Kysymyksiä F1-forumin moderaattoreille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Moderaattorit
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sääntöihin tulisi lisätä sallitut ja kielletyt poliittiset mielipiteet.
 
Joku kerta kun ei tulisi mitään valituksia banneista, niin sillä (bannivalituksella siis) vois olla jotain merkitystäkin.

Jos viittisit käydä vilkaisemassa tuota Varoituksia/Bannauksia-ketjua, niin saattaisit huomata, että yllä oleva kommenttisi on ns. täyttä hevonpaskaa. Valtaosa banneista ei ole aiheuttanut nurinaa vaikka viimeisen muutaman kuukauden aikana. Lauseen jälkimmäistä osaa kirjoitettaessa vasta korvien on täytynytkin heilua, sillä täällähän käyttäjien valitus jostain asiasta tuntuu näyttäytyvän modeille siten, että jotain on tehty oikein.
 
Tuon alla lainaamani osuuden viestistäni saa vapaasti tulkita ottavan huomioon, että kaikista banneista ei valitusta tule (jolloin siis ollaan korvat heiluen epäonnistuttu). Silleen käänteisliioittelua tiäks.
Tämä silleen hiukan liioitellen esittäen.
 
Jos viittisit käydä vilkaisemassa tuota Varoituksia/Bannauksia-ketjua, niin saattaisit huomata, että yllä oleva kommenttisi on ns. täyttä hevonpaskaa. Valtaosa banneista ei ole aiheuttanut nurinaa vaikka viimeisen muutaman kuukauden aikana. Lauseen jälkimmäistä osaa kirjoitettaessa vasta korvien on täytynytkin heilua, sillä täällähän käyttäjien valitus jostain asiasta tuntuu näyttäytyvän modeille siten, että jotain on tehty oikein.

Suinkaan kaikki bänneistä valittamiset eivät milloinkaan tule julkisesti nähtäviin. Suuri(n) osa näistä tullee privaviesteillä.
 
Suinkaan kaikki bänneistä valittamiset eivät milloinkaan tule julkisesti nähtäviin. Suuri(n) osa näistä tullee privaviesteillä.

Silti JPP:n sepittely ontuu pahasti, kuten hänen oikeustajukin. Kaveri antaa jatkuvasti sanktioita aiheista johon itse syyllistyy.:thumbdown
Oletteko te ottanut tämä teidän "tuomarointi linjan" FIA:lta vai toisin päin?
 
FIA kysyy tuomarointiohjeita ja Ferrari siipien aerodynaamisuuden parantimisesta.
 
Silti JPP:n sepittely ontuu pahasti, kuten hänen oikeustajukin. Kaveri antaa jatkuvasti sanktioita aiheista johon itse syyllistyy.:thumbdown
Oletteko te ottanut tämä teidän "tuomarointi linjan" FIA:lta vai toisin päin?
Katsopa uudelleen sieltä kohdasta mistä nyt katsotkin sanktioden antajan. En nimittäin ole ties kuinka pitkään aikaan antanut huileja muille kuin sille yhdelle tyypille joka tasaisin väliajoin tulee uudella nimimerkillä kirjoittelemaan *vittu, neekeri, lakupekka, paska* -viestejä. Itse asiassa taitaa edellinen ihan normihahmolle antamani huili olla Joukahaiselle annettu kaksi viikkoa, joka puolestaan oli jonkin verran yläkanttiin. Mutta kukaan ei siitä silloin valittanut, ei edes Joukahainen itse.
 
Joukahainen saanut bannin? Kuullostaa mahdottomalta..
"Muokatun viestin lainaaminen alkuperäisessä muodossaan vrt. quoten vääristely" -perusteella tuli viikko (ei siis kaksi niinkuin muistelin) ja rangaistuksen kovuuteen vaikutti ehkä jonkin verran se, että tmoi ja Formulanomi sai samalla kerralla kuukauden huilit innostuttuaan tosiaan vastaan keulimaan useampaan kertaan. Eli kun oli ne kaksi kappaletta kuukauden rankkuja samassa paketissa, niin siinä alkoi päivän tai parin tauko vaikuttaa ihan mitättömältä, vaikka sinänsä olisi sen mittainen ollut varmaan enemmän paikallaan. Mutta kukaan ei siitä siis huomauttanut eli tais olla yleisempikin kuukauden huilien aiheuttama mittakaavaharha vallalla siinä kohdassa.
 
Muistan huomauttaneeni joukahaisen banneista.

Vaikka kyseessä olisi ollut rangaistava teko, mikä ei säännöistä käy ilmi(ei sillä että niitä olisin lukenut vähään aikaan), niin onkohan viikko vähän reilu rangaistus rike huomioon ottaen? Mielestäni on.
 
