Kotimaan rallikausi 2022

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Todella karmea uutinen. Kuljettajakin loukkaantunut vakavasti 😔

Ei se tällaisessa tilanteessa paljon lohduta, että näitä sattuu onneksi harvoin. Jokainen kerta on kuitenkin liikaa. Taisi olla kuudes kilpailijapariin kilpailutilanteessa kohdistunut kuolemantapaus suomalaisissa ralleissa viimeisen 40 vuoden aikana.
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa

On näitä jokuinen enemmänkin, mutta onneksi suhteellisesti silti vähän.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
On näitä jokuinen enemmänkin, mutta onneksi suhteellisesti silti vähän.
Onko? Siis ihan sivuseikka juuri tänään tietysti, mutta rallikilpailussa sattuneita pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen (nimenomaan kilpailijaparin osalta) johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut 1994, 1999, 2005, 2010, 2021 ja nyt tämä. Tosin tässä samalla kirjoittaessani tajusin venyttäneeni aikajänteen 40 vuoteen, jolloin yksi 80-luvun alkupuolella Länsi-Suomessa sattunut onnettomuus nostaa lukemaa yhdellä. Mutta onko näiden lisäksi vielä muita?
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
Onko? Siis ihan sivuseikka juuri tänään tietysti, mutta rallikilpailussa sattuneita pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen (nimenomaan kilpailijaparin osalta) johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut 1994, 1999, 2005, 2010, 2021 ja nyt tämä. Tosin tässä samalla kirjoittaessani tajusin venyttäneeni aikajänteen 40 vuoteen, jolloin yksi 80-luvun alkupuolella Länsi-Suomessa sattunut onnettomuus nostaa lukemaa yhdellä. Mutta onko näiden lisäksi vielä muita?
-98 ja -83 minun mielestä ainakin.
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Silti, on niitä suhteessä vähän kilpailuihin ja EK kilometreihin nähden mitä tässä on ajettu 40 vuoden aikana. Mut ei se poista sitä että yksikin lisää on liikaa.
Tässäkin tapauksessa ei syytä voi kohdistaa Hamuun/Sauliin, kun kyseisellä autolla ajettiin AKK kisassa toukokuussa. Siksi toivon että ongelmaa ei nähdä tässä ”harraste” puolessa, vaikka se olisikin kovin helppoa kääntää syytä sinne.
 
Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa

AKK:n hissetouhuissa käytetettävät tiet on se juttu, millä pidetään homma tolkullisena. Tässä taisi yhdistyä rallin kuninkuusluokan tiet turvallisuuden kannalta köykäisimpään mahdolliseen vaihtoehtoon?

Edit: tokkopa meidän kirjoittelut täällä asiaan vaikuttaa..
 
Viimeksi muokattu:

RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
AKK:n hissetouhuissa käytetettävät tiet on se juttu, millä pidetään homma tolkullisena. Tässä taisi yhdistyä rallin kuninkuusluokan tiet turvallisuuden kannalta köykäisimpään mahdolliseen vaihtoehtoon?

Edit: tokkopa meidän kirjoittelut täällä asiaan vaikuttaa..
Tässä on oikeastaan vain ja ainoastaan osoitus siitä että AIVAN millä tahansa autolla voi sattua ja pahasti.
 
Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
1694
Silti, on niitä suhteessä vähän kilpailuihin ja EK kilometreihin nähden mitä tässä on ajettu 40 vuoden aikana. Mut ei se poista sitä että yksikin lisää on liikaa.
Tässäkin tapauksessa ei syytä voi kohdistaa Hamuun/Sauliin, kun kyseisellä autolla ajettiin AKK kisassa toukokuussa. Siksi toivon että ongelmaa ei nähdä tässä ”harraste” puolessa, vaikka se olisikin kovin helppoa kääntää syytä sinne.
Auto on yksi tekijä. Merkkilinja toinen. Varmasti muitakin tekijöitä on. Mikään ei kuitenkaan muuta jo tapahtunutta.
 
jabajee

Well-known member
Liittynyt
9.12.2019
Viestit
201
Silti, on niitä suhteessä vähän kilpailuihin ja EK kilometreihin nähden mitä tässä on ajettu 40 vuoden aikana. Mut ei se poista sitä että yksikin lisää on liikaa.
Tässäkin tapauksessa ei syytä voi kohdistaa Hamuun/Sauliin, kun kyseisellä autolla ajettiin AKK kisassa toukokuussa. Siksi toivon että ongelmaa ei nähdä tässä ”harraste” puolessa, vaikka se olisikin kovin helppoa kääntää syytä sinne.
No AKK ainakin pesee kätensä koko tapauksesta.
https://www.autourheilu.fi/uutiset/onnettomuus-akkn-ulkopuolisessa-rallikilpailussa/
 
BMW CSL

Well-known member
Liittynyt
9.2.2021
Viestit
232
Sitä voi kanssa kysyä ketkä noilla hissepeleillä ajaa ihan tosissaan ja ketkä vaan nautiskelee.
Enemmän tai vähemmän naatiskelun puolelle se varmaan menee kaikilla. Ei JML & Hänninen parin touhukaan kovin tiukkaa rypistystä ollut. Mut ne jotka kiertää EM-sarjaa ottavat varmaan vähän vakavammin.
 
Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Ei se tällaisessa tilanteessa paljon lohduta, että näitä sattuu onneksi harvoin. Jokainen kerta on kuitenkin liikaa. Taisi olla kuudes kilpailijapariin kilpailutilanteessa kohdistunut kuolemantapaus suomalaisissa ralleissa viimeisen 40 vuoden aikana.
Tähän aiheeseen sen verran vielä, asiaa tuli itse mietittyä ja sattui uutisissa tieto tulemaan vastaan - Suomessa ratsastuksen parissa kuolee onnettomuuksissa 1-2 ihmistä vuodessa. Toki tuo laji nauttii esim. vapaa-ajan tapaturmavakuutusten suosiota.
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4960
Sijainti
Parc Fermé
Voisi sanoa et kaikki mihin liittyy hevosvoimat, on vaarallista. Oli sitten ykkösellä alkava luku, saati sitten jos perässä on pari nollaa lisää.
 
henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
EK2 ei ole ainakaan rally-mapsin tietojen mukaan ajettu ennen. On myös muihin pätkiin verrattuna selkeästi enemmän pikkutievoittoinen. Vanhoista Suurajopätkistä mukana EK1 (Sattila), EK4 (osa Kokkosenlahden paria versiota) ja EK6 (pienet osat Risulahtea ja Korppisensaloa)
Eikö rally-maps tunne Ristiinan Rallispecialia -90? :geek: (joo, ei ole aivan hurjan koluttua seutua)
 
Ylös