Kovaa tekstiä 12 pisteen Formula 1 -kuljettajalta
Haas F1 Teamin väreissä kilpaileva kuljettaja Romain Grosjean on koonnut Formula 1 -kaudelta 12 pistettä, mutta puheet ovat kuin maailmanmestarilla.
- Tallimme potentiaali on suuri, sitä olen sanonut jo pitkään. Tällä kaudella olemme näyttäneet, että pystymme olemaan nopeita useimmilla radoilla. Tiimi on kehittynyt paljon. Potentiaali on ollut aina olemassa, ja olemme valmiit saavuttamaan yhä parempaa, Grosjean tulittaa.
- Reilusti sanottuna olemme olleet hyviä kaikkialla paitsi Monacossa. Uskon, että hyvin menee myös Saksassa ja Unkarissa.
Tallikaveri Kevin Magnussen on mainioissa fiiliksissä, mutta hänen puheissaan on enemmän suhteellisuudentajua.
- Meidän täytyy yrittää pitää tallien MM-sarjan viides sija, ehkä jopa parantaa sitä pykälällä. Nopeudet ovat sen verran hyvät, että voimme taistella (sijaa korkeammalla olevan) Renault’n kanssa kauden loppuun asti, sanoo Magnussen.
Ferrari komentaa sekä tallien (287 pistettä) että kuljettajien (Sebastian Vettel, 171 pistettä) MM-sarjassa. Kausi jatkuu viikonloppuna Hockenheimissa. Ratatapahtumat alkavat perjantaina kello 12 vapailla harjoituksilla.
Lähteet: Haas F1 Team, Formula 1