Lätkän junnujen MM-kisat. Vapaan seuranta.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Klo 23:00 tänään aloitetaan Kanada - Suomi ottelulla.

Veikkaan, notta Suomi ja Ruotsi pelaavat loppuottelussa, jonka Suomi voittaa.

4-2. Tshekeillä taas on liikkeellä keskimääräistä kovempi joukkue, mutta se ei mielestäni tule riittämään taas puolivälierää pitemmälle jos Kanada, USA tai Suomi tulee vastaan kuten tod. näk. tulee.

Näistä jäi nyt tyhjä arpa.:frown:
 
Menihän se paljon paremmin kuin viime vuonna!

Totta. Toissa vuonna kisat meni yli odotusten, ja nyt ne odotukset olivat ainakin itselläni ehkä liiankin korkealla. Pettymyshän tämä jollain lailla kuitenkin on, ja samalla osoitus siitä että marginaalit jääkiekon huipulla ovat varsin pienet.
 
Rupee nämä junnukisat olemaan Suomelle, kuin Euroviisut tai Miss Maailma-kisat. Aina mennään ennakkosuosikkina ja tullaan kotiin ennen kuin pinaalit jaetaan.

Ei nyt ihan äkkiä tule mieleen, milloin Suomi olisi ollut ennakkosuosikki ennen kisoja. Ei varmaan koskaan. Tänä vuonna Suomi oli yleisimmin rankattu neljänneksi vedonlyöntifirmojen mukaan, mutta ehkä ero ennakkosuosikkeihin oli normaalia pienempi. Pakisto oli ihan kärkiluokkaa (mikä näkyi tänäänkin kun Tsekillä oli todella vähän maalipaikkoja ja pitkiä hyökkäyksiä), hyökkääjistö hyvä ja maalivahdit ja valmennus täysiä mysteereitä. Kaksi jälkimmäistä nyt sitten pettivät, vaikkei kisoja voikaan Luukkosen syyksi laittaa. Tänäänkään ei mennyt yhtään varsinaisesti helppoa. Mutta kyllähän puolivälieriin jääminen tuolla pelaajamateriaalilla on ilman muuta suuri pettymys.
 
Lähinnä media jaksaa hypettää etukäteen. Samaa mieltä mitä ylläkirjoitit joukkueesta. Ahokas voisi valmentaa esim. jotain Liiga-seuraa ja saada jotain uutta pelikirjaansa.

Kenttäpelaajat oli tänään(kin) hyviä.
 
Mutta Yhdysvallat on great again! Enää kahden maalin päässä.
 
Vauhdikas on finaalin alku!

-Edit- Ruotsin peli näyttää suunnitelmallisemmalta, Kanadan vaaralliset tilanteet tulevat enemmän henkilökohtaisten suoritusten ansiosta. Ruotsi tosin myös laukoo aika paljon toivoen, että Kanadan maalivahti jossain vaiheessa hörppää. Ei hörpännyt ensimmäisessä erässä.

-Edit2- No niin, henkilökohtaisella suorituksella Kanada 1-0 johtoon.

-Edit3- Ja alivoimalla tasoitus!
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsin alivoimaneliö on kyllä hyvä. Reagoi kiekonsiirtoihin hienosti.
 
Aijai, 1:40 jäljellä ja Kanada johtoon. Nyt vaaditaan Ruotsin ihmettä loppuun.

-Edit- Se taisi olla siinä. 3-1 tyhjiin.
 
Viimeksi muokattu:
Äh, harvemmin olen ollut näin pettynyt Ruotsin tappiosta.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä taisi käydä niin, että parempi joukkue hävisi, mutta paremmat yksilöt voitti. Hartilla selvästi enemmän torjuntoja kuin Gustavssonilla. Toki Ruotsin laukaukset olivat pitkälti toivotaan toivotaan -osastoa. Ja sitten se tuomarilinja.
 
Kooste menossa kakosella. On näköjään kanukitkin ruvenneet hyppimään nurin.:rolleyes:

Jaa, muutkin ovat saman huomioineet.

SVT:n kiekkoasiantuntijoina toimineet Jonas Andersson ja entinen NHL-pelaaja Mikael Renberg kritisoivat Kanadaa kovin sanoin. Kaksikon mielestä kanadalaiset harrastivat filmaamista.

- He heittäytyivät ja korostivat rikkeitä. Minun mielestäni se on ällöttävää. Kanadalaisten kulttuuri on muuttunut. Tuollainen toiminta ei ollut hyväksyttävää 10-15 vuotta sitten, Andersson tylytti Aftonbladetin mukaan.

Ruotsi sai finaalissa kuusi kaksiminuuttista ja Kanada yhden. Yksikään punapaitojen maaleista ei kuitenkaan syntynyt ylivoimalla, mutta Tre Kronor sen sijaan teki ainokaisensa alivoimalla.
 
Ylös