Legends – pienimmät autot, suurimmat kisat

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8523
Sijainti
Tampere
Lienee aika avata oma ketju Legends-luokalle, sillä tagien perusteella aiheesta on jutusteltu jo 16 ketjussa. Se on kasvanut Suomen suurimmaksi rataluokaksi ja tarjoaa kilpailutapahtumien muodossa selvästi eniten nähtävää radalla. Jostain syystä luokka ei silti kelpaa kaikille "asiantuntijoille" ja "ammattilaisille", vaikka onkin yleisön ja harrastajien mieleen. Onpa legenda kelvannut ajettavaksi F1:n maailman mestarillekin.

Kaudella 2011 Suomessa pystyi ensimmäistä kertaa keräämään INEX:n (Legendsien yhdysvaltalainen lajiliitto) pisteitä. Kausi päättyi Kaliforniassa ajettuun maailman finaaliin, johon osallistui kolme suomalaista. Masters-luokassa (40-vuotta täyttäneet) MM-finaalia hallitsivat mennen tullen Marko Mankonen ja Juha Haarahiltunen. Suomalaiset painelivat kostealla radalla sellaista tahtia, että moottoreita katsastettiin melkein pari viikkoa. Mitään huomautettavaa ei löytynyt, joten kaksoisvoitto pysyi voimassa. Mankonen voitti myös INEX:n pistesarjan ja Haarahiltunen sijoittui neljänneksi. (Maailman finaalin on suomalaisista voittaneet aikaisemmin Jussi Rasku (Masters) ja Rory Penttinen (Pro) vuonna 2007, mutta tuolloin suomalaiset eivät ajaneet pistesarjaa.)

AKK:ssakin on suhtauduttu Legendsiin varsin nihkeästi, mutta ilmeisesti asenteet ovat pikkuhiljaa muuttuneet. Mankosen "MM-kulta" nimittäin huomioitiin liiton sivulla.

Kauden 2012 kalenteri on julkaistu. Kotimainen arvosarja Legends Trophy koostuu kuutena viikonloppuna ajettavasta 14 lähdöstä, joista loppupisteisiin lasketaan 12 parasta suoritusta.

LEGENDS TROPHY 2012
19.–20.5....... ALASTARO
30.6–1.7....... JURVA
28.–29.7....... SEINÄJOKI
11.–12.8....... KEMORA
8.–9.9.......... AHVENISTO
22.–23.9....... MOTOPARK

Kesäkuussa ajetaan kerrasta poikki -systeemillä luokan Pohjois-Euroopan mestaruudesta. Kisaan saavat osallistua FIA:n Pohjois-Euroopan alueen (NEZ) kuljettajat. NEZ-maita ovat Pohjoismaat, Baltian maat ja Venäjä. Alueella kilpaillaan Lengeds-luokassa Suomen lisäksi Venäjällä ja Tanskassa. Viimeksi (ja ainoan kerran) NEZ-arvosta on kilpailtu kaudella 2007, kun Legends Cars Baltic järjesti Latviassa, Virossa ja Suomessa ajetun sarjan.

LEGENDS NEZ 2012

9.–10.6..........AHVENISTO "American Weekend", Legends + Camaro

LCF:n ja INEX:n Pro-, Semi-Pro- ja Masters-pisteitä voi kerätä Trophy- ja NEZ-lähtöjen lisäksi muutamassa kansallisessa tapahtumassa. LCF:n P/S/M-sarjat ovat harrastajaystävällisiä, sillä mitään erillistä sarjailmoittautumista ei ole, ja loppupisteisiin huomioidaan kultakin kuljettajalta vain 10+1 parasta tulosta (+1 = kotimainen "pääkisa", joka päätetään myöhemmin).

INEX:n MM-pistesarjaan huomioidaan 10 parasta tavallista lähtöä, 1 alueellinen pääkisa ("INEX qualifier") ja maailman finaali. 10+1 kisaa saa käytä yrittämässä ympäri maailmaa niin moneen kertaan kuin haluaa.

