Liikennekuolemien puolitus haltijavastuulla

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Mistäköhän nämä "tutkijat" näitä lukuja oikein repäisevät.

Lähteenä tän aamun hesarin mielipiteet.

Haltijavastuu lisää liikenneturvallisuutta


"Todelliseen haltijavastuuseen perustuvalla valvonnalla vältettäisiin vuosittain 100–200 liikennekuolemaa."

Eduskunta käsittelee parhaillaan lainmuutosesitystä ajoneuvon haltijan vastuun toteuttamiseksi automaattisessa liikennevalvonnassa. Esitys on kuitenkin kaukana todellisesta haltijavastuusta.
Käsittelyssä oleva ehdollinen rikesakko tarkoittaa sitä, että ajoneuvon omistaja/haltija joko maksaa postitse saamansa rikesakon tai vastustaa sitä piirtämällä vain rastin ruutuun. Jos haltija vastustaa, joutuu poliisi työläästi selvittämään ajoneuvon todellisen kuljettajan.

Todellista haltijavastuuta sovelletaan pysäköinnin valvonnassa kaikkialla ja ylinopeuksien valvonnassa monissa Keski-Euroopan maissa. Siinä ei edes kysytä, kuka kuljetti ajoneuvoa rikehetkellä.
Sen tietää ajoneuvon omistaja/haltija. Hän voi periä saamansa virhemaksun rikkeen todelliselta tekijältä: perheenjäseneltä, tuttavalta tai työntekijältä. Autovarkaiden rikkeitä ei tietenkään joudu maksamaan.
Kyse ei ole pelkästä sanahelinästä. Ehdolliseen rikesakkoon perustuvan kameravalvonnan tehostamisen avulla voidaan Suomessa säästää vuosittain 10–20 kuolonuhria.
Todelliseen haltijavastuuseen perustuvalla valvonnalla vältettäisiin vuosittain 100–200 liikennekuolemaa.
Siis kymmenkertainen määrä. Arviot perustuvat kansainvälisiin kokemuksiin.
Varsinkin Suomessa todellisen haltijavastuun voima perustuisi kunnan tai muun tienpitäjän osallistumiseen kameravalvontaan poliisin tukena. Kuten tiedämme, on poliisilla jo liikenteen perinteisessä ja tärkeäksi koetussa pysäytysvalvonnassa enemmän tekemistä kuin tekijöitä.

Liikenteen kameravalvontalainsäädännön kehittämisessä on vastakkain kaksi ns. oikeushyvää: tienkäyttäjän oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja toisaalta rikkeeseen syylliseksi epäillyn oikeusturva. Edellinen toteutuisi rutkasti paremmin haltijavastuulla, jälkimmäinen vain symbolisesti paremmin ehdollisella rikesakolla.
Rikosoikeuden kulmakivenä on, ettei kenenkään tarvitse osoittaa omaa syyttömyyttään. Liikenne on kuitenkin ainoa inhimillisen toiminnan alue, jossa suurin osa kansalaisista rikkoo lakeja säännöllisesti tai satunnaisesti.
Oikeusjärjestelmä ei ole aikojen kuluessa muotoutunut käsittelemään näin monia "rikollisia". Siksi tarvitaan sanktioita, joiden toimeenpano ei vaadi rikkeiden yleisyyteen nähden kohtuuttomia resursseja.
Rikosoikeudellisen järjestelmän ulkopuolelle siirretty pysäköintivirhemaksu on malliesimerkki tällaisesta rationaalisesta, ennalta ehkäisevästä lainsäädännöstä.
Normaali kuljettaja ei pysäköi Helsingissä jatkuvasti tahallaan väärin, koska siitä jää kiinni. Sen sijaan ylinopeus on paremminkin sääntö kuin poikkeus. Kiinnijäämisriski on suuruusluokkaa kerran kahdessakymmenessä vuodessa.
EU:n Alueiden komitea esitti viime keväänä, että paikallis- ja alueviranomaisten roolia liikennelainsäädännön noudattamisen valvonnassa laajennettaisiin tiiviissä yhteistyössä poliisiviranomaisten kanssa. Juuri tähän Helsingin kaupunki ja monet muut liikenneturvallisuudesta huolta kantavat viranomaistahot Suomessakin pyrkivät.

