua.Sen neljä-viisi kuukautta olin paikkaamassa työvoimapulaa, niin tulihan noita muutama sata.
Mossetyylin huono puoli on se, että syytetty voi bannista vapauduttuaan kostaa syyttäjälle laittamalla hänet iggeen, mutta eipä se nyt kovin kummoinen pelote ole Mossetyylin käyttäjille.
Kyllähän siinä kyynel kihoaa silmään, kun joku nobody nevöhööd pistää iggeen. On sen verran tasokkaita mun postaukset, että harmittaa ihan vietävästi, jos ei niitä kaikki lue!:thumbfh:
Kirjoittajan tekstiä ei näy, koska olet asettanut hänet ignooraus-tilaan.
joku nobody nevöhööd pistää iggeen.
*pistää Mossen iggeen*
*pistää iggen Albert Oiliin*
Kyllähän se niin on, että moderaattoreita ei koske samat säännöt kuin meitä tavallisia käyttäjiä.
Tästä tiedosta yllättyneitä ovat? Eihän esim poliisitkaan ihan samoilla säännöillä vedä kuin tavalliset kuolevaiset.
Ja kyllä olen itsenikin kahteen tai kolmeen kertaan jäähyttänyt.