Liikenneministeri Kyllösen valvontasaaga

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Törni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jotenkin en jaksa uskoa tällaisiin keinoihin. Ne jotka ovat piittaamattomia, niin ovat piittaamattomia.. eivätkä pikkukiristykset lainsäädännössä merkitse muuta kuin lainsäätäjille lisätyötä. Ehkä jos rangaistuksena olisi 8 vuotta ehdotonta tai omaisuuden menetys valtiolle, niin asia jonkin verran paranisi. Mutta se olisi ehkä vähän liikaa..

Voihan sitä säätää oikedenmukaisuuden ja kohtuuden nimissä vaikkei lopputulokset sen kummoisempia olisikaan.

edit: ja olisi hauska nähdä ensiksi tutkimustulokset suojateiden turvallisuudesta nykyisellään, jotta tietäisi minkä luokan ongelmasta puhutaan..

Virossahan tuohon tehtiin "kurikoulu" ja tehosi. rangaistukset oli vain "aidot" (mm. taksikuskeille luvan menetys).
 
Tämän mukaan vuosittain Suomessa keskimäärin semmonen 12-13 jalankulkijaa kuolee ja vajaa 300 loukkaantuu suojateillä.
 
Tämän mukaan vuosittain Suomessa keskimäärin semmonen 12-13 jalankulkijaa kuolee ja vajaa 300 loukkaantuu suojateillä.

Kuinkahan monta noista olisi estettävissä kovemmilla rangaistuksilla?

Tuossa linkissä oli muuten oikeasti sellaista asiaa, jolla voisi parantaa turvallisuutta.
 
Tuossa linkissä oli muuten oikeasti sellaista asiaa, jolla voisi parantaa turvallisuutta.

Vasta linkin postattuani aloin itsekin lueskelemaan mitä sieltä löytyy ja tosiaan tuollainen suojatiemerkki, joka alkaa vilkkua jalankulkijan ollessa kohdalla havahduttaa autoilijan varmasti etenkin syyspimeällä (voishan silloin syttyä vaikka stop-merkki). Tuossa puhuttiin paristokäyttöisestä, Espanjassa muistan nähneeni suojatiemerkkien nokassa aurinkopaneeleja.
 
jjv sanoi:
Tämän mukaan vuosittain Suomessa keskimäärin semmonen 12-13 jalankulkijaa kuolee ja vajaa 300 loukkaantuu suojateillä.

Enemmän sakkotuloja valtiolle tietysti haluttaisiin. ...

Ei tuo ihan sammolta vaikuta. Jos kuvitellaan, että kaikki 300 kolaria ovat autolijan vika ja jokaiselle lätkäistään 3 000 euron sakot, niin valtio saisi rahaa alle miljoonan. Siitäkin varmaan aiheutuisi jotain kuluja, jotka pitäisi poistaa.
 
Miksei nyt voisi ottaa mallia Virosta, kun siellä kerrankin on jokin asia oikeasti hoidettu paremmin ja todettu toimivaksi?
 
Miksei nyt voisi ottaa mallia Virosta, kun siellä kerrankin on jokin asia oikeasti hoidettu paremmin ja todettu toimivaksi?

Miksipä ei, mikäli viittaat 0-toleranssiin. Tosin vaikutusta suojatieturvallisuuteen on vähän vaikea arvioida.
 
Virhepistesysteemi olisi sikäli kätevä ja halpakin, että jatkossa voitaisiin tehdä muutoksia liikenneasioihin pelkällä pisterajojen muuttamisella. Tai lisäämällä pisteytettäviin rikkomuksiin uusia ehdokkaita.

Mutta yleisesti ottaen kaikenlaiset eri asioiden tiukennukset ei välttämättä tule niin halvoiksi kuin ensi silmäyksellä vaikuttaisi. Jos esim- promilleraja pistettäisiin nollaan, niin kai sitä uutta rajaa (tai siis sen noudattamista) pitäisi sitten jollain tavalla valvoakin. Varsinkin jos pienikin viisarin värähtäminen tulisi rangaistavaksi, niin ihan oikeusturvan (tai jonkun semmosen hienon jutskan) vuoksikin pitäisi poliisien viedä tervesykeskukseen tai vastaavaan paikkaan tarkistusmittaukseen kaikki just ennen puhallusta röökin vetäneet kuskit ja muut vastaavat tapaukset. Ja tuollainenhan vaatisi sitten pirusti lisää valvovia poliiseja kun jatkuvasti pitäisi jonkun autoilijan kanssa hoitsulla ravata. Äkkiseltään ainakin tuntuisi siltä, että poliiseilla on parempaakin tekemistä kuin käydä lääkärillä piimää juoneiden tai tupakan polttaneiden autoilijoiden kanssa.
 
Saattaa olla, että terveydenhoitojärjestelmäkään ei mieluusti ottaisi tuollaista lisäduunia.

