Kypärät 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjs
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tavallaan pidän tuosta Checon uudesta aggressivisemmasta designista, mutta sisäinen puristini kyllä näkisi mieluummin molempien Mäkki-kuskien käyttävän entisiä, konservatiivisempia, designejään.

Sama. Liikaa kaikenmaailman vauhtiraitoja. Tulee vähän turhan ADHD-tunnelma.

Värimaailma ihan mukava molemmissa.
 
McLaren-kuskit puolestaan on yleensä käyttäneet Araita, Button siityi pian Araihin Mäkille tultuaan, ja nyt myös Perezkin siirtyi. Häkähän tosin aikoinaan siirtyi vikana Mäkki-vuotenaan Belliin.

Häkähän käytti Shoein kypärää käsittääkseni suurimman osan urastaan. Joskus siitä kysyttiin ja muistaakseni Mika perusteli sitä sillä, että Shoeilla oli visiirissa joku näppärä lukitussysteemi tms. jota muilla ei ollut. Sitä en muista, oliko Mikalla koskaan Arain kypärää.
 
Mielenkiintoista on se, että tallikaveruksilla on eri merkkiset kypärät. Henkilökohtaisia sponsoreita?

Kypärä on kuskille tärkein yksittäinen varuste ja siten todella henkilökohtainen. Yksikään talli ei edellytä kuskilta tietyn merkin käyttöä vaan sopparit ovat aina henkilökohtaisia. Toki voidaan suositella tiettyä merkkiä mutta lopulta kuski päättää aina itse, minkä merkkistä kypärää käyttää.
 
Häkähän käytti Shoein kypärää käsittääkseni suurimman osan urastaan. Joskus siitä kysyttiin ja muistaakseni Mika perusteli sitä sillä, että Shoeilla oli visiirissa joku näppärä lukitussysteemi tms. jota muilla ei ollut. Sitä en muista, oliko Mikalla koskaan Arain kypärää.
Häkkinen käytti suurimmanosan uraansa Arain kypärää. Se mainittiinkin jo että viimeisen vuoden ykkösissä käytti Belliä. Mahdollisesti joskus myös Shoeita, mutta pääasiassa oli Arain mies.
 
Mclaren näemmä pakottaa aika vahvasti tiettyyn muottiin nuo kypärät. Omille maalauksille selvästit tietty alue ja niidenkin noudatettava jotain sääntöjä. Kaikki poikittaiset linjat esimerkiksi tietyn suuntaisia. Tärkeää analyysiä :D
 
Häkkinen käytti suurimmanosan uraansa Arain kypärää. Se mainittiinkin jo että viimeisen vuoden ykkösissä käytti Belliä. Mahdollisesti joskus myös Shoeita, mutta pääasiassa oli Arain mies.

Onko tosiaan näin? Nyt kyllä sitten vanhan miehen muisti pettää ja pahasti. No, oli miten oli, Shoei sillä kyllä oli jossain vaiheessa ainakin ;)

Edit: Nopean ja hyvin pintapuolisen googlauksen perusteella vaikuttaisi siltä, että vielä 1998 Mika käytti Shoeita ja sitten 1999-2000 Araita ja 2001 Belliä. Eli kyllä Arai oli vain pikainen visiitti. Vanhoja kuvia kun katsoo niin selkeästi Shoein muoto on kaikissa vanhoissa kuvissa (ennen 1999 siis).
 
Viimeksi muokattu:
Kypärä on kuskille tärkein yksittäinen varuste ja siten todella henkilökohtainen. Yksikään talli ei edellytä kuskilta tietyn merkin käyttöä vaan sopparit ovat aina henkilökohtaisia. Toki voidaan suositella tiettyä merkkiä mutta lopulta kuski päättää aina itse, minkä merkkistä kypärää käyttää.

Perezin kohdalla kyseessä saattaa olla vahva suositus tallin suunnalta. Ainakin Mclarenilla talli maksaa kypärät/maalaukset ja Perez on siirtynyt Buttonin tapaan Arain ja Uffen leiriin. Uffe varmasti maalaa mitä tahansa kypäriä, mutta en muista nähneeni yhtään Bellin F1-mallia.