Eduskunnan käsittelyssä olevaa ehdollisen rikesakon järjestelmää ei voi noin vain tyrmätä. Se on puutteistaan huolimatta parannus Suomen nykyiseen, Pohjoismaiden avuttomimpaan lainsäädäntöön. Mutta olisi sadoille ellei tuhansille ihmisille kirjaimellisesti kohtalokasta kuopata liikenneturvallisuuden kannalta ratkaisevasti parempi todellinen haltijavastuu.
Helsingin kaupungin edustajat ovat nyt ehdottaneet haltijavastuuseen perustuvaa kolmevuotista paikallista lainsäädäntökokeilua. Näin saisi lainsäätäjäkin konkreettisia kokemuksia kunnallisen valvonnan vaikutuksista.
Kokeilu loisi valmiuksia kehittää lainsäädäntöä, jos ja kun ehdollinen rikesakko osoittautuu valtakunnallistenkin tavoitteiden kannalta riittämättömäksi.
Ajoneuvon omistajan/haltijan ja toisaalta liikenneonnettomuuden potentiaalisen uhrin ihmisoikeudet ovat tietenkin yhtenevät koko maassa. On kuitenkin käynyt ilmi, että ehdollisen rikesakon järjestelmä koskisi ajoneuvojen rekisteröintiongelmien vuoksi ns. oikeushenkilöille rekisteröityjä yritysautoja aikaisintaan vasta vuodesta 2008 alkaen.

Yritysautojen osuus on Helsingin liikenteessä noin kolmannes eli kolminkertainen verrattuna muuhun maahan. Se muodostaa pullonkaulan havaittujen rikkeiden hallinnolliseen käsittelyyn.
Kameravalvontakuvia voidaan ottaa vain yritysautojen ja ehdollista rikesakkoa vastustavien haltijoiden työlään käsittelyn sallima määrä. Kiinnijäämisriskiä ei saada kohotetuksi lähellekään ennalta ehkäisevän korkeaa tasoa.
Helsingin kaupunki ei hamua liikenteen kunnallisen kameravalvonnan kokeilusta rahasampoa. Riittää, jos valvonnasta aiheutuvat kulut korvataan valtiolle kertyvistä moninkertaisista tuloista. Tavoitteena on parantaa kuntalaisten liikenneturvallisuutta kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Ylinopeuksien ja punaista päin ajamisen tehokas valvonta olisi aivan ylivertainen työkalu. Sillä vähennettäisiin liikenneonnettomuuksien aiheuttamat kustannukset ja kärsimykset Helsingissä puoleen nykyisestä.


Eero Pasanen


tutkija
Helsinki
Viime vuoden liikenteessä kuoli 370 ihmistä, joten 200:n kuoleman vähentäminen enemmän kuin puolittaisi kuolemat :thumbup:

.. tosin minä en keksi miten. Rattijuopot säilyisivät liikenteessä ja ei niillä sairauskohtauksiin puututa, tai epäkuntoisiin renkaisiin (= 3 suurinta kuolonkolarin syytä)
 

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Seinäjoella oli juuri käräjillä tyyppi joka ajoi parin promillen humalassa ja lisäksi oli huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Ajoi autonsa lyhtytolpan ympärille ruttuun. Sakkoja sai € 240.

Itse saisin (ja jokainen meistä) huomattavasti suuremman sakon jos ajaisin selvin päin 80-alueella 96 km/h.
 

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Tossa on virhe. Todellisuudessa ylinopeuksien karsiminen liikenteestä poistaisi kaikki vahingot kokonaan
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
sooda sanoi:
Seinäjoella oli juuri käräjillä tyyppi joka ajoi parin promillen humalassa ja lisäksi oli huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Ajoi autonsa lyhtytolpan ympärille ruttuun. Sakkoja sai € 240.

Itse saisin (ja jokainen meistä) huomattavasti suuremman sakon jos ajaisin selvin päin 80-alueella 96 km/h.
Väitän, että sinunkin olisi ajettava 101:thumbup: Nykyään rikesakko menee porrastetusti kahdenkympin ylitykseen asti.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
jaska sanoi:
Mistäköhän nämä "tutkijat" näitä lukuja oikein repäisevät.
Sitä täytyy ihmetellä, eikä tämä ole ensimmäinen kerta.
 
Ylös