kypärien väritysmuutokset kaudelle -04

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FO110K
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ai mallia The Stig - Perry McCarthy?

Kimi on ainakin testeissä ajellut Schubertin kypärällä, joten taitaa merkki vaihtua...
 
Kimi ei vaihda
kypärämerkkiä

F1-sähkeet 2.2.
Kimi Räikkönen kokeili saksalaisvalmisteista Schuberthin kypärää Jerezin testeissä helmikuun alussa. Sopimusta ei syntynyt ja McLarenin suomalaistähti jatkaa edelleen Arain kypärässä.
Tiistaina Barcelonan testeissä Räikkönen esittelee kypäränsä tämän vuoden kuoseissa. Väritystä ei viime vuodesta ole muutettu, mutta lähempää tarkasteltuna on havaittavissa uutta design-ideointia.
Räikkönen on päättänyt joka vuodeksi hieman uusia kypäräänsä, jotta joskus jälkikäteen ne on helpommin tunnistettavaksi kunkin kauden malliksi.
McLarenilla on Barcelonassa jo kolme uutta MP4-19 -autoa. Työsarkaa piisaa, sillä kolmen testikuljettajan ajaessa avauspäivänä kierrosajat eivät vakuuttaneet ja ongelmia tuntuu riittävän.
TS/Heikki Kulta

Hyvä ettei väritystä lähdetä radikaalisti muuttelemaan, mielestäni se oli viime vuonna sarjan ylivoimaisesti tyylikkäin. :)

EDIT: Ja kun quottaamisen makuun päästiin niin laitetaan vielä toinen:

Schumin uusi superkypärä
kestää hyökkäysvaununkin

Turun Sanomat
HEIKKI KULTA
Formula ykkösten kuusinkertainen maailmanmestari Michael Schumacher on jälleen saanut saksalaiselta Schuberth -tehtaalta uudenlaisen superkypärän.
Tämä RF1,5 -merkkinen uutuus on kaikkien aikojen lujatekoisin kypärä ja selviytyy vaivattomasti kansainvälisen autoliiton FIA:n kesällä käynnistämistä kypärien koodilla 8860 -nimettävistä törmäystesteistä.
Schuberthin uusi kypärä on säilynyt ehjänä panssarivaunun telaketjujen allakin.
Schumacher kokeili uutta, 15 000 euroa maksavaa kypärää viikonloppuna Fioranon testeissä.
Schuberthin uutuus on suunniteltu Schumacherin kallonmuodon mukaan ja se on tuulitunnelissa rakennettu aerodynaamisesti sopivaksi uuden Ferrarin F2004 -auton kanssa.
Kypärästä on liitos auton sähkösysteemiin ja sen kautta toimii tuuletus visiirin ja otsan välille.

Vain paino
pieni pulma

Schumacher kiittelee saaneensa nyt kaikkien aikojen turvallisimman kypärän. Ainoa totuttelua vaativa yksityiskohta on, että uusi kypärä painaa 1,450 kiloa eli on 220 grammaa painavampi kuin entinen malli.
Schuberthilla on uusi kypäriä valmiina 12 kappaletta.
Yhtä tarjottiin Ralf Schumacherille, mutta Williams kieltäytyi päästämästä kypäräinsinöörejä koskemaan autonsa sähköjärjestelmiin.
 
Viimeksi muokattu:
onko Kimmelin uudesta kypärästä tullu kuvia vielä? itse en oo bongannu...
 
XyPRlYHZlfuob.jpg


Tutunnäköinen potta oli tämänkin päivän testeissä.

Vai olisiko tuo nyt se uusi kypärä johon on tehty jotain minimaalisen pientä design-muutosta? Kenties päälaella olevaa pyrstötähteä on muutettu tai jotain?
 
mä en nää tuossa mitn eroa vanhaan :)
Taitaa olla että se uus väritys esitellään samaan aikaan kun
Mäcin virallinen launch date on... :thumbup:
 
On tuossa 1 muutos: Valkoisen mainosalueen yläosaan on lisätty nuo pienet siniset sarvet (?) jotka sojottavat kohti Westin logoa.

