Kuinka muuttaisit formulaviikonlopun kulkua?

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Niin, miten sinä ajoittaisit viikonlopun tilaisuudet, jotta tapahtuma saataisiin mielenkiintoisemmaksi?

Euroopassa ajettavissa kilpailuissa perjantai muutetaan vapaaksi testauspäiväksi. Moottorit tulevat omasta testauskiintiöstä, jokainen talli saisi ajattaa kolmea kuskia rajattomasti. Testausaikaa olisi vaikka kymmenestä neljään. Euroopan ulkopuolisissa kisoissa olisi "vain" 2x1h ja vain kisakuskeille. Näin saataisiin pidettyä kustannukset vielä kohtuullisella tasolla, mutta lisättyä mid-season testingiä ja helpotettua uusien kuljettajien sisäänajoa.

Lauantaiaamulla ajettaisiin 1h mittainen vapaa harjoitus, joka toimii aika-ajojen karsintakilpailuna. Kuljettajat järjestetään pareihin niin, että nopein saa vastaansa hitaimman jne. 107% sääntö täytetään tässä vaiheessa.

Iltapäivällä kello kaksi paikallista aikaa alkaisi pudotuspeli tyyppinen aika-ajo. Jos jostain syystä kuljettajan pari on estynyt tai karsiutunut, täytyy siitä huolimatta ajaa nopea kierros, jotta saadaan aika seuraavaa kierrosta varten Karsiutumisen uhkaa ei kuitenkaan ole. Tämän jälkeen parien voittajat ja tietty määrä nk. lucky losereita (yht. 16kpl) ajavat kahdeksassa parissa neljännesvälierät. Ennen tätä ja tässä vaiheessa tippuneet muodostavat aikojensa perusteella lähtöruudut 9-26. Sitten siirrytään puolivälieriin, jossa neljännesvälierien nopein kohtaa hitaimman jne. Häviäjät muodostavat lähtöruudut 5-8. Jatkavat avavat välierät ja niiden voittajat finaalin. Kaikki muut karsintaparit ovat vain yhden lentävän kierroksen mittaisia, mutta finaalissa olisi kaksi nopeaa käytettävissa.

Siirrytään sunnuntai aamuun. N. kello 11 ajetaan ihan muutaman kierroksen mittainen sprinttikilpailu, jonka voittaja saa vaikka x summan rahaa. Tähän kisaan voitaisiin lähteä käännetyssä lähtöjärjestyksessä, koska pisteitä ei jaeta, vaan palkintona on pelkkää mainetta ja kunniaa. Tietenkin osallistuminen on vapaaehtoista, koska auto voi aina hajota... Tämä kisa ei kuluttaisi kisamoottoreita.

Iltapäivän kilpailu säilyisi kutakuinkin nykymuotoisena, paitsi että startti aikaa voisi vapaasti siirtää siihen suuntaan mihin haluaa, eli keskikesällä Euroopassa voitaisiin ajella vaikka viideltä tai jopa kuudelta... Kilpailun pituuden pudottaminen puoleentoistatuntiin voi olla myös mahdollisuus, jos se lisäisi katsojamääriä...

Että sellainen. Kommenttia tästä ja omia variaatioita odotan.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362

ihan järjetöntä tavaraa
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Aika tyhjäksi veti pään tuo idea.
Sunnuntai-iltana sitten varmaan pelattaisiin pokeriturnaus jonka voittaja saisi kaikki viikonlopun mm-pisteet?
F1 on minusta siitä hieno laji, että se on riittävän yksinkertaista jopa minun seurattavakseni. En lähtisi välttämättä työntämään sinne mitään sprinttikisoja ja pareittain ajettavia karsintoja.
Ehkä ainoa mitä haluaisin muuttaa on se, että tallin kisakuskit saisivat ajaa korkeintaan 2/3 viikonlopun vapaista harjoituksista, jolloin testikuljettajille ja nuorille lupauksille tarjoutuisi tilaisuus päästä radalle. Ja sille ei olisi mitään rajoitusta montaako kuljettajaa noissa harjoituksissa saa vuoden aikana ajattaa.
 
Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Euroopassa ajettavissa kilpailuissa perjantai muutetaan vapaaksi testauspäiväksi. Moottorit tulevat omasta testauskiintiöstä, jokainen talli saisi ajattaa kolmea kuskia rajattomasti. Testausaikaa olisi vaikka kymmenestä neljään.
Bernard-TV:lle kuuden tunnin harkat ovat pelkkää murhaa. Ja en tiedä oletko huomannut, mutta siellä radalla pörrää muitakin luokkia kuin F1, joiden aikataulut pitää ottaa huomioon.

Siirrytään sunnuntai aamuun. N. kello 11 ajetaan ihan muutaman kierroksen mittainen sprinttikilpailu, jonka voittaja saa vaikka x summan rahaa. Tähän kisaan voitaisiin lähteä käännetyssä lähtöjärjestyksessä, koska pisteitä ei jaeta, vaan palkintona on pelkkää mainetta ja kunniaa. Tietenkin osallistuminen on vapaaehtoista, koska auto voi aina hajota... Tämä kisa ei kuluttaisi kisamoottoreita.
Miksi kukaan ison profiilin talli tuohon osallistuisi, jos panosta ei käytännössä ole ja mahdollisuutena on auton vahingoittuminen itse pääkisaan?

Kilpailun pituuden pudottaminen puoleentoistatuntiin voi olla myös mahdollisuus, jos se lisäisi katsojamääriä...
Puoli tuntia vähemmän lisää katsojamääriä...? :confused:

*pudotuspeli tyyppinen aika-ajo.*
Taidan katsoa mieluummin sitä Superleague Formulaa.
 
Viimeksi muokattu:

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18476
Itsestäni tämä nykyinen hyvä, vaikka paljon huhuttu viime vuosina että "perjantai" pois, kannatan siinä vain sellaista että perjantain harjotusten sijasta olisi koko päivä aikaa testata aamu kl8 ilta klo 20 asti.

Mitään ei saa ottaa pois.
 
Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Puoli tuntia vähemmän lisää katsojamääriä...? :confused:
Joku viisas taisi olla sitä mieltä, että sitä kisaa voisi ihan hyvin lyhentää... En nyt muista kuka näin sanoi ja missä yhteydessä...

Miksi kukaan ison profiilin talli tuohon osallistuisi, jos panosta ei käytännössä ole ja mahdollisuutena on auton vahingoittuminen itse pääkisassa?
Olkoon vaikka pikkutallien rahankeräysajelu tai ihan mitä vain...

Taidan katsoa mieluummin sitä Superleague Formulaa.
Tuohan on itseasiassa vain yksinkertaistettu versio Superleaguen aika-ajoista. Sekoitettuna tietysti mäkihypyn mäkiviikkoon, jota kukaaion ei taida pitää erityisen sekavana.
 
Teoderik

Banned
Liittynyt
14.12.2008
Viestit
1032
Ei ehkä katsojille, mutta

Tämä nykyinen testikielto on hanurista, kauden aikana voisi olla tasaisin välein vaikka kolmen kilpailun yhteydessä virallinen testisessio maanantaina kisan jälkeen. Testiin voisi laittaa vaikka rajoituksen virallisille kisakuskeille kierrosten suhteen, jotta testikuskitkin pääsisivät simulaattorihommista takaisin ratin taakse.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Joku viisas taisi olla sitä mieltä, että sitä kisaa voisi ihan hyvin lyhentää... En nyt muista kuka näin sanoi ja missä yhteydessä...
Jos kisapituuksia lyhennellään niin leikataan myös pääsylipuista pieniä siivuja pois. Sanon tän vaikka en oo viisas
 
Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Joku viisas taisi olla sitä mieltä, että sitä kisaa voisi ihan hyvin lyhentää... En nyt muista kuka näin sanoi ja missä yhteydessä...
Kaikkien tuntema F1 ei ole esimerkiksi FIA GT1:n asemassa, jossa uusia tai menetettyjä katsojia/tv-sopimuksia houkutellaan tällaisilla vippaskonsteilla. Ihmiset eivät tule maagisesti juoksemaan katsomoihin, jos kuulevat että kisa on lyhyempi kuin ennen. Ei tylsä GP paremmaksi muutu, jos lyhennellään parilla minuutilla.

Olkoon vaikka pikkutallien rahankeräysajelu tai ihan mitä vain...
Eli täysin merkityksetön ja turha?