PRO - SEMIPRO - MASTERS 2012
12.–13.5........ JURVA
19.–20.5........ ALASTARO
9.–10.6.......... AHVENISTO
30.6.–1.7....... JURVA
14.–15.7........ ALASTARO
28.–29.7........ SEINÄJOKI
11.–12.8........ KEMORA
8.–9.9........... AHVENISTO
22.–23.9........ MOTOPARK
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1284
Kuinka paljon mahtaa olla legendsillä ajamisen kausikustannukset kerta se on niin suosittu luokka?
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8523
Sijainti
Tampere
Ekaan Trophy-kisaan aikaa enää viikko. Sarjaan on ilmoittautunut tasa 30 kilpailijaa ja Alastarolla on mukana lisäksi 7 vieraskuskia... Eli näyttävää menoa luvassa melkein 40 auton voimin.

Viime vuoden Trophyn top-10:stä on mukana kaikki muut paitsi hopeamitalisti Matintupa ja kahdeksanneksi sijoittunut Joutvuo. Mukaan on saatu taas muutama tulokaskin, joten luokka näyttää säilyttäneen vetovoimansa.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8523
Sijainti
Tampere
Legendsit muuten valloittivat pari viikkoa sitten uuden maanosan. Georgian (omaa sukuaan Gruusia) ratasarja vm. 2012 alkoi Rustavin uusitulla radalla ja yksi kisojen luokista oli Legends.

Legends-lähdöissä oli mukana 21 kuskia, joista 12 Venäjältä ja loput 9 isäntämaasta.

ps. Minun kartoissani Gruusia kuuluu Aasiaan, vaikka jotkut taitavat laskea sen Eurooppaan.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18226
Mistä näkisi osallistujat Ahveniston Legends & Camaro Cuppiin? Ainakin Camaroja tulossa enemmän kuin mitä Alastarolla tänään kö? ;D
NEZ (Pohjois-Euroopan alueen) mestaruuskisaan Ahvenistolle on ilmoittautunut 30 Legends-kuskia. Camaroja siellä on 7 lähtöruudukossa.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8523
Sijainti
Tampere
Toivottavasti ulkomaalaisiakin kuskeja on paikalle tulossa, tai kisat jäävät kansallisiksi. NEZ-arvoon tarvitaan kaiketi kilpailijoita kolmesta maasta...

Tanskan maalta muuten kuuluu kummia. Jason Watt, jonka lupaavan formulauran päätti moottoripyöräonnettomuus loppuvuodesta 1999, on vaihtanut radalla henkilöautot Legendsiin. Alaraajoistaan halvaantuneelle Wattille on rakennettu käsihallintalaitteet Legendsiin ja kovaa tuntuu menevän ilman jalkojakin: ensimmäisissä kisoissa paalupaikka, ja kaksi voittoa. Yksi lähtö kolmesta päättyi keskeytykseen. Vauhti oli toki ennakoitavissa, sillä vakioautoissa Watt on käsikaasutellut kertaalleen Tanskan mestariksi.

Tanskassakin on ihan mukavasti autoja. Kauden avaukseen osallistui 25 kuskia.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8523
Sijainti
Tampere
Toivottavasti ulkomaalaisiakin kuskeja on paikalle tulossa, tai kisat jäävät kansallisiksi. NEZ-arvoon tarvitaan kaiketi kilpailijoita kolmesta maasta...
No eipä ajeta edes kansallisena, vaan tapahtuma on peruttu. Syyksi ilmoitetaan liian pieni osanottajamäärä ja se, ettei kisalla olisi ollut NEZ-arvoa (vain suomalaisia ilmoittautui).

