Jeeves sanoi:
Tämähän on mielenkiintoinen toikki.
Kun silmäilin tuota työhistoriaasi, niin huomasin, että aikamoisen määrän eri rata-autoluokkia olet jo ehtinyt koluamaan. Kun hyppäsit vuoden '99 jälkeen sport 2000- luokasta PSI:n leipiin, miten vaikeaa oli sopeutua uusiin työkaluihin (Näköjään vuosi 2000 oli ilmeisen kiireistä aikaa, Belcaria, Carrera cupia, yms.) sport 2-tonnisten jälkeen? Riippuu tietysti suurelta osin testimääristä, mutta osaatko sanoa jonkin summittaisen arvion siitä, montako kisaa menee, ennekuin kykenee ns. omaan maksimivauhtiin uudessa luokassa uudella autolla?
Hyppäys PSI:n leipiin ei ollut mitenkään suuri auton osalta. '99 ajoin nakkilalaisella Hondalla Sporteissa ja Saksan DTC light sarjassa. Siirtyminen PSI:n autoon oli hyvin helppo, koska olin siis jo ajanut Integralla ja osa radoistakin oli tuttuja. Auto oli tietenkin pidemmälle kehitetty: parempi alusta, tiedonkeruu, teho, paino, suorakytkentälaatikko. Näihin kuitenkin pääsi helposti sisään ja vauhti löytyi ensimmäisenä testipäivänä.
Suurempi hyppäys olikin sitten Carrera Cupin Porscheen. Ensimmäistä kertaa takaveto ja voimaa enemmän, kokemusta aiemmin siis vain 200hv Hondasta. Silläkin pääsin heti kohtuulliseen vauhtiin, mutta koska en testannut lainkaan (ajoin muistaakseni 5 kisaviikonloppua), jäi viimeiset kymmenykset saavuttamatta. Ajelinkin kisat juuri ja juuri kymmenen sakissa, mutta en kärkikahinoihin ehtinyt. 30min treeniä, 30min aika-ajoa ja 30min kisa - siinä ei ehtinyt paljon hioa. Uusilla radoilla olin yleensä kärjestä jäljessä 2-3s treeneissä, reilun sekan aika-ajoissa ja vajaan sekunnin kisa vauhdissa nousten muutaman pykälän. Saksan Cup on melko kovatasoinen ja vaatii harjoittelua.
Nyt olisi tietenkin toinen juttu mennä sinne, kun tietää mitä pitää tehdä ja muutenkin kokemuksen kautta mukautuminen tapahtuu paljon nopeammin. Se Carrera Cup oli myös PSI:lle uusi juttu silloin ja tallikaveri oli kaukana perässä, joten en saanut oikein mistään vinkkiä mitä pitäisi parantaa. En vieläkään tiedä paljonko oli itsestä kiinni ja minkä verran autossa oli yksityiskohtia pielessä.
Seuraava hyppäys tuli sitten vuotta myöhemmin, kun testasin ensimmäisen kerran tätä turbo-Porschea. Ajoin sen mallin ensimmäistä versiota aivan alussa (ensimmäinen myös maailmanlaajuisesti). Silloin tuli kyllä äitiä ikävä, kun se lähti ekalla kierroksella yllättäen lyömään tyhjää nelosvaihteella kahdestasadasta, alusta oli aivan pielessä eikä jarrutkaan toimineet. Voimaa löytyi, mutta se tuli kuin halolla lyöden aina, kun turbot tulivat mukaan. Oli vauhti mikä tahansa tai auto mutkassa tai suoralla, niin aina suti. Mielenkiintoista kuitenkin. Tuohonkin tottui ja autokin kehittyi nopeasti. Turboa ei enää huomaa, vaan voima jakautuu tasaisesti.
Viimeksi olin ihmeissäni, kun piti Minillä koittaa ajaa lujaa. Jotenkin tuli vaadittua autolta liikaa ja kello näytti huonoa aikaa. Äkkiä se kuitenkin palautuu mieleen.
Vaikea antaa arviota. 2000 Carrera Cupissa löysin heti "oman vauhtini", eikä se ilman ainuttakaan testipäivää kisoissa juuri parantunut. Loppukaudella pääsin testaamaan ja sitten vasta tuli ahaa-elämyksiä ja löytyi ne jipot, joilla vauhti kasvoi. Tässä auttaa suuresti, jos mekaanikot, inssit tai tiimikaverit tietävät miten pitää ajaa lujaa. Jos se pitää itse keksiä ilman mitään vinkkejä, niin voi ajautua väärille teille. Pari tehokasta testipäivää kuitenkin auttaa kummasti.
Toinen asia onkin sitten oppia nopeasti löytämään oikeat säädöt. Joku auto voi ollakseen nopea vaatia aivan epäloogisia säätöjä. Nämä löytyvät vain kokeilemalla tai kokemuksen kautta ja kannattaa olla avoimesti kriittinen, myös niille asioille, jotka Kemorassa kuusi vuotta aiemmin tuntuivat ainoilta mahdollisilta ratkaisuilta