Tässä vanhassa kuvassa niitä ei ole (kuva on Indyn aika-ajoista)

satpic3.jpg
 
Vaikka Schumin kypärä kestäisikin panssarivaunun, niin Bell on ainakin omien sanojensa mukaan ensimmäinen valmistaja, joka on tehnyt FIAn standardin 8860 mukaisen potan. Pitäis kuulemma kestää vaikka ja mitä, eikä panakaan kuin 1,245 kg. F1-livellä lisää.
 
Misa1 sanoi:
Hirveitä värihörhö pottia kaikki!

Olis joku selkee linja niin näyttäis paljon paremmalta!

Olis vaikka kokonaan kiiltävän musta potta! Se näyttäis tyylikkäälle! Tai sit vaikka kokonaan krominen, se vois myös olla varsin mainio! Alesilla muistaakseni oli lähes täysin krominen mutta senkin pilas ne hillittömät mainokset!

Eikö noilla suhareilla ole tarpeeks käteistä muutenkin, joten eikö sitä vois näyttää edes tyylikkäälle?

Samaa mieltä. Ja voisi ne mainoksetkin tehdä yksinkertaisen tyylikkäästi.
 
formulastara sanoi:
Aivan naurettavia pottia kaikki. Viimeinen tyylikäs kypärä oli Damon "the demon" Hillillä.
Piste

..pilkku, pistä joku kuva niin mekin voidaan arvostella. Oheinen Jean Alesin potta ei mielestäni ole hassumpi.
f1-2001-eur-tm-0254.jpg
 
Misa1 sanoi:
Olis vaikka kokonaan kiiltävän musta potta! Se näyttäis tyylikkäälle! Tai sit vaikka kokonaan krominen, se vois myös olla varsin mainio! Alesilla muistaakseni oli lähes täysin krominen mutta senkin pilas ne hillittömät mainokset!

Misa siis katsonu tosi tarkkaan formuloita viiem vuonna, trullihan käytti melkein koko kromista vasta Ranskan GP:stä asti ;)
(ainakin mun mielestä tyylikäs potta)
diapo_183.jpg
 
Kysyn yhden kysymyksen!

Onko sillä nyt jotain väliä minkälainen kypäränväritys jollakin kuskilla on? :D
 
Nick_W sanoi:
Kysyn yhden kysymyksen!

Onko sillä nyt jotain väliä minkälainen kypäränväritys jollakin kuskilla on? :D

On, miehet on helpompi tunnistaa radalla kun niillon erilaiset potat :D
Eivaan, tosiasia on että monelle kuskille noi väritykset on eräänlaisia "omia" juttuja, esmes Häkähän piti samaa väriä koko uransa ajan... ja tuosta trullinkin kypärästä näkee että siinä on harmaalla tehty viivat alkuperäisen kypärä värityksen kohdille.... eli kai sillä on väliä ;)
 
Nick_W sanoi:
Kysyn yhden kysymyksen!

Onko sillä nyt jotain väliä minkälainen kypäränväritys jollakin kuskilla on? :D

Kysyn kaksi kysymystä:

1. Onko formuloilla ylipäätään mitään merkitystä?
2. Mikä on elämän tarkoitus?


:p
 
Nick_W sanoi:
Kysyn yhden kysymyksen!

Onko sillä nyt jotain väliä minkälainen kypäränväritys jollakin kuskilla on? :D

Mää en ainaka olis tykänny jos Häkkinen olis myrkynvihreen värisellä kypärällä ajellu :wink:
 
Niin tuota...eipä siinäkään mitään ideaa olisi, jos kaikilla olis valkoinen kypärä. :)
 
FO110K sanoi:
Huomasin muuten vasta äskettäin eräästä toisesta kuvasta missä näkyi paremmin, että tossa kromipotassakin on ne trullin vanhan kypärän viivat tahi ne mitkä onkaan, tossa tosin pelkkinä ääriviivoina. Näkyy ne tossakin kuvassa kun tarkemmin tarkastelee, mutta olikos niitä sitten viimevuonna?
 
formulastara sanoi:
Aivan naurettavia pottia kaikki. Viimeinen tyylikäs kypärä oli Damon "the demon" Hillillä.

Värityksen, jonka Damon "peri" isältään Grahamilta, joka taasen oli ottanut mallia kypäräänsä lontoolaisen soutukerhon tunnusväreistä. Tosiaankin tuommoinen yksinkertainen on joskus ihan paikallaan ja toimiva.
 
Ylös