Jaan epätoivosi. Juttelin erään työttömän naapurin kanssa, insinöörisnaisia, ja kertoi vieden sanat suustani että mitä pitempään niitä tahkoaa ilman tulosta, se alkaa vaikuttamaan jo itseluottamukseen. Se on kumma juttu.
Ei ole enää niin rinta rottingilla kuin alkuun oli, kun hylsyä pukkaa toistuvasti. Alkaa rottinkikin vettymään. Vaikka omani on Parolan Rottingin valmistamaa jopa.
Joskus yön pimeinä tunteina mieleen hiipii ajatus, että tässäkö tämä työura nyt oli? Olen aina ennen ajatellut että kyllä sitä aina varastomieheksi pääsee, jos ei muuta löydy, mutta kun ei perskeles pääse. On sekin nimittäin jo muutamaan otteeseen kokeiltu. Vieläpä määräaikaiseen hommaan.