Kypärät 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mjs
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itse taas pidän siittä, että design muuttuu kausittain, toki jotain tunnistettavaa saa olla (esim. Buttonin JB ja Räikkösen Iceman+logo).

Eihän tässä topikissakaan olisi mittän järkeä, jos kuskit ajaisivat koko uransa samanlaisilla, yksivärisillä, kypärillä.

Kyllä. Minustakin on aina jännää nähdä minkälaisia värityksiä porukka keksii.

Tuntuu kuitenkin, että monilla luovuus loppuu kesken. Liian harvoin nähdään mitään oikeasti jännää ja uutta, kuten vaikka Hulkin piirroskuviot. Liikaa näkyy tuollaisia supermarketin hyllyltä revittyjä malleja joissa ei ole oikein mitään persoonaa, kuten esim. Gutierrezillä (vaikka ihan tyylikäs kypärä onkin).

Kypäristä puuttuisi kaikki mielenkiinto jos ne olisivat jokaisella samat vuodesta ja kisasta toiseen. Toki ymmärrän niitä oldschool-miehiä joiden mielestä se oma väritys pitäisi olla pyhä. Kyllähän minustakin olisi syytä olla jonkinlainen punainen lanka jota seurata ja hyvin monella sellainen on.
 
Montako erilaista kuulaa Vettel käytti viime kautena? Muutama aika hienokin seassa. Singaporen vilkku-versio hauska pimeässä.

vettel6-rg.jpg
 
Luulenpa että Hamiltonilla on erilainen designi kuin aiemmin, että erottaisi Rosbergin kypärästä.
 
Rosbergin pottaa odotan innolla jos ne huhut pitää paikansa että isäkeken kypärästä ois otettu "mallia". Kekellä oli hienot kypärät varsinkin mestaruuden jälkeen kun väreihin tuli keltainen mukaan.
Vielä enemmän odotan Bottaksen pottaa, ilmeisesti tulee muuttumaan jonkin verran. Jos nämäkin huhut pitää paikansa niin väreinä on valkoista ja williamssin sinistä pääväreinä.
 
Ai sarjan ainoa tummaihoinen kuski edustaa valkoista roskaväkeä ja tämäkin kypärän värityksen perusteella analysoitu. :D

Jos vilkaiset viestiä tarkemmin niin huomaat, että kursivoin sanan white juurikin Lewiksen ihonvärin takia. Ja jos tuntisit brittiläistä nuorisokulttuuriskeneä niin ymmärtäisit myös pointtini.

Vettelin viime kauden kypäristä tuo yllä oleva on yksi onnistuneimmista. Varsinkin laen tähtitaivas miellyttää silmääni. Muutenhan häneltäkin nähtiin vaikka minkälaisia hirvityksiä kauden aikana.
 
Jos vilkaiset viestiä tarkemmin niin huomaat, että kursivoin sanan white juurikin Lewiksen ihonvärin takia. Ja jos tuntisit brittiläistä nuorisokulttuuriskeneä niin ymmärtäisit myös pointtini.

White trashillä ei kyllä ole mitään tekemistä Lewisin tai brittien kanssa. Sana jota varmaankin haet on chav. Voit googlella etsiä lisatietoa samalla kun jatkat tutkimusta brittien nuorisokulttuuriskenen parissa. :alppu:

Sauberilta löytyy kauden komeimmat potat. :thumbup:
 
Kyllä. Minustakin on aina jännää nähdä minkälaisia värityksiä porukka keksii.

Tuntuu kuitenkin, että monilla luovuus loppuu kesken. Liian harvoin nähdään mitään oikeasti jännää ja uutta, kuten vaikka Hulkin piirroskuviot. Liikaa näkyy tuollaisia supermarketin hyllyltä revittyjä malleja joissa ei ole oikein mitään persoonaa, kuten esim. Gutierrezillä (vaikka ihan tyylikäs kypärä onkin).

Kypäristä puuttuisi kaikki mielenkiinto jos ne olisivat jokaisella samat vuodesta ja kisasta toiseen. Toki ymmärrän niitä oldschool-miehiä joiden mielestä se oma väritys pitäisi olla pyhä. Kyllähän minustakin olisi syytä olla jonkinlainen punainen lanka jota seurata ja hyvin monella sellainen on.

Takavuosilta löytyy monta kuljettajaa joiden kypärät ovat legendaarisia juuri siksi, että niiden väritys pysyi samana koko uran ajan.

Otetaan nyt esimerkiksi Ayrton Senna jonka kypärän tunnistaa helposti nykyäänkin 19 vuotta kuoleman jälkeen, koska hän ei koskaan vaihtanut väritystä ja voidaan vain kuvitella millainen älämölö olisi syntynyt jos Ayrton Senna olisi uransa loppuvaiheessa mennyt vaihtamaan kypäränsä väritystä.

Nykyään kypärien väritykset muuttuvat niin nopealla tahdilla, että legendaarisia värityksiä jotka pystyisi vielä vuosikymmenien päästä yhdistämään tiettyyn kuljettajaan ei ehdi muodostua.