Shoeilla ei ole ollut moneen vuoteen F1-hyväksyttyä kypärää, joten olisiko siitä johtunut myös Häkän merkin vaihto aikanaan?
 
Häkkinen taisi ajaa kansainvälisen uransa alun Arailla (Opel, F3) kuten myös ensimmäiset F1-kautensa.

Tuosta on jäänyt mieleen kun Keke taisi Sörnäisissä tai jossain lainata Häkän kypärää ja tokaisi: "Magee kypärä sulla".
 
Mclaren näemmä pakottaa aika vahvasti tiettyyn muottiin nuo kypärät. Omille maalauksille selvästit tietty alue ja niidenkin noudatettava jotain sääntöjä. Kaikki poikittaiset linjat esimerkiksi tietyn suuntaisia. Tärkeää analyysiä :D

Sen verran on ehkä määräystä, että Johnnie Walker -logon alueen täytyy olla yksivärinen, ja sitten tuo valkoinen raita ylös, mikä JB:llä tosin oli jo ennen Mäkille tuloa.

Myös Ferrarin kypäröihin on taas tullut tuo valkoinen raita.

racesuitsferrarimassaalonso2-640x392.jpg


Massan kypäräväritystä tuo kyllä pilaa. Huomatkaa myös Marlboron logoa käänteisväreissä jaljittelevä kuvio haalarissa.
 
Tuo valkoinen raita kypärissähän on juurikin "Marlboro-raita".
 
Niin, ajoin lähinnä sitä takaa, että kas kummaa tuo on kohtuullisen lähellä Marlboron perinteistä yhdistelmää.

Ja alunperin tuollainen raita taisi olla nimenomaan Mallun sponssaamilla kuskeilla.
 
jm1331ja100.jpg


Buttonin ja Perezin kypärät tälle kaudelle

Buttonin potan design on Uffen käsialaa, ja pakko sanoa että tuossa Checon uudessa kypärässä on paljon "Uffemaisia" piirteitä.
Olisko UD:n aikaansaannoksia?
 
Oma mielipide on se, että nuo Uffen kypärät ovat toki teknisesti todella laadukkaasti maalattuja mutta joku noissa designeissa tökkii. Ehkä se on sellainen teinimäinen sekavuus. Mitään klassisen tyylikästä noissa ei kyllä ole minun silmääni ja ajan hammasta eivät kyllä kestä samoin kuin esim. Sennan, Häkkisen ja Alesin kypärät (vain siis ihan muutaman mainitakseni).

Tästä on taidettu jauhaa jo monta kertaa aiemminkin mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että tyylikkäintä on se, että pitää se kypärädesigninsa melko muuttumattomana koko uransa ajan. Toki pientä variaatiota voi aina tehdä, jotta eri kausien kypärät erottuvat toisistansa mutta se perusajatus olisi mun mielestä hyvä pitää samana. Kuka tahansa täälläkin kirjoittelevista osaa koska tahansa visualisoida vaikkapa juuri Sennan, Häkkisen, Hillin, Coulthardin, Alesin jne. kypärät mutta nuo nykykuskit kikkailevat kypäriensä kanssa niin paljon, ettei niistä ota kukaan selvää.
 
Oma mielipide on se, että nuo Uffen kypärät ovat toki teknisesti todella laadukkaasti maalattuja mutta joku noissa designeissa tökkii. Ehkä se on sellainen teinimäinen sekavuus. Mitään klassisen tyylikästä noissa ei kyllä ole minun silmääni ja ajan hammasta eivät kyllä kestä samoin kuin esim. Sennan, Häkkisen ja Alesin kypärät (vain siis ihan muutaman mainitakseni).
Eiköhän kyse ole enemmän aikakaudesta kuin Uffen tyylistä. Muistaakseni Senna-Häkkinen-Alesi aikoihin kaikkien kuskien kypärädesignit olivat aikaansa kuvaavan pelkistettyjä. Ei Uffe mielestäni erotu muista 2010-luvun maalareista "teinimäisellä sekavuudella".
 
Ylös