Kuskispekulaatiot 2021

Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
549
Nico ja tietenkin myös Jenson Button.

Välillä Buttonin yleisiä Hamiltonin voittamisia on kummallista kyllä ajoittain huomattavasti enemmänkin arvostettu kuin Nicon vastaavia suorituksia.

Tosin Button parhaimmillaan tosiaan jopa suorastaan Hamiltonin ihan alamaissa ollessaan pääsi nöyryyttämäänkin.

Tai sellaisena sitä ainakin pidettiin.

Etenkin kun Hamilton tuttuun tyyliinsä vaikeuksien tullessa valitti valittamistaan jo tuolloin.

Huonoimmillaan Hamiltonista olisi voinut tulla nk. Brittien Emmo viitaten urallaan mestaruuksien jälkeen epäonniseen Emerson Fittipaldiin tai brittien ikioma versio Jacques Villeneuvesta yhden mestaruuden saavuttaneena ja silloinkin hyvin viime hetkellä.

Etenkin kun Felipe Massa sai olla 15 sekuntia se maailmanmestari.

Ja Mersulle tuli lähinnä poimimaan Nicon ja Michael Schumacherin vaikeiden tallin kehitysvuosien hedelmät itselleen enimmäkseen.

Joskin ihan vielä vuonna 2013 osin ennen sääntömuutoksia ei Mercedes-Benz vielä niin vahva ollut ja vain sekin merkitsi osin kun Red Bullin mestaruutta juhlittiin.
Juu, Button toinen tallikaveri Nicon lisäksi joka pystynyt Hamiltonille laittamaan kunnolla kampoihin ja olemaan ajoittain selvästi nopeampi. Ja tuo mainitsemasi Massan tapaus niin olisi sen mestaruuden kyllä Massalle suonut.
 
ikuinen kakkonen

Well-known member
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
358
Sijainti
Vyborg
Eipä Hamilton kyllä ihmeellinen ollut ennen mersu vuosiaan toki ajoi hienon tulokasvuoden ja nöyryytti Alonsoa ja lähes voitti maailmanmestaruuden mutta hävisi sen lopulta ja sen jälkeen voitti maailmanmestaruuden monien tapahtumien jälkeen mestaruuden tosin uskomattomalla onnella jossa Massa hävisi lopulta surullisesti kauden päätöskisassa kotimaassaan vain yhden pisteen erolla.
Ja sen jälkeen tuli vaikeita kausia vuonna 2009 auto oli susi alkukauden mutta loppukaudesta tuli kuitenkin muutamia voittoja ja sitten 2010-2012 menivät mönkään kun tuli ajovirheitä,ulosajoja,luotettavuusongelmia,turhautumisia ja maamies Button osottautui paremmaksi kuin oletettiin ja Button jopa murkasi tämän 2011 kauden päätteeksi.
 
Joel Hallikainen

Well-known member
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
725

Molemmat keräsivät saman verran pisteitä, nöyryytys? Maailmanmestarit Räikkönen - Alonso Ferrarilla 2014 ja kolminkertainen piste-ero, se oli enemmänkin nöyryytys.
 
Totta tuo on mutta tarkoitin että osittain nöyryytti Alonsoa koska oli tulokaskuski ja ajoi kuitenkin kahdenkertaista maailmanmestaria vastaan Joka oli kokeneempi Kuski tosin Hamilton kyllä hyötyi siitä että oli ollut osa Mclarenia ennen uraansa ja myös hyötyi Bridgestone renkaista jotka sopivat paremmin kuin Alonsolle joka oli ajanut Michelin renkailla ennen siirtymistä Mclareniin
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
414
Tuohon aikaan ei myös tainnut paljon vielä testirajoituksia olla. Eli vaikka Hamiltonilla ei kisakokemusta ykkösistä ollut, niin varmaan kilometrejä testiradoilta oli alla melkoisesti kauteen lähdettäessä.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
284
Niinkuin Kimi jossain sanoi, niin huippuautojen välillä se ero tulee renkaanhallinnasta. Button oli tosi hyvä siinä. Nyt Hamilton tekee ihan samaa Valtterille. Kun kuitenkaan täysillä ei voi koko ajan ajaa, niin kummasti saa Lewis renkaan kestämään paremmin ja pystyy myös polttoainetta säästämään.
 
Alfaukko

asiaa tunteva
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
417
Niinkuin Kimi jossain sanoi, niin huippuautojen välillä se ero tulee renkaanhallinnasta. Button oli tosi hyvä siinä. Nyt Hamilton tekee ihan samaa Valtterille. Kun kuitenkaan täysillä ei voi koko ajan ajaa, niin kummasti saa Lewis renkaan kestämään paremmin ja pystyy myös polttoainetta säästämään.
Hamilttonilla rengas kestää koska se on oikeasti Bottasta nopeampi, mutta ei aja täysillä. Jos joutuisi taas ajamaan hieman heikommalla kalustolla niinkuin McLaren aikaan, joutuisi yrittämään enemmän voittaakseen ja epäonnisia asioita tapahtuisi enemmän.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
489
No Butttoniahan ylistettiin jo kauan ennen 2009 mestaruutta tosi lahjakkaaksi kuskiksi..
 
Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
346
Kyllä minunkin nähdäkseni vertailussa eri kausien välillä tulisi ottaa huomioon myös auto ja ne sijat, joilla ajellaan. Jossain sijan kymmenen tienoillakin epätäydellisesti suorituvan tiimin kanssa mahtuu paljon enemmän muuttujia ja tuuria mukaan, kuin yksinäisessä kärkitaistelussa kärkiautolla. Nähdäkseni siksi esim. Rosbergin voittoa Hamiltonista arvostetaan enemmän kuin Buttonin menestystä tätä vastaan, tai sen takia esim. tuo Räikkösen kausi 2014 ei ollut niin suuri katastrofi, kuin minä monet sen haluavat nähdä. Paremmalla kalustolla tuollainen (suhteellinen) piste-ero olisi ollut paljon karumpi homma. Toki tuossa vaikutti moni muukin asia.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13239
No Butttoniahan ylistettiin jo kauan ennen 2009 mestaruutta tosi lahjakkaaksi kuskiksi..
Tavallaan joo, mutta myös kritisoitiin varsin paljon.

Varsinkin kun voittojakin oli vain yksi kappale ja ajoittain oli todella huonojakin tuloksia.

Toisaalta media ei välttämättä aina osannut keskittyä muuhun kuin pelkkiin tuloksiin.

Kotimaisessa mediassakin tämä oli nähtävillä.

Oskari Saaren suhtautuminen oli ihan toisella tolalla sen jälkeen kun vain mestaruus tuli Jensonille.

Ennen mestaruutta tuntui olevan ainakin huonoimmillaan yksi haukutuimpia kuljettajia miehen selostuksissa.

Melko paljon tuli kriitiikkiä myös vähän parempana tai normaalimpanakin ajopäivänä.

Mestaruuden jälkeen kaikkein huonoimmillaankin Saaren selostuksissa oli silti Buttonia kohtaan aina edes jonkinlainen kunnioittava sävy.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
284
Hamilttonilla rengas kestää koska se on oikeasti Bottasta nopeampi, mutta ei aja täysillä. Jos joutuisi taas ajamaan hieman heikommalla kalustolla niinkuin McLaren aikaan, joutuisi yrittämään enemmän voittaakseen ja epäonnisia asioita tapahtuisi enemmän.
Kyllä. Kaverilta löytyy hyvä aika-ajonopeus ja race pace. Parhaalla autolla aika mykistävää tylytystä, kun on se viimeinen aika-ajoveto tai ’hammertime’ kisassa.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
489
Tavallaan joo, mutta myös kritisoitiin varsin paljon.

Varsinkin kun voittojakin oli vain yksi kappale ja ajoittain oli todella huonojakin tuloksia.

Toisaalta media ei välttämättä aina osannut keskittyä muuhun kuin pelkkiin tuloksiin.

Kotimaisessa mediassakin tämä oli nähtävillä.

Oskari Saaren suhtautuminen oli ihan toisella tolalla sen jälkeen kun vain mestaruus tuli Jensonille.

Ennen mestaruutta tuntui olevan ainakin huonoimmillaan yksi haukutuimpia kuljettajia miehen selostuksissa.

Melko paljon tuli kriitiikkiä myös vähän parempana tai normaalimpanakin ajopäivänä.

Mestaruuden jälkeen kaikkein huonoimmillaankin Saaren selostuksissa oli silti Buttonia kohtaan aina edes jonkinlainen kunnioittava sävy.
Kovalaisen kohdalla tietysti odotettiin liian paljon..junioritähti+kovat meriitit sieltä..
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
13239
Kovalaisen kohdalla tietysti odotettiin liian paljon..junioritähti+kovat meriitit sieltä..
Näin on ja vähän liian nopeastikin.

Toisaalta Renaultille jääminen toteutuneessa historiassa olisi todennäköisesti tuottanut Kovalaiselle saman henkisen likasankkotason jutun kuin mitä kävi Nelsinho Piquetille tai Nelson Piquet Juniorille ennen pitkää Marina Bayssa 2008.

Toisaalta Heikki olisi saanut Renaultilla varmaankin tavallaan sellaista omaa työrauhaa siinä missä McLarenilla ei sitä saanut julkisuuskuvaan nähden.

Oma ongelmansa on tietysti Heikinkin istuttaminen ehkä niukasti liian pitkään testikuljettajana ja myös se, että Flavio ei ollut valmis maksamaan mahdollisia alempien tallien ajoja tai lainaamaan kuljettajaansa sitten niihin muutenkaan.

Sama vaara oli tietysti kyllä Valtterillakin, mutta ei ihan samalla tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
3454
Heikillä olisi ollut kysyntää muissa talleissa (myös lainakuljettajana) jo ennen Renaultia mutta tämä ei sopinut Flavioin kuvioihin.
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3851
Heikillä olisi ollut kysyntää muissa talleissa (myös lainakuljettajana) jo ennen Renaultia mutta tämä ei sopinut Flavioin kuvioihin.
Sarjassamme näitä "ihme"juttuja, jotka aina jostain ilmestyvät torppaamaan jonkun suomalaisen uran moottoriurheilussa.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
489
Näin on ja vähän liian nopeastikin.

Toisaalta Renaultille jääminen toteutuneessa historiassa olisi todennäköisesti tuottanut Kovalaiselle saman henkisen likasankkotason jutun kuin mitä kävi Nelsinho Piquetille tai Nelson Piquet Juniorille ennen pitkää Marina Bayssa 2008.

Toisaalta Heikki olisi saanut Renaultilla varmaankin tavallaan sellaista omaa työrauhaa siinä missä McLarenilla ei sitä saanut julkisuuskuvaan nähden.

Oma ongelmansa on tietysti Heikinkin istuttaminen ehkä niukasti liian pitkään testikuljettajana ja myös se, että Flavio ei ollut valmis maksamaan mahdollisia alempien tallien ajoja tai lainaamaan kuljettajaansa sitten niihin muutenkaan.

Sama vaara oli tietysti kyllä Valtterillakin, mutta ei ihan samalla tavalla.
Herää kysymys mikä tallipomo tai johtaja Briatore on? Ensin meni JJ:n kanssa hommat täysin pieleen ja sitten Kovalainen..
 
Ylös