Näin penkallaolon kannalta olisi saanut vähän ripauttaa. Pölisee varsin reippaasti täällä.Taitaa mennä ohi
Näin penkallaolon kannalta olisi saanut vähän ripauttaa. Pölisee varsin reippaasti täällä.Taitaa mennä ohi
Eskelisen Facebookissa olevassa videossa mainitsee paikan maisemoinnista?Mutta sanoo ettei vaikuttanut hänen ulosajoonsa kuitenkaan.
Eskelisen 17 vuoden uran ensimmäinen kaato
Eskelisen Facebookissa olevassa videossa mainitsee paikan maisemoinnista?Mutta sanoo ettei vaikuttanut hänen ulosajoonsa kuitenkaan.
Maisemointi on totaalisen pe*seestä ja sitä tekevät vain idiootit, mutta sen verran pakko saivarrella, että onko se maisemointia (noin niin kuin by definition), jos paikassa on tehty jotain ennen nuottia? Toki tuollakin oli muutamia pimeeseen ajavia, jotta siinä mielessä ei eroa.Paikka oli maisemoitu ennen nuottia.
Maisemointi on totaalisen pe*seestä ja sitä tekevät vain idiootit, mutta sen verran pakko saivarrella, että onko se maisemointia (noin niin kuin by definition), jos paikassa on tehty jotain ennen nuottia? Toki tuollakin oli muutamia pimeeseen ajavia, jotta siinä mielessä ei eroa.
Ylipäänsä ihan uutta tietoa oli itelle et Korhola kippasi kahdesti. Myös Korhosen kaato oli ihan kovan vauhdin rykääsy eikä mikään pieni kaato.https://areena.yle.fi/1-67209681
Turun SM:n kooste.
Korhonen tosiaan kaatoi ihan katon kautta, vaikkei se ihan ollut vaurioiden perusteella selvää.
Korhola myös kaatoi ihan heti pätkän ekassa oikeassa eikä siinä tiukassa vasurissa.
Olen varmaankin vähemmistössä tämän mielipiteen suhteen, mutta perjantaina nähty "SM4-luokka ensin" oli oikeenkin hyvä uudistus omasta mielestäni, en pistäisi pahakseni vaikka tämä kokeilu nähtäisiin jatkossakin. Tuo luokka tuntuu jäävän vähän pimentoon aina seuraamisen osalta penkallakin, johtuen jo siitä et lähtövälit ekaan autoon on suht korkeat ja yleensä siinä kohtaa kun tulevat kehiin niin sitä seuraa enemmän jo seuraavilla pätkillä tapahtuvia juttuja kärkipään osalta.