Kumpi on pahempi tallikaverin riistäjä, Alonso vai Schumacher?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sue_me
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Kumpi on pahempi tallikaverin riistäjä, Alonso vai Schumacher?

  • Äänestäjiä yhteensä
    64
Itse mietin tältäkin kannalta, kumman kuskin aikana Ferrari tiimi on ollut pahempi kakkoskuskin oikeuksien riistäjä. Vastaan Alonson aikana. Se mies ei niin suurta eroa ole tehnyt Massaan mielestäni, mitä Schumacher aikanaan. Kuskeilla itsellään tuskin on paljoa sanottavaa tähän ollut, vai mahtoiko Massan tämän vuoden sopparissa lukea "kakkoskuski".

Tosin vastaan myös Alonso senkin takia, koska vaikuttaa aika kullilta kaverilta muutenkin:D
 
Trulli ajoi viisi kilpailua peräkkäin pisteittä ennen hyllytystä. Ongelmat alkoivat Ranskasta, jossa Trulli oli neljäs, mutta sai tuta Flavion vihan päästettyään Barrichellon ohitseen viimeisessä kaarteessa. Samassa kisassa alkukauden taapertanut Alonso alkoi viimein päästä sinuiksi tallin varsin erikoislaatuisen auton kanssa, ja oli toinen. Ranskan jälkeen voimasuhteet kääntyivätkin sitten rajusti.

Joo, mutta siinä olikin sellaista makua aistittavissa, että Trulli pärjäsi liian hyvin. Ensin hoidettiin että homma kusee Trullin puolella tallia, josta sitten saatiin hyvä "syy" antaa potkut. Todellinen syy oli, että Trulli oli Alonsoa menestyksekkäämpi ja söi Briatoren pojan markkina-arvoa pois. Tähän sitten puututtiin. Vai olisiko Alonso saanut potkut tallista kesken kauden jos olisi ajanut viisi kisaa samalla tavalla kuin Trulli? No ei varmaankaan. Ja kun todennäköisesti tuo huono jakso enemmän tai vähemmän järjestettiin tallin (Briatoren) itsensä toimesta jotta homma ei olisi liian ilmeinen ulospäin sitten kun vihdoin annetaan potkut Trullille.

Polliin vastasin, että yhtä pahiksia ovat.
 
Trulli oli tuohon aikaan ihan yhtä paljon Briatoren sijoitus kuin Alonso ja Monacon voittonsa jälkeen jopa kohtuullisessa nosteessa. Itse näen nuo Ranskan tapahtumat aika ratkaisevina myöhempien ongelmien suhteen.

Melkoista totuuden venyttämistä väittää Trullin olleen menestyksekkäämpi. Kun ottaa tarkasteluun mukaan vuoden 2003, niin aika tasoissa olivat. Jos jättää huomioimatta tuon Jarnon viiden kisan nollajakson, niin keräsivät tasan saman verran pisteitä ja voittoja. Paalupaikkoja Alonsolla yksi enemmän, samoin palkintopallisijat hänelle 6-3.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös