Kuskispekulaatiot 2025: Silly season

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Jos tekee Hamiltonit 2007, Verstappenia ei tarvita. Tallilla on kova luotto Anttonelliin.
Tässä kohtaa myös Russellin paikkaa säilyisi. Hankala tilanne Georgen kannattajille.
Pitäisi jauhaa Antonelli ihan paloiksi, että turvaisi paikkansa, mutta sittenkin on vaarassa tulla Max talliin. Ainut, että Antonelli onkin aivan kädetön, varmistaisi paikan, jos Max on liikkeellä
 

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1503
Itse en näe Russellin asemaa tai tilannetta ensi kaudella sen ihmeellisempänä kuin muidenkaan huipputallien kuljettajilla, pois lukien Red Bull ja Verstappen.

Leclercin pitää peitota Hamilton tai muuten ura ottaa takapakkia. Hamilton taas tuskin suunnittelee wingmanin roolia itselleen Ferrarilla.

Piastrilla alkaa kolmas kausi McLarenilla. Vaikka hän on jo tähän mennessä todistanut kylmäpäisyytensä niin on silti sekä viime että tällä kaudella toisinaan jäänyt pitkiksi ajoiksi Norrisin varjoon. Ensi vuonna Piastrila vaaditaan tasaisen kovaa suoritustasoa. Norris puolestaan varmasti kuvittelee ajavansa ensi vuonna mestaruudesta.

Moni kuljettaja uskoo saavuttavansa ensi kaudella menestystä, mutta väistämättä jonkun ura ottaa myös takapakkia.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Nyt se Wolff jo kertoilee medialle, kuinka ajatus Antonellin nostamisesta F1-talliin ensi kaudeksi syntyi jo tammikuussa viisi minuuttia sen jälkeen, kun HaNppa oli soittanut ja ilmoittanut muuttavansa Italiaan.

https://www.motorsport.com/f1/news/wolff-decided-on-antonelli-five-minutes-after-hamiltons-ferrari-move/10649626/

"I made up my mind five minutes after Lewis Hamilton told me that he's going to Ferrari," Wolff said.

"Obviously, we were discussing other options, and also kept the Max idea. We didn't discount it completely with looking at what happened at Red Bull, but instinctively, that is the line-up with these two that I always wanted.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Kun Colapinto hyppäsi Williamsin rattiin ja Antonelli vahvistettiin Mersulle, niin tämän kauden F2-kuskeista F1-paikan ovat saaneet tällä hetkellä sijoilla 6, 7 ja 15 olevat kuljettajat. Nämä tulokset nyt ovat yhtä arvokkaita kuin Serlan WC-paperi, mutta en äkkiseltään muista, koska viimeksi näin onnettomilla sijoituksilla on F1-paikkoja jaeltu.
Tässä pitää mennä ainakin F3000-vuosiin, sillä kaudella 2002 kahdeksanneksi pisteissä sijoittunut Antonio Pizzonia ajoi seuraavalla kaudella Jaguarin F1-tallissa. Tilastoja vääristää se seikka, että joidenkin vuosien mestareilla oli jo ennestään kisakoemusta f1-puolelta ja jotkut eivät koskaan päässeet kisakuskin paikalle.
 

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1036
Tässä pitää mennä ainakin F3000-vuosiin, sillä kaudella 2002 kahdeksanneksi pisteissä sijoittunut Antonio Pizzonia ajoi seuraavalla kaudella Jaguarin F1-tallissa. Tilastoja vääristää se seikka, että joidenkin vuosien mestareilla oli jo ennestään kisakoemusta f1-puolelta ja jotkut eivät koskaan päässeet kisakuskin paikalle.
Kamuin Kobayashi ajoi kaudella 2009 GP2:ssa koko kauden ja oli loppupisteissä sijalla 16. Tuurasi loppukauden ykkösissä Glockia ja ajoi 2010 koko kauden Sauberilla. Toki oli talvella 2008-2009 voittanut Aasian GP2-sarjan.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
IMO maksukuskiksi lasketaan ne, jotka ovat tulleet F1:siin rahapaketin avulla, kuten Ericsson, Nasr, Stroll, Latifi, Mazepin, Checo jne.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Alonso Rellun/Briatoren, Bottas Wihurin, Russell Mersun. Lista on loputon tuolla tavallasi.
Maksukuskeja on ollut kautta historian, toiset ovat lahjakkaita, mutta rahoista on ollut puutetta. Osa on sitten surkimuksia, jotka on tuotu talliin sponsorin painostuksesta.
 

mm2006

Well-known member
Liittynyt
16.8.2008
Viestit
358
Kaikista suurimmat maksukuskit on Max Verstappen ja Lewis Hamilton. Nimellään tuovat valtavasti sponssirahaa talleilleen missä ikinä ajavatkaan.

No eiköhän kaikki ymmärrä mikä maksukuski on, mutta kaikenhan voi aina ylipohtia puhki
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Alonso Rellun/Briatoren, Bottas Wihurin, Russell Mersun. Lista on loputon tuolla tavallasi.
F1-sarjan 74-vuotisessa historiassa on vähintään yhden kilpailun ajanut 776 kuljettajaa, 50-70 luvuilla oli yksityiskuskeja ostivat auton osallistuakseen vain kotimaansa kilpailuun. Noin suuresta määrästä on vaikeaa, kenties mahdotonta erotella ei-maksukuskit.

Paremminkin voisi määritellä maksukuski-termin. Kuka/ketkä siihen lasketaan?
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
IMO maksukuskiksi lasketaan ne, jotka ovat tulleet F1:siin rahapaketin avulla, kuten Ericsson, Nasr, Stroll, Latifi, Mazepin, Checo jne.
Strollin tilanne vähän erikoinen ja voittihan se aiempia sarjojakin. Checolla olis varmastikin ollut paikka myös ilman Slimmiä
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Stroll muuten taisi olla kaikkien aikojen toiseksi nuorin sarjaan noussut kuski. Antonelli on vanhempi tullessaan
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Jos katsoo kolmen viime vuoden keskiarvoa, niin eipä tuolla Latifia ja Kessua lukuunottamatta nyt ihan luokattoman huonoja ole ollut. Yllättävän hyvä taso loppuen lopuksi. Maksukuskikin voi parhaana päivänä olla loistava, Toto Wolffillakin siitä on kokemusta.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Strollin tilanne vähän erikoinen ja voittihan se aiempia sarjojakin. Checolla olis varmastikin ollut paikka myös ilman Slimmiä
Valitettavasti junnusarjoissa menestyminen ei usean kohdalla korreloidu f1-menestykseksi. Poikkeuksiakin onneksi on.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5251
Tuli somessa vastaan että tämä Bortoleto voitti Monzassa lähtemällä viimeisestä ruudusta, aikamoinen statement tähän kohtaan kun kaveri keskustelee parhaillaan Audin kanssa. Tarkemmin kuin tutki kaveria niin hän voitti laakista F3:set viime vuonna ja tällä hetkellä taistelee F2-mestaruudesta. Ensimmäistä kertaa tuntuu että suomalaista ei tulla näkemään ensi kaudella ykkösissä.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Bortoleto on vaan Mäkin kuski ja todennäköisesti suunniteltu ura rapakon takana. Ei oikein syytä päästää ajamaan kaveria kilpailijoille
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Tuli somessa vastaan että tämä Bortoleto voitti Monzassa lähtemällä viimeisestä ruudusta, aikamoinen statement tähän kohtaan kun kaveri keskustelee parhaillaan Audin kanssa. Tarkemmin kuin tutki kaveria niin hän voitti laakista F3:set viime vuonna ja tällä hetkellä taistelee F2-mestaruudesta. Ensimmäistä kertaa tuntuu että suomalaista ei tulla näkemään ensi kaudella ykkösissä.
Kummallisen rauhallista ollut Bortoleton ympärillä, kukaan ei oikein tunnu tiedostavan miehen saavutuksia. Onko se sitten Bottasin kannalta hyvä asia vai vaarallinen illuusio... Eiköhän tuo selviä pikapuoliin.
 
Ylös