Viimeksi muokattu:
Muistan huomauttaneeni joukahaisen banneista.
Ihan mahdollista. Siitä taisi ainakin olla suht pitkätkin väännöt, että millaisella aikajanalla voi syntyä tilanne, jossa nimimerkki lainaa toisen hahmon viestiä, joka on kehoitettu poistamaan ja sittemmin kirjoittajansa toimesta poistettu. Jokseenkin pitkä aika siinä ehti kulua huomautuksen+poiston sekä lainauksen foorumille ilmestymisen välillä.
 
Tämä on muutenkin niin perseestä oleva sääntö. Ei kai ketään voida velvoittaa olemaan 247 forumissa kiinni ja kytätä milloin joku muokkaa/pyytää poistamaan jonkun lainauksen. Kohtuuton vaatimus. Vai saako tähän tehdä ansan? Eli tekee iltamyöhällä trapin, johon joku tarttuu ja sitten pyytää aamuyöstä poistamaan. Aamulla odottaa banaani, kun ei reagoi.
 
Tuo Joukahaisen banni tuli, kun oli "säilönyt" viestin, eli postannut sen quotessa sen jälkeen kun alkuperäinen viesti oli jo poistettu.
 
Jäi hiukan epäselväksi multa toi tapahtumankuvaus aiemmin ja tarkennan nyt vielä Renngeistinkin kuvauksesta pikkasen.

Eli homma meni niin, että joku (taisi olla tmoi) kirjoitti jonkun suht överiksi vedetyn viestin, josta moderaattori mainitsi (muistaakseni samassa ketjussa, jossa se viesti oli) että voisi moisen poistaa. Kirjoittaja (edelleen muistaakseni tmoi) sitten suht pikapuoliin viestin poistikin. Seuraavaksi kului aikaa ihan jonkin verran kunnes Joukahainen kirjoitti viestin kommentoiden ja lainaten sitä aiemmin poistettua viestiä.

Siitä ei siis mitään sanktiota tule jos lainaa viestiä ja sitten se lainattu viesti myöhemmin päätyy poistettavaksi. Joko kirjoittajansa tai moderaattorin toimesta. Tuollaisessa tapauksessa se vaan häviää foorumilta se lainauksen sisältäväkin viesti. Tai ainakin se lainattu osuus viestistä.
 
Mutta kuinka kauan on tässä väliä, eli paljonko on jonkin verran? Siis semmonenkin voi tapahtua, että aloitat kirjoittamaan ja tulee joku juttujuttu väliin ja palaat myöhemmin takaisin ja painat ok. Sinne meni ja väliin voi helposti mahtua aikaa paljonkin. Ei ole välttämättä edes tarkoituksellista. Toki jos on, niin fine. Parempihan se on banaania antaa varmuuden vuoksi, vai?
 
Tuota aikataulua silloin pähkäiltiin aika paljon sekä täällä jukisella puolella että modejen norsunluutornissa. Jos nyt en ihan väärin muista, niin tunti pari taisi kulua. Sen verran kuitenkin, että ihan perustellut syyt oli olettaa homman tapahtuneen tarkoituksella. Mutta rangaistusasteikko tosiaan pääsi lirvahtamaan yläkanttiin siinä niiden kahden muun sankarin huilin vanavedessä.

Muiden fooruminlukutavoista on hankala mitään arvailla, mutta itse aika pääsääntöisesti kelailen keskustelua lainaamaani viestiin saakka jos viestin kirjoitukseen kuluu tavallista enemmän aikaa, ihan jo siksikin, että jos siihen väliin ehtii tulla uusia viestejä, niin tsekkaan etten ole postanut jotain jo moneen kertaan sanottua ja muokkailen turhat osuudet viestistäni pois.

edit. Ja oli siinä siten vielä se jutska, että se sittemmin poistettu viesti oli sellainen, että sitä erikseen pyydettiin poistamaan ja niin tapahtui. Sellaista ei ihan kovin usein täällä kuitenkaan tapahdu eli mistään *mummoille suklaata* -heitosta ei ollut kyse. Niin sen lainaaminen ja postaaminen suht mittavan ajan kuluttua haiskahti tosiaan melkoisen tarkoitukselliselta.
 
Viimeksi muokattu:
Joukahainen saanut bannin? Kuullostaa mahdottomalta..
On se mahdollista.
Lueskelin yöllä jotain kirjaa, ja selailin välillä Forumia. Quottasin jossain välissä tmoin kommentin Formulanomista, ja postasin kommentin jonkun verran myöhemmin. Jotain vääntöäkin taisi tmoin kanssa sen jälkeen olla. Aamulla huomasin että minulle oli myönnetty viikon banni.

Edit: Kommenttini tmoin postaukseen oli "OK".
 
Viimeksi muokattu:
Ylös