Sekoitettuna tietysti mäkihypyn mäkiviikkoon, jota kukaaion ei taida pitää erityisen sekavana.
Mäkihyppy? Joku katsoo sellaistakin?
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Puoli tuntia vähemmän lisää katsojamääriä...? :confused:
Puolitoistatuntisia ne kisat nykyäänkin pääasiassa ovat, joten ei tuo vaikuttaisi juuri muihin kuin Monacoon ja Singaporeen.

Omat ehdotukseni:

Torstaille testisessio testikuskeille. Tallit ja media ovat jo tuolloin muutenkin paikalla.

Aika-ajo takaisin yksi kerrallaan -systeemiksi, MM-pistejärjestyksessä (johdossa olija siis aloittaisi).

Sunnuntai-aamulle testikuskien sprinttikisa. Gridi vaikka torstain ajoista.

Tallit toisivat kisoihin kolme autoa, joista yksi on vain testikuskin käytössä (ja varaosina kisa-autoille).
 
CARTer

Well-known member
Liittynyt
20.9.2004
Viestit
2315
Torstaille testisessio testikuskeille. Tallit ja media ovat jo tuolloin muutenkin paikalla.
Tietty ovat. Ja tuon systeemin takia niiden olisi tultava paikalle jo keskiviikkona eli miksei jo silloin voisi radalla järjestää jotain tapahtumaa? Siis jotain sellaista, jonka takia paikalla pitäisi olla jo tiistaina? Sekin saattaisi olla hyvä ajankohta järjestää joku kilpailu, koska kaikki ovat kuitenkin joutuneet saapumaan rata-alueelle jo maanantaina... :rolleyes:
Aika-ajo takaisin yksi kerrallaan -systeemiksi, MM-pistejärjestyksessä (johdossa olija siis aloittaisi).
Ja sitten käy kuten Indyssä tänä vuonna ja oletetusti kärjessä oleva kuljettaja on nopein ja jos ei, niin lähtöjärjestys on vähintäänkin lyöty ensimmäisen kuuden auton jälkeen lukkoon ja kukaan ei jaksa katsoa lähetyksiä loppuun? Sponsoreille on vähän vaikea myydä tällaista konseptia...
Sunnuntai-aamulle testikuskien sprinttikisa. Gridi vaikka torstain ajoista.
Ja tällä saavutetaan 12 nuoren kuljettajan lähtöjä 26 nuoren GP2-kuljettajan lähdön lisäksi - pahimmassa tapauksessa sijasta. Ei houkuttele. Ei nappaa. Mieluummin vaikka niin, että pakotetaan jokainen F1-talli myös ajattamaan GP2-joukkuetta ja poistetaan kaikki tylsät kuljettajia rajoittavat tekijät. McLaren GP2 Team tuokoon viivalle Gary Paffetin ja Ferrari Marc Genen.

Kolmannet autot perjantain avoimiin harjoituksiin olisi kyllä tervetullut lisä. Kuten myös Porsche Cupin ulkoistaminen. Mitä ihmeen tekemistä tällä omituisuudella on formulaviikonlopun kanssa? Muuta kuin että saksalaiset ovat Bernardille muutaman euron siitä huvista maksaneet? Laittaisivat autoihin edes F1-kuskeja tai jotain.

Niin juu. Itse muuttaisin F1-viikonlopun kulkua ainoastaan siten, että lisäisin johonkin sopivaan väliin F1-kuljettajien karting-kilpailun. Ajettakoon sitten vaikka se torstaina, kun kerran kaikki ovat tulleet paikalle jo keskiviikkona... ;)
Vice sanoi:
Taidan katsoa mieluummin sitä Superleague Formulaa.
Hyvä valinta. :ahem:
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tietty ovat. Ja tuon systeemin takia niiden olisi tultava paikalle jo keskiviikkona
Ne tulevat jo nyt keskiviikkona. Tallien rekat jo aikaisemmin rakentamaan tiloja.

Ja sitten käy kuten Indyssä tänä vuonna ja oletetusti kärjessä oleva kuljettaja on nopein ja jos ei, niin lähtöjärjestys on vähintäänkin lyöty ensimmäisen kuuden auton jälkeen lukkoon ja kukaan ei jaksa katsoa lähetyksiä loppuun? Sponsoreille on vähän vaikea myydä tällaista konseptia...
Rata paranee koko ajan, joten ei se niin itsestäänselvää olisi. Uudet tallit toki eivät taistelisi paalusta.