Minä olenkin vahvasti sitä mieltä, että ainakin tyyli olisi pidettävä ennallaan koko uran ajan ja väritystäkään ei saisi muuttaa liian radikaalisti, jotta edes jotenkin pystyisi kypärän tunnistamaan tietyn kuljettajan kypäräksi vielä vuosikymmenien päästä Ayrton Sennan, Mika Häkkisen ja monien muiden legendojen kypärien tapaan.
 
Jos vilkaiset viestiä tarkemmin niin huomaat, että kursivoin sanan white juurikin Lewiksen ihonvärin takia. Ja jos tuntisit brittiläistä nuorisokulttuuriskeneä niin ymmärtäisit myös pointtini.

No valaisepas vähän meitä muitakin niistä brittiläisen nuorisokulttuurin saloista, joilla tämä sinun mystinen ajattelusi aukeaa muillekin... White trash, huoh. :nope:
 
Juuri näin. Räikein esimerkki on Sebastian Vettel, jolla on ollut noin joka toisessa kisassa uusi kypäräväritys. Tunnistettavin osa kaikissa on ollut Red Bull -logo. Hieman surullista, kun on kuitenkin kyse kolminkertaisesta maailmanmestarista ja oletettavasti lajin tämän hetken suurimmasta tähdestä.
 
Pitääkö tää sama perustella sulle joka vuosi? Lainataan nyt saman tien suoraan 2012 keskustelusta samaan väitteeseen sama Nurtsin antama pätevä vastaus.
Jos ei satu olemaan sokea niin saattaa nähdä, että Vettelillä on ollut koko uransa ajan jokaisessa kypärävärityksessään sama peruskuviointi (enkä tarkoita Red Bull-logoa) aivan kuten kellä tahansa muullakin kuskilla (Kimin suojelus mikälie merkki ja Alonson salamanuolet). Olen myös ihmetellyt aiemminkin, että miksi ei kypäriä voi maalata erivärisiksi ja teemaisiksi kun niitä kuitenkin kuluu kaudessa monta. Siitä on nimenomaan tullut Vettelin tavaramerkki.

2007 Indianapolis:
TEST-Vettel.jpg
 
Mersukuskeja ei tuu erottaan toisistaan. Kaikista väreistä molempien ehdoton lemppari on keltainen ja siitä ei voi joustaa.
Tietenkin ilmanoton päällisestä jutusta sen sitten näkee.
Hamilton:
merc-hami-jere-2013-886x498.jpg

Rosberg:
merc-w04-20131-886x498.jpg
 
Mersukuskeja ei tuu erottaan toisistaan. Kaikista väreistä molempien ehdoton lemppari on keltainen ja siitä ei voi joustaa.
Tietenkin ilmanoton päällisestä jutusta sen sitten näkee.
Tai kilpailunumerosta jos näkyy tv-kuvassa. Nicolla on otsan kohdalla Mersun merkki hopealla taustalla, Lewisillä keltaisella, mutta kieltämättä kypärissä on paljon samaa väriä. Varsinkin siinä osassa joka ajaessa näkyy tv-kuvassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpä nous vähän tänpäivänen ruoka takas suuhun tosta Lewisin potasta. Hyh hyh.
 
Pitääkö tää sama perustella sulle joka vuosi? Lainataan nyt saman tien suoraan 2012 keskustelusta samaan väitteeseen sama Nurtsin antama pätevä vastaus: "Jos ei satu olemaan sokea niin saattaa nähdä, että Vettelillä on ollut koko uransa ajan jokaisessa kypärävärityksessään sama peruskuviointi."

Aivan uskomattoman rasittavaa vänkäystä. Vettelin kypäriä ei KUKAAN tunnistaisi saman miehen kypäriksi, ellei tietäisi. Se, että osassa niistä on olevinaan joku tietty rajaus samassa paikassa ei todellakaan tee niistä millään tasolla samalla tavalla peruskuvioituja. 99% ne ovat täysin eri kypärdesigneja. Tässä muutama esimerkki Vettelin kypäristä viime vuosilta. Ole siis hyvä ja lopeta vastaan väittäminen. Olet väärässä.

http://cdn-2.motorsport.com/static/img/ugl/1400000/1470000/1472000/1472200/1472202/s1_2.jpg

http://www.f1fanatic.co.uk/wp-content/uploads/2013/01/vett-helmet-cota-2012.jpg

http://cdn-1.motorsport.com/static/img/mgl/1400000/1430000/1432000/1432400/1432451/s1_1.jpg

http://www.f1fanatic.co.uk/wp-content/uploads/2012/03/redb_vett_helmet_2012.jpg

https://encrypted-tbn0.gstatic.com/...J5VuCmRtBKuf5mOuzOseF_tLDFYuN3fLJoY-zmmubtjAQ

http://www.f1pulse.com/UserFiles/Image/February2010/VettelHelmet.jpg
 
Mersukuskeja ei tuu erottaan toisistaan. Kaikista väreistä molempien ehdoton lemppari on keltainen ja siitä ei voi joustaa.

Voi eki parkaa... tulee olemaan hukassa kuin punahilkka :frank:
 
Kyllä mersumiehet erottaa.. Onhan niillä kypärät eri merkkiä..
 
Ylös