Legendseille on kuitenkin tarjottu mahdollisuutta ajaa viikkoa myöhemmin kansallinen kisa Ahveniston Vauhtipäivillä. Legends-lähdöt järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Mielenkiintoisesti millekään muun lähdön järjestämiselle ei ole asetettu minimirajaa. Kaiken lisäksi järjestäjä tahtoo Legendsien määrästä ennakkotietoa huomiseen puoleen päivään mennessä, vaikka kilpailun ilmoittautuminen loppuu vasta 9. kesäkuuta.
 
Viimeksi muokattu:

Petri L

Well-known member
Liittynyt
29.5.2001
Viestit
823
Tätä mä vähän pelkäsinkin. Järjestelyissä on muutama epäkohta jotka haluan tuoda esille mutta hetken mutustelen tätä ja sanon mielipiteeni sitten.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
2856
Sijainti
Lahti
Legends-lähdöt järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 20.
No kerpele, laitetaan samantien yhtälainen vaatimus kaikille muillekin luokille:D
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4507
Sijainti
Event horizon
Tanskan maalta muuten kuuluu kummia. Jason Watt, jonka lupaavan formulauran päätti moottoripyöräonnettomuus loppuvuodesta 1999, on vaihtanut radalla henkilöautot Legendsiin. Alaraajoistaan halvaantuneelle Wattille on rakennettu käsihallintalaitteet Legendsiin ja kovaa tuntuu menevän ilman jalkojakin: ensimmäisissä kisoissa paalupaikka, ja kaksi voittoa. Yksi lähtö kolmesta päättyi keskeytykseen. Vauhti oli toki ennakoitavissa, sillä vakioautoissa Watt on käsikaasutellut kertaalleen Tanskan mestariksi.
Mihinkäs on kadonnut se sääntö, jonka mukaan autosta pitää kyetä poistumaan NN sekunnin kuluessa? TUota aikanaan ihmettelin jo tämän ent. F1-kuljettajan kohdilla. Jos jalat ei pelaa, niin sieltä autosta ulos punnertaminen voi kestää yllättävän kauan.
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1115
Legends-lähdöt järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Mielenkiintoisesti millekään muun lähdön järjestämiselle ei ole asetettu minimirajaa.
Niinku hä? Kyselin tuosta kilpailun aikataulusta ja se on jo muutenkin epärealistisen tiukka. Yksikin kunnon hinaustauko ja viimeinen lähtö (xtreme?) on lähempänä 15 kuin 45 min :thumbdown
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26713
Legendseille on kuitenkin tarjottu mahdollisuutta ajaa viikkoa myöhemmin kansallinen kisa Ahveniston Vauhtipäivillä. Legends-lähdöt järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Mielenkiintoisesti millekään muun lähdön järjestämiselle ei ole asetettu minimirajaa. Kaiken lisäksi järjestäjä tahtoo Legendsien määrästä ennakkotietoa huomiseen puoleen päivään mennessä, vaikka kilpailun ilmoittautuminen loppuu vasta 9. kesäkuuta.
Onko siitä tullut tietoa ajavatko Legendsit tuossa kisassa? 6 päivää vielä aikaa ilmoittautua ja kyllähän tuo melkoista viime hetken ryntäystä on vailla, kun 20 nimeä näkyy nyt listassa (kaikissa luokissa yhteensä). Luulisi, että ainakin Bemareita ja Porscheja tulisi reilusti lisää.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8523
Sijainti
Tampere
Johtava kotimainen moottoriurheilujulkaisu Vauhdin Maailma on valinnut Alastaron kisojen ykköstähdeksi viidellä sitruunalla(?!) Marko Mankosen:

– Kaksi voittoa kotimaisen ratasarjan ykkösluokassa tulivat kovan taistelun jälkeen, kirjoittaa VM.

Muutoinkin jutussa annetaan tunnustusta Legends-luokalle, joka mainitaan osallistujamäärän lisäksi laadultaan kovatasoisimmaksi luokaksi. Kisoja kehutaan yllätyksellisiksi ja kiinnostaviksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös