Poika niitä tarvihteeformulastara sanoi:En tarkoittanutkaan, etteikö Hamiltonin suoritus olisi ollut ilmiömäinen. Lähinnä esitin huoleni miehen henkisen kestävyyden puolesta. No, eiköhän Macilla ole valmennuspsykologit sun muut sitäkin varten.
Poika niitä tarvihteeformulastara sanoi:En tarkoittanutkaan, etteikö Hamiltonin suoritus olisi ollut ilmiömäinen. Lähinnä esitin huoleni miehen henkisen kestävyyden puolesta. No, eiköhän Macilla ole valmennuspsykologit sun muut sitäkin varten.
Tänä vuonna ilmenneiden nappivaikeuksien jälkeen McLaen ei varmaankaan olisiWebSlave sanoi:Nehän muutti rattia jo Heikin mokan jälkeen. Jos ne taas muuttaa sitä, niin kuskithan on kohta ihan pihalla missä mikin nappi on.![]()
yksi nappi jota kuljettaja voi käyttää, mutta sillain että käyttö onnistuu vain ohjaamon ulkopuolelta?PuoliPöhkö sanoi:"F1 autossa saa olla ainoastaan yksi auton toimintoihin vaikuttava nappi jota kuljettaja voi käyttää.
Napin on oltava on/off tyyppinen ja sen tulee sijaita autossa siten, että sen käyttäminen on mahdollista
vain ohjaamon ulkopuolelta"[/I]
Resettinappula sijoitettu hankalasti, kuten joissain tietsikoissa.FO110K sanoi:yksi nappi jota kuljettaja voi käyttää, mutta sillain että käyttö onnistuu vain ohjaamon ulkopuolelta?![]()
Nimenomaan! Sillä suojellaan kuljettajan sijoitusta.FO110K sanoi:yksi nappi jota kuljettaja voi käyttää, mutta sillain että käyttö onnistuu vain ohjaamon ulkopuolelta?![]()
Tai yleensä ollenkaan kisan aikana.PuoliPöhkö sanoi:Nimenomaan! Sillä suojellaan kuljettajan sijoitusta.
Ettei kuski pääse painamaan sitä epähuomiossa esim. starttihässäkässä tai
vaikkapa poistaessaan kypärän visiiristä suojakalvoa![]()
Se nappi vois olla punainen ja siinä lukee vaikkapa "better luck next time!"WebSlave sanoi:Tai yleensä ollenkaan kisan aikana.
Hyvää vappua! :alppu:Ratman sanoi:Täytyy sanoa että tuli ensiksi hätäsesti luettua toi otsikko väärin."KullAn Vuolija" kun kääntyi niin että tosta ekasta A-kirjaimesta tuli I ja tosta V-kirjaimesta N.![]()
http://www.youtube.com/watch?v=AuLs0hBX4E0Wesselius sanoi:oispa hauska nähdä se "zeus-laskeutuminen", onko kellään linkkiä?
Hä? Sehän oli toinen :thumbup:cccp sanoi:Faniamisten märkäuni vasta neljäs. Yhyy...![]()
Monelta tuntuu unohtuneen kanadan turva-autoepisodi, jonka vuoksi Hamilton sai epäreilun etulyöntiaseman mestaruustaistossa. Omien statistiikoideni mukaan Alonso löi Hamiltonin viimekaudella ajamalla, mutta yllättävän pienellä erolla.Giffen:[ sanoi:Sekundan myytti on pian mennyttä. Kukaan ei enää kohta muista helppoa viime kautta ja miten "sensaatiomainen" keltanokka "voitti" kaksinkertaisen maailmanmestarin.
Ehkäpä Hamiltonilla oli tuuria turva-auton kanssa, tai pikemminkin, sillä ei ollut huonoa tuuria turva-auton kanssa kanadassa. Totuus on kuitenkin että Lewis oli Alonson edellä aika-ajoissa, sitten kisassa startista lähtien, ei tehnyt virheitä, ajoi tasaisen hyvää vauhtia läpi kisan ja ehti ensimmäisenä ruutulipulle. Fernando puolestaan hävisi tallikaverilleen ensin aika-ajoissa, sitten kiihdytyksessä ekaan mutkaan - jossa sitten lipesikin ulos radalta - teki sen jälkeen hölmöjä virheitä, ajoi kuin rookie, koki toki huonoa tuuria turva-auton tullessa radalle juuri kun piti mennä tankille, teki sen jälkeen lisää aloittelijamaisia virheitä, joutui nöyryytetyksi Takuman toimesta kun tämä ohitti mestarin radalla huolimatta Alonson massiivisesta auto edusta.Zaikom sanoi:Monelta tuntuu unohtuneen kanadan turva-autoepisodi, jonka vuoksi Hamilton sai epäreilun etulyöntiaseman mestaruustaistossa. Omien statistiikoideni mukaan Alonso löi Hamiltonin viimekaudella ajamalla, mutta yllättävän pienellä erolla.
voi tsiisus. pieni myötähäpeä nousikasper sanoi: