Albert Oil
Hippi ja juntti
Veikkaan kuitenkin, että burb tarkoitti sitä, kun Kummola kolaroi kaverinsa ajaman ralliauton kanssa.
Vielä en ainakaan osta lippuja. Katsotaan ainakin toukokuun puolelle asti. Tietty epävarmuus näyttää olevan, kun MotoGP.comiin ei ole ladattu viikonlopun aikataulua.Koronarajoituksien vuoksi lipunmyynti avataan porrastetusti. Ensin myyntiin laitetaan seisomakatsomot alueella 2 ja 4. Istumakatsomot avataan myyntiin myöhemmin, mikäli koronarajoitukset sen sallivat.
Onkohan portilla välttämättä lipunmyyntiä, vaikka lippuja olisi vielä jäljellä?TV-mainos pyöri jo MTV Katsomossa. Ei sillä, en osta lippuja ennakkoon, portilta sitten, luottamusta kisan toteutumiseen ei ole.
Hyvä kysymys, pitääpä ottaa selvää. En kuitenkaan haluaisi ostaa lippuja kuukausia etukäteen vain siksi että matto vedetään alta juhannuksen korvilla, kuten viime vuonna.Onkohan portilla välttämättä lipunmyyntiä, vaikka lippuja olisi vielä jäljellä?
Vaikea sanoa, lyhyitä reissuja varmaan perutaankin, jos ei ole mitään muute sille ajalle suunnitellut.Kuinkahan moni ulkomaalainen uskaltaa tulla katsomaan MotoGP-kisaa, jos se järjestetäänkin?
No Kymiringillä on sentään rata, jota ajaa. Sunny Car Centeristä saatiin vain tolppa aikaan.Mää häpeän. Oliko neljäs peruutus 5v sopimuksesta? Joko tämän projektin saa rinnastaa Jurase Parkkiin ja Sunny Car Centeriin?
Minä rinnastaisin tämän projektin ennemminkin Olkiluodon kolmosreaktorin rakentamiseen.Mää häpeän. Oliko neljäs peruutus 5v sopimuksesta? Joko tämän projektin saa rinnastaa Jurase Parkkiin ja Sunny Car Centeriin?
Mä rinnastan Hanoi Rocksin "melkein breikkaamiseen". Oltais, mutku. Siis se oli lähellä, mutku.Minä rinnastaisin tämän projektin ennemminkin Olkiluodon kolmosreaktorin rakentamiseen.
itse rinnastaisin Sipoonrannan luksushankkeeseen....Joko tämän projektin saa rinnastaa Jurase Parkkiin ja Sunny Car Centeriin?