Jokaiselle autolle tataan täysi näkyvyys aika-ajokierroksen ajaksi (toisin kuin nyt), joten sponsoritkin tykkää, varsinkin pienempien tallien, joiden niitä on vaikeampi saada.
Ja tällä saavutetaan 12 nuoren kuljettajan lähtöjä 26 nuoren GP2-kuljettajan lähdön lisäksi - pahimmassa tapauksessa sijasta. Ei houkuttele. Ei nappaa. Mieluummin vaikka niin, että pakotetaan jokainen F1-talli myös ajattamaan GP2-joukkuetta ja poistetaan kaikki tylsät kuljettajia rajoittavat tekijät. McLaren GP2 Team tuokoon viivalle Gary Paffetin ja Ferrari Marc Genen.
GP2-kakkosliiga käy hyvin, autothan näyttävätkin ensi kaudesta ykkösiltä. Sääli vain niitä nuoria lupauksia, joiden näyttöpaikat Genet ja Paffetit vie.
 
Viimeksi muokattu:

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Muuten sama kuin nykyinen, mutta rengas-, moottori- ja vaihdelaatikkosäännöt eivät koske vapaita harjoituksia ja sunnuntaiaamuna puolen tunnin warm-up. Yhden kierroksen aika-ajoja ei missään nimessä takaisin, ehkä tylsin aika-ajoformaatti ikinä, ja on aivan tuuria sattuuko omalla ajovuorolla satamaan. Niin ja kisamatkoja pidennetään sen verran, että jokainen kisa menee läheelle sitä 2 tunnin rajaa. Esim. Monzassa ja Spassa siis enemmän kierroksia, kun taas Monacon ja Singaporen kierrosmäärät pysyisivät samana.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Yhden kierroksen aika-ajoja ei missään nimessä takaisin, ehkä tylsin aika-ajoformaatti ikinä
Nimen omaan televisiokatsojille yhden kierroksen systeemi on jännittävin ja mielenkiintoisin. Jokaisen kuskin kierros nähdään 100%:sesti mukaan luettuna luonnollisesti paalupaikkakuskin. Paikalla olevalle yleisölle luonnollisesti melko tylsä. Nykyinen formaatti on ok, vaikka onkin paikoin uuvuttava ja tylsempi kuin kisat.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Aika-ajot voitaisiin ajaa ennen harjoitteluja. Nähtäisiin kenellä on raakaa nopeutta. Lähtöruuduissa olisi sen myötä enemmän vaihtelua, eivät kilpailijat olisi niin valmiissa nopeusjärjestyksessä kisaa varten. Eli tapahtumarikkaampia kisoja.
 
Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12618
Sijainti
Sivulla viisi
Minä näkisin mielelläni yhden kierroksen aika-ajon tulevan takaisin. Joko aivan täysimittaisena tai esimerkiksi siten että nykyisessä systeemissä session kolmas osio ajettaisiin yksi auto kerrallaan. Koskaan en ole tästä nykyisestä systeemistä pitänyt niin paljoa kuin yhden kierroksen vastaavasta.
 
Taneli

Well-known member
Liittynyt
9.12.2007
Viestit
579
Kilpailun pituuden pudottaminen puoleentoistatuntiin voi olla myös mahdollisuus, jos se lisäisi katsojamääriä...
Kun formuloita on alettu katsomaan, niin luulen, että enemmistölle se on ihan sama, kestääkö kilpailu puolitoista- vai kaksi tuntia.

Maantiepyöräilyn ystävänä diggailen ehdottomasti tosin pidempiä kisoja.
 
Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Sääli vain niitä nuoria lupauksia, joiden näyttöpaikat Genet ja Paffetit vie.
Niitä nuoria lupauksia varten on olemassa ne about kolmesataa pikkuformulaluokkaa, joita ei erota toisistaan suurennuslasillakaan.
 
Pahkasika

Well-known member
Liittynyt
12.1.2008
Viestit
2319
Sijainti
Oulu
Maantiepyöräilyn ystävänä diggailen ehdottomasti tosin pidempiä kisoja.
Sama. Usein perjantai on paljon mielenkiintoisempi seurattava kuin loppuviikonloppu, kun on kolme tuntia "ajamista".

Kisapituuksiin voisi oikeastaan tuoda vaihtelua. Joku Monaco kestäisi kolme tuntia, kun taas lyhyimmät kisat reilun tunnin (taitaa Monza mennä parhaimmilaan 1h15min, joten jotain sitä luokkaa).
 
Ylös