PohjoisenPike
Nappula
Kusi nousee päähän ja alkaa kiilaamaan muita pihalleMillainen tuo vyöhyke on?
Kusi nousee päähän ja alkaa kiilaamaan muita pihalleMillainen tuo vyöhyke on?
Toisin kuin kuvittelet, kaikki menestyvät kuljettajat eivät herätä inhon tunteita, olivatpa sitten suomalaisia tai ei. Esimerkiksi WRC:n puolelta Loeb. Buttonkin on sen verran vastoinkäymisiä kokenut viimeisen parin kauden aikana, että osaa varmasti nauttia menestyksestä tulematta ylimieliseksi kilpakumppaneitaan kohtaan.No jos näin käy, niin se riittää varmuudella. Sen jälkeen nappulan kaikki sanomiset haastatteluissa käännetään päälaelleen ja mies on Suomen kansallisvihollinen numero yksi
Sehän on sitten Senna-Hamilton vyöhyke.:frank:Kusi nousee päähän ja alkaa kiilaamaan muita pihalle
Loeb on kyllä hyvä verrokki. Mies on vuositolkulla lyönyt kapuloita suomalaisten rattaisiin, mutta missään vaiheessa en ole häntä inhonnut tai vihannut.Toisin kuin kuvittelet, kaikki menestyvät kuljettajat eivät herätä inhon tunteita, olivatpa sitten suomalaisia tai ei. Esimerkiksi WRC:n puolelta Loeb.
Aamen. Saavutusten valossa Seb on rallin Schumacher, mutta ei ollenkaan niin vihattu. Hmm.. mistähän mahtais johtua. Ehkäpä siitä että mies on sympaattinen, kaikille ystävällinen, kilpailee rehdisti ja voitonkin hetkellä antaa tunnustusta vastustajilleen.Loeb on kyllä hyvä verrokki. Mies on vuositolkulla lyönyt kapuloita suomalaisten rattaisiin, mutta missään vaiheessa en ole häntä inhonnut tai vihannut.
Montako noista lihavoiduista ominaisuuksista voi laskea Scumacherin hyveiksi?Saavutusten valossa Seb on rallin Schumacher, mutta ei ollenkaan niin vihattu. Hmm.. mistähän mahtais johtua. Ehkäpä siitä että mies on sympaattinen, kaikille ystävällinen, kilpailee rehdisti ja voitonkin hetkellä antaa tunnustusta vastustajilleen.
Aivan.. obviously, honestlyMontako noista lihavoiduista ominaisuuksista voi laskea Scumacherin hyveiksi?
Lisätään listaan nöyryys ja tietynlainen vaatimattomuus.Aamen. Saavutusten valossa Seb on rallin Schumacher, mutta ei ollenkaan niin vihattu. Hmm.. mistähän mahtais johtua. Ehkäpä siitä että mies on sympaattinen, kaikille ystävällinen, kilpailee rehdisti ja voitonkin hetkellä antaa tunnustusta vastustajilleen.
rallissa on hei vähän vaikeempi kilkata kilpakumppania ulos tai jäädä keskelle mutkaa pilaamaan muiden suorituksia. :wink:Aamen. Saavutusten valossa Seb on rallin Schumacher, mutta ei ollenkaan niin vihattu. Hmm.. mistähän mahtais johtua. Ehkäpä siitä että mies on sympaattinen, kaikille ystävällinen, kilpailee rehdisti ja voitonkin hetkellä antaa tunnustusta vastustajilleen.
:mad_old:Mika Häkkisen paluu radoille.
Williamsin F1-tallin pomo Frank Williams soitti Häkkiselle viime vuoden keväällä pariin kertaan, ja osapuolet tapasivat salaisissa neuvotteluissa Lontoossa.
Kuten Häkkisen olemuskin kertoi, hän ehti jo aloittaa rankan kuntoilun päästäkseen formula ykkösten vaatimaan kuntoon. Sopimusneuvottelut eivät kuitenkaan edenneet Häkkisen toivomalla tavalla, ja hän alkoi epäillä, että Williamsilla on toinen mies. Elokuussa kävi ilmi, että tallin ykkösvaihtoehto oli BAR:n Jenson Button. Häkkinen vihelsi pelin poikki, kun sopimusneuvottelut kihartuivat. Lopultahan Buttonin oli pakko jatkaa BAR-tallissa, ja Williams aloitti taas etsinnän. (2005)
SympaattinenMontako noista lihavoiduista ominaisuuksista voi laskea Scumacherin hyveiksi?
Erikoinen episodi, mutta ehkä sittenkin Jenson teki vain palveluksen Mikalle ja sammutti tämän toiveet ajella vielä vuosi kehäraakkina sarjassa. Joku kumma siinä oli ettei Mika koskaan Frankin tallissa ajellut, ensin asialla Peter Collins ja sitten Button. Ne britit, ne britit...:mad_old:
Kun lähdetään kelaamaan mestareita taaksepäin ja jätetään suomalaiset mestarit välistä pois, niin aika pitkälle pitää mennä ennenkuin löytyy mestari jota suomalaiset F1-fanit täällä eivät olisi pitäneet mulkkuna. Ja se ensimmäinen ei mulkku, joka löydetään, johtuu vain siitä, että nämä märkäkorvat täällä olivat silloin vielä vaippaiässäToisin kuin kuvittelet, kaikki menestyvät kuljettajat eivät herätä inhon tunteita
Villeneuve voisi olla tällainen hahmo?Kun lähdetään kelaamaan mestareita taaksepäin ja jätetään suomalaiset mestarit välistä pois, niin aika pitkälle pitää mennä ennenkuin löytyy mestari jota suomalaiset F1-fanit täällä eivät olisi pitäneet mulkkuna. Ja se ensimmäinen ei mulkku, joka löydetään, johtuu vain siitä, että nämä märkäkorvat täällä olivat silloin vielä vaippaiässä
Kyllä täällä varmasti suurin enemmistö pitää ainakin Alonsoa, Villeneuvea, Hilliä, Prostia, Mansellia ja Sennaa ihan epämulkkuina. Schumin ja Hamiltonin kohdalta sitten saattaa niitä soraääniä löytyä enemmän, osittain ihan ymmärrettävistä syistäkin.Kun lähdetään kelaamaan mestareita taaksepäin ja jätetään suomalaiset mestarit välistä pois, niin aika pitkälle pitää mennä ennenkuin löytyy mestari jota suomalaiset F1-fanit täällä eivät olisi pitäneet mulkkuna. Ja se ensimmäinen ei mulkku, joka löydetään, johtuu vain siitä, että nämä märkäkorvat täällä olivat silloin vielä vaippaiässä