Kypärämaalauksista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -Japé-
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllähän moni kuljettaja on pitänyt kypäränsä designin aika hyvin aikojen saatossa. Pieniä ja vähän suurempia muutoksia on kyllä saattanut tapahtua, mutta pääpiirteet ovat säilyneet samoina. Noista uudemmista ja mitäänsanomattomammista kuskeista on vähän paha sanoa, kun niitä ei tule niin tarkkaan seurattua.

Käydäänpäs läpi näitä nykypäivän merkittäviä kuljettajia:
- Alonson kypärässä on Espanjan lippu sivulla, kuten on ollut koko F1-uran ensimmäisestä GP:stä lähtien. Lipun muoto ja koko vaihtelee, mutta lippu pysyy.
- Jotenkin tuntuu, että Räikköstä ei ole ikinä kiinnostanut se, millaista kypärää hän käyttää. Tämä teema - tai sen puute - säilyy. ;)
- Schumilla on ollut hyvin pitkälti samanlainen kypärä niin kauan kuin muistan - ainakin vuodesta 2001. Kypärä on säilynyt liki koko uran ajan muuttumattomana, jollei värityksen muutosta oteta huomioon. Ennenhän päälaen kuvio oli sininen ja sitä reunusti valkoinen kaistale.
- Samat sanat Ralfin kohdalla. Ralfilla edes väri ei ole muuttunut.
- Barrichellon kypärä on pysynyt liki muuttumattomana koko uran ajan. Sininen päältä ja se punainen pyöreähkö kuvio reunustaa visiirin aluetta.
- Coulthardin skottiristi on kuin kameraan pinttynyttä likaa.
- Villeneuven tunnistaisi kypärästä, vaikka olisi viimeksi katsonut kisoja 10 vuotta sitten. Teema ja värit säilyvät, vaikka pieniä muutoksia on näkynyt.

Mielestäni sitä pysyvyyttä on, kun tuota listaa katsoo. Vertailua on helppo tehdä esim. MTV3:n ja F1.com:in kuvagallerioista.

Niin ja jos oman mielipiteeni voisin antaa siihen, millainen on hyvä kypärämaalaus, niin tässäpä kriteerejä;
- näyttää ok:lta
- erottuu selvästi muista, etenkin tallikaverista
- kuviot eivät ole pikkusievää näpertelyä, vaan tarpeeksi suuria, jotta näkyvät kauas

Hyvät kypärämaalaukset ovat ainakin seuraavilla kuljettajilla:
- Barrichello (todella simppeli ja toimiva)
- Ralf (väritys erottuu edukseen)
- Coulthard (miksei kellään ole vastaavaa leijonalla ja Suomen lipulla?)
- Villeneuve (toimiva teemaveteraani ja ihQ pinkki väri)

Eivätkä seuraavatkaan ole pöllömiä:
- Michael (kunnon Red Baron)
- Alonso (erottaa selkeästi, kuka on kyseessä)
- Webber (aika perinteinen design, lievästi Alesimainen)

Radoilta poistuneet loistoteemat:
- Senna (hankala olla muistamatta)
- Häkkinen (erittäin hyvin erottuva)
- Berger (parhaiten erottuva lippu ever)
- Alesi (ehkä lapsuuteni suosikki)
- Hill family theme
 
Viimeksi muokattu:
mika.JPG


:thumbup:
 
Eihän Häkkisen potassa tietysti mitään siniristejä ole, mutta kyllä mä olen aina nähnyt sen sinivalkoisuudessaan jotenkin Suomi-väritteisenä. Olisikin voinut olla tyylikästä kun Mäcillä olisi aikanaan ollut yksi sinivalkoinen ja yksi valkosininen risti kypärissä... :rolleyes:
 
Kypäriin liittyen, Christijan Albers kilpailee Montrealissa erikoisvärityksessä:

Näkyvillä ovat Hollannin maajoukkueen (kakkos)värit.

Valitettavasti "pakolliset" sponsoritarrat vain sotkevat tuota.

3E63F403-001CCABF-0A020588-5BB5101F.jpg
 
Ei uutta auringon alla. Kuusi vuotta sitten Verstappenilla oli vastaava erikoismaalaus Kanadassa Euro 2000 -turnauksen innoittamana.

oranjehelmjos.jpg
 
Laareni120 sanoi:
Eipä näjy muutaku joku Fortunecity.com logo... :dunno:
Täytyykin muistaa tuo tästedes. Enpä älynnyt ottaa huomioon kun itsellä näkyi, mutta sehän tulikin sitten kai oman selaimen cachelta. Tattis Jonille toisen kuvan linkittämisestä.
 
Muutamia legendaaristen kuljettajien kypäriä 70 luvun lopusta..

home26sp.jpg
 
Onko nuo kaikki samalta aikakaudelta? Paria en tunnista...
Vasemmalta lueteltuna:
Fittipaldi, Hunt, Arnoux, Laffite, ?, Nilsson, Cevert?, Villeneuve, Andretti, lauda, Watson, Regazzoni, Jones ja Scheckter.
 
