Kumman katsot, Skoda Cup finaalin vai ylipitkän soikionkiertämisen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja K. August
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Kumman katsot?


  • Äänestäjiä yhteensä
    30
Vain idiootit katsoivat eilen Skoda Cupia. Kyllä rehellistä patriotismia huokuva Indy god bless murica 500 tarjosi paremman tunnelman kuin rubyjen voitonpäivät.

Kyllähän Lukashenkokin järjesti patrioottiset olosuhteen Putlerille.
 
Välivuoden turnaus joka alkoi vasta välierissä nousta kunnolla tasoltaan. Finaalissa oli tunnelmaa enemmän mitä miesmuistiin.
 
Eihän tuo Indy 500 nyt ollut mistään kotoisin. Muistin, että siellä olisi tapahtumia ja jännitystä koko ajan.

Kisan alkupuoliskolla ei tainnut ihmeempiä tapahtua, mutta loppu oli sitäkin parempi. Eipä noita Ameriikan formuloita ole 2000-luvulla montaa kisaa tullut nähtyä, meni niitten sarjojen yhdistyminenkin ihan ohi. 90-luvulla tuli katsottua enemmänkin kuin f1:ä, koska kisat tuli parempaan aikaan ja Eurosport näytti ne. Etenkin katuratakisat oli hauskoja, tapahtumia ihan eri malliin kuin fykkösissä. Enemmän niistä silloin tykkäsin kuin Nascarista jota toki myös tuli katottua. On se kieltämättä Eurosportin moottoriurheilutarjonta noista ajoista paljon huonontunut. Etenkin kun ei näe sitä kakkoskanavaa.

Ovaaliratojen suola on tietysti näyttävät kolarit.
 
Viimeksi muokattu:
Ovaaliratojen suola on tietysti näyttävät kolarit.

Senkö takia pitäis vahdata noita kisoja kuin mykkä pillua monta tuntia?:doubtful:

Mee sinäputkeen ja kirjoita car crash tai lethal crash tai vastaavaa, niin saat ilosi nopeamin.

Mua ei kiinnosta katsoa, kun jotakin sattuu tai joku kuolee.:nope:
 
Ihan pikkukersana kisoja tuli katsottua juurikin kolareiden takia. Vanhemmiten prioriteetit vaihtuneet jännittävien kisojen puolelle.
 
Senkö takia pitäis vahdata noita kisoja kuin mykkä pillua monta tuntia?:doubtful:

Mee sinäputkeen ja kirjoita car crash tai lethal crash tai vastaavaa, niin saat ilosi nopeamin.

Mua ei kiinnosta katsoa, kun jotakin sattuu tai joku kuolee.:nope:

Sitä ny muutakaan urheilua jaksa telkkarista koko ajan vahdata. Selostajat on sitä varten että herättävät kun jotain tapahtuu.
 
Toivottavasti Skoda Cupin finaali huomenna alkaa olla taputeltu 3. erän alkuun mennessä. Klo. 23 alkaa 100. Indy 500:n aika-ajostream, suurin autokipailu yli 20 vuoteen.
 
Voi Indycarista ihminen pitää autourheilusarjana, mutta itsepetoksesta on aika vähän kenellekään iloa.
 
Voi Indycarista ihminen pitää autourheilusarjana, mutta itsepetoksesta on aika vähän kenellekään iloa.

Sen vuoksi en niin kovasti kiihkoilekaan Skoda Cupista yrittäen uskotella itselleni sen olevan merkittävä tapahtuma. :)
 
Viimeksi muokattu:
Suomea jääkiekossa edustava joukkue näemmä menestynyt. Pitääpä katsoa finaali, jotta tori pysyy rauhallisena.
 
Naurattaa miten jotkut suuttuu, kun käyttää nimitystä Skoda Cup. Skoda on pääsponsori, joten ihan looginen nimi. Futiksen MM-kisat on Budweiser Cup. :o
 
Naurattaa miten jotkut suuttuu, kun käyttää nimitystä Skoda Cup. Skoda on pääsponsori, joten ihan looginen nimi. Futiksen MM-kisat on Budweiser Cup. :o

Typerillä nimiväännoksillä vähättely on yksinkertaisesti hölmöä ja sillä sen kertoo helposti kaikille. Joku voi toki suuttuakin, itseäni se lähinnä säälittää ja vähän vahingoniloisesti naurattaakin. Niin selkeästi se on vastatuuleen kusemista ja heikolla kaarella.
 
Ylös