Kouvof:n ja Pyrytsvonin ilo saari ploki

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Näin!

Arviolta kolmen vuorokauden ajan entinen moderaattori Pyryf sekä nyt ja aina nykyinen moderaattori Kouvotsvoni aikovat nauttia suurissa määrin alkoholia ja aiheuttaa paheksuntaa susirajan välittömässä tuntumassa, Joensuussa. Toiminta tulee keskittymään laulurinteen sekä rantakylän synkeisiin ja masentaviin maisemiin.

Operaatio sai allkusysäyksensä jo muutama kuukausi sitten, kun hahmo Kouvotsvoni kävi ostaa pläjäyttämässä molemmille hahmoille, sekä mielikuvituspikkuveljelleen tiketit tapahtumaan, nimeltänsä Ilosaarirock. Tapahtuma on vuosittain Joensuussa pidettävä lauluiloittelu, joka on erinomainen syy vetää pää täyteen viinaa ja öristä sekavia.

Hahmo Kouvotsvoni järjestää majoituksen taistelijaparille ja on parhaan kykynsä mukaan pyrkinyt hankkimaan epätoivon vimmalla helppoja naaraksia vongattavaksi luokseen. Muutama yksilö oli tehtävään jo onnistuttu rekrytoimaan, mutta he peruivat tulonsa kuultuaan Pyryf -hahmon nimen. Mielestäni melko huisia.

Tänään hahmo Kouvotsvoni toi venäjältä pullon Stalin vodkaa pyhänä pyrkimyksenään juoda se tapahtumaviikonlopun aikana. Kaiken suurella todennäköisyydellä kyseinen pullo on kuitenkin huitastu naamariin viimeistään ylihuomiseen mennessä. Myös käymisastiallinen vesikiljua on luvassa toimintaviikonlopuksi samaisen hahmon toimesta.

Mikä tämä toikki sitten on? Tämä on em. hahmojen ilo saari ploki, johon molemmat hahmot sitoutuvat kirjoittamaan plokimaisesti tapahtumista ja tilanteista ajanjaksolla 15-18.07.2011.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus

*Odottaa juttua keskeneräisen kiljun juonnista ja sen seurauksista* :D
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Siskon tyttö aikoo Ilosaarirokkiin. Pitäkää likaiset näppinne erossa hänestä. Tai muuten suvun miehet tulevat ja salvavat teidät. Vaimon suvun edustajana olkoot vaikka Joni.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Siskon tyttö aikoo Ilosaarirokkiin. Pitäkää likaiset näppinne erossa hänestä. Tai muuten suvun miehet tulevat ja salvavat teidät. Vaimon suvun edustajana olkoot vaikka Joni.
Pistätkö privaviestillä kuvan ja puhelinnumeron niin tiedetään pysyä kaukana?

Kiitos.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Pistätkö privaviestillä kuvan ja puhelinnumeron niin tiedetään pysyä kaukana?

Kiitos.
Kuulostaa reilulta. Panen varmuuden vuoksi mukaan kuvan neidosta bikineissä, koska niinhän siellä helteellä heilutaan.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Ai se onkin vasta viikon päästä. Vai joko te aloititte tankkauksen?
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Joensuuhun käy minunkin matkani samaisella ajanjaksolla. Jonkinnäköinen rokkifestari on ilmesesti kyseessä ja löysinkin lipun oston jälkeen esiintyjälistalta ainakin yhden mielenkiintoisen nimen.

Moderaattoreista ja moderaattorihenkisistä poiketen porukkamme ei ole edes yrittänyt saada kaverini jossain keskustan tuntumassa sijaitsevalle kämpälle naisia, vaan suurella todennäköisyydellä vietämme koko viikonlopun iloisessa ja reippaassa miesseurueessa. On todennäköistä, että myös oman jengini juhla-ajan suunnitelmiin kuuluu verrattain runsas viinanjuonti. Itse tuskin perustan ketjua raportoidakseni viikonlopun tapahtumia, koska mitään kertomisen arvoista ei liene tapahtumassa. Joensuussa tavataan, tai sitten ei.
 
Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Mulla ja muutamalla kaverilla oli suunnitelmana suunnata tuonne, mutta se sitten peruuntui. :eek:
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Aion käyttää plokia yhteiskunnallisten asioitten puintiin, kuten ilmastohihhulien happivajaukseen ja kettutyttöjen karvoitukseen. Mainitaan nyt kuitenkin, jottei Stalin-vodkaa osunut silmiin..silloin kun näin, niin sitä oli vain 5dl pulloissa. No ostin sitten litran lekan Leningrad-vodkaa. Kuva ois kiva.

Kuva löytyi.

Niin ja yksi ylimääräinen lippu toki on. Yksi tyttönen jo meinasi tulla majoittumaan tänne viikonlopuksi, mutta katsoo nyt. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan, tai vielä vodka-litran jälkeen annan lipun ilmaiseksi hänelle ja harjoitan muutakin syntiä.
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mielikuvituspikkuveli toi käymisastian ja nakitin hakemaan kissanruokaa ja käymistarpeita, koska minulla ei ole alushousuja.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Nyt on tuloillaan 25 litraa päärynämehukatti-kiljua. Jos ne nyt Ilosaareen asti riittäisivät.
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Naaraita vongatessa hahmojen Pyrytsvoni ja Kouvof kannattaa suureen ääneen kehuskella toimivansa moderaattorismiehinä maankuululla F1-Forum -keskustelupalstalla. Sen jälkeen rumempia yksilöitä saa jo hätistellä pois jaloista. Karismaattisen huumormiehen maineeseen tyttölöiden keskuudessa pääsee toistelemalla F1-forumilta tuttuja hauskojan lausahduksia, kuten esim. "Heh, Massa", "Miten sulla noin niinkun muuten menee" ja "Ehkä panen tai poltan metsän". Näillä vinkeillä etiäpäin.
 
Ylös