Ilesoft sanoi:
Onko nuo kaikki samalta aikakaudelta? Paria en tunnista...
Vasemmalta lueteltuna:
Fittipaldi, Hunt, Arnoux, Laffite, ?, Nilsson, Cevert?, Villeneuve, Andretti, lauda, Watson, Regazzoni, Jones ja Scheckter.

Sponsoreista päätellen tossa on kypäriä noin 7 vuoden haarukalta, Jonesin Akain sponssaama kypärä taitaa olla uudemmasta päästä. Itse luulisin että (Laffiten) kypärä taitaa olla todellisuudessa Ickxin Ligier vuodelta ja seuraava on Godspeedinkin ylläolevassa postauksissa esiintyvä Giuntin potta..
 
-Japé- sanoi:
Sponsoreista päätellen tossa on kypäriä noin 7 vuoden haarukalta
Giunti ajoi vain 1970, Cevert kuoli 1973 ja Nilsson ajoi 1976-77. Loput kypärät voisivatkin olla vuodelta 1979, ainakin sinä vuonna nuo kaikki ajoivat. Hunt ja Ickx eivät tosin samoissa kisoissa.

-Edit- Niin, tuo 1979 oli siis se vuosi, kun Ickx ajoi Ligierillä. Kaikki ajoivat kyllä myös vuonna 1978, noita kolmea kolmea lukuunottamatta. Se oli Arnoux'n aloitusvuosi.
 
Viimeksi muokattu:
Button näyttää ottaneen tuon valkopunaisen kypärän käyttöön pidemmäksikin aikaa. Luulin että se olisi ollut vain Silverstonessa. Trullinhan piti käyttää tuota nykyistä hopeaa kypärää vain yhdessä kilpailussa mutta ei sitten vanhaa takaisin ottanutkaan
 
TIMOMIES sanoi:
Button näyttää ottaneen tuon valkopunaisen kypärän käyttöön pidemmäksikin aikaa. Luulin että se olisi ollut vain Silverstonessa.
Villi veikkaus, Jenson käyttää sitä niin pitkään kuin Englanti on mukana tiedätte-kyllä-missä.
 
Juu, oikein tarkasti kun tota kypärärivistöä väijyy, niin huomaa ainakin Fittipaldin ja Arnoux'n kypärissä nimmarit. Ilmeisesti jonkun onnellisen omistajan kypäräkokoelma esillä.

En tuota Giuntin kypärää tunnistanut, niin ajattelin kuvan olevan jostain vuodelta 1977, ja Cevertin kypärän vain eksyneen joukkoon. Pirun hienot muuten nuo Ickx:n valkoiset silmänympärykset :D

Mitenhän tuo Cevertin lippa on toiminut tuossa visiirissä? Äkkiseltään tulee mieleen että on pyrkinyt avaamaan visiirin kovassa vauhdissa. Pelkän häikäisynhän olisi voinut torjua liimaamalla vaikka sponsoritarran visiirin yläosaan.
 
Bobakki sanoi:
Villi veikkaus, Jenson käyttää sitä niin pitkään kuin Englanti on mukana tiedätte-kyllä-missä.
Fisichellalla lienee sama ajatus. Alberskin ehti pitää football-aiheista kypäräänsä vai yhden kilpailun. Katsoivatkohan Monteiro ja Albers tuon Portugali-Hollanti pelin?
 
^Melissa sanoi:
HHF: Pitänyt uskollisesti oman designinsa, vain lippuväreistä tehdyn "viuhkan" leveys ja asettelu muuttunut hiukan vuosien mittaan. Joskus kauan ennen Frentzenin fykkös-aikoja se taisi olla kokonaan toisin päin.
hhfrentzen-h.jpg
Muistelen, että HHF järjesti F1-uransa alkuvuosina (1995?) kilpailun, jonka tuloksena väritys vaihtui.

Rosberg jr: Kuva on melko pieni, mutta en bongaa siitä lippuvärejä. Ehkä tässä heijastuu Nicon identiteettikriisi kansallisuutensa suhteen.
gp2-2005-gen-tm-0572.jpg
Nicon kypärän värithän tulevat toki isältä, lieskat (tai mitä nuo nyt onkaan) on lisätty jälkeenpäin. Kekellä taaempi nelikulmio oli ensin sininen, mutta Williams-aikana se vaihtui keltaiseksi sponsorin mukaan.
rosberg86.gif
 
Viimeksi muokattu:
Luulen että Kimi ajelee ensi vuonna Ferraria suurinpiirtein samanlainen valkoinen kypärä päässä kuin sillä oli tänä vuonna Monacossa. :ahem:
 
Observer sanoi:
Luulen että Kimi ajelee ensi vuonna Ferraria suurinpiirtein samanlainen valkoinen kypärä päässä kuin sillä oli tänä vuonna Monacossa. :ahem:

889647264.jpg


Kieltämättä tyylikäs ilmestys. :thumbup:
 
Milloin Kimin kypärään tuli tämä Iceman-teksti? Oliko jo se heti McLaren-kauden alusta 2002?
 
Ylös