Mutta jos korotetaan veroja, otetaan vähän enemmän rikkailta ja yrityksiltä, niin rahoitus on jo kunnossa. Siinä sivussa voi muutama työpaikkakin syntyä poliisiin ja terveyskeskukseen.
 
Ei tuo ihan sammolta vaikuta. Jos kuvitellaan, että kaikki 300 kolaria ovat autolijan vika ja jokaiselle lätkäistään 3 000 euron sakot, niin valtio saisi rahaa alle miljoonan. Siitäkin varmaan aiheutuisi jotain kuluja, jotka pitäisi poistaa.

Ei vaan sakkoja jaettaisiin myös niille, jotka selkeästi rikkovat tätä sääntöä:
Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.
Ja etenkin niille, jotka rikkovat tätä sääntöä:
Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa.

Eli samanlaisia ratsioita, joilla poliisit nykyään tarkkailevat vähemmän tärkeitä asioita kuten turvavyön ja kännykän hands freen käyttämättömyyttä. Etenkin tuosta jälkimmäisestä pitäisi antaa reilusti päiväsakkoja ja vaikka takavarikoida ajoneuvo valtiolle määräajaksi tai kortti kuivumaan.
 
Sinällään ois kiva nähdä kanssa lähde tuolle Viron nollarajalle. Melko luotettavat lähteet (Hesari ja LVM) kertoo sen olevan 0,2.

Nojoo.. käytännössä nollatoleranssi, koska pienempiä määriä ei pystyä havaitsemaan luotettavasti tjsp.
 
Mutta yleisesti ottaen kaikenlaiset eri asioiden tiukennukset ei välttämättä tule niin halvoiksi kuin ensi silmäyksellä vaikuttaisi. Jos esim- promilleraja pistettäisiin nollaan, niin kai sitä uutta rajaa (tai siis sen noudattamista) pitäisi sitten jollain tavalla valvoakin. Varsinkin jos pienikin viisarin värähtäminen tulisi rangaistavaksi, niin ihan oikeusturvan (tai jonkun semmosen hienon jutskan) vuoksikin pitäisi poliisien viedä tervesykeskukseen tai vastaavaan paikkaan tarkistusmittaukseen kaikki just ennen puhallusta röökin vetäneet kuskit ja muut vastaavat tapaukset. Ja tuollainenhan vaatisi sitten pirusti lisää valvovia poliiseja kun jatkuvasti pitäisi jonkun autoilijan kanssa hoitsulla ravata. Äkkiseltään ainakin tuntuisi siltä, että poliiseilla on parempaakin tekemistä kuin käydä lääkärillä piimää juoneiden tai tupakan polttaneiden autoilijoiden kanssa.

Tuotakin ministeriössä on pohdittu:

Ministeri Kyllönen tiedostaa ongelmat, mutta uskoo, että ne ovat ratkaistavissa.

–Onko meillä rakennettavissa sellainen malli, jossa meillä on lievä, keskiverto ja törkeä rattijuopumus? Tällöin pystyttäisiin miettimään käytäntöä tuolla tien päällä, hän vastasi Uuden Suomen kysymykseen.

–Minun tarkoitukseni ei ole se, että jok’ikinen 0,2 tai 0,3 promillea puhaltanut vietäisiin verikokeeseen ja lähdettäisiin käymään oikeudellista prosessia.

Neuvottelukunnan suunnitelmassa todetaankin, että oikeusministeriö valmistelee rattijuopumuksen alentamista ”mukaan lukien promilleväliä 0,2–0,49 koskevan seuraamusmenettelyn yksinkertaistamisen”.

Rattijuopumustapauksista puolet vahvistetaan puhalluslaitteella, puolet verikokeella.

US
 
Ja kulut nousee, kun jokaiseen poliisiautoon hankitaan tarkuusalkometri.
Halvemmaksi tulisi poistaa promilleraja, ja sakottaa raa-asti ajovirheistä. Rattijuopothan niitä eniten tekevät. Ja jos jonkun ajo on yhtä holtitonta ilman, niin mitä sitten? Paitsi että alkoholi, lääkkeet ja muut huumeet voisivat olla koventava asianhaara rangaistuksiin tuomitessa. En usko että niitä jotka ümpäripäissään ajelee hirveästi kiinnostaa että se on laitonta.
 
Halvemmaksi tulisi poistaa promilleraja, ja sakottaa raa-asti ajovirheistä.

Missä järjestyksessä homma hoidettaisiin? Sakot ensin, vai ensin yliajetut sivulliset ruumisautoon ja vasta sitten sakot?
 
Poliisiylijohtaja ja ministeri haluavat kieltää rikollisjengiin kuulumisen ja liivit.

Kuullostaa kovin tehokkaalta vastaiskulta. Mikäpä estää ihmisiä kokoontumasta yhteen ja kehittämästä itselleen jotain tunnusta?

Itse jos olisin päättäjä, niin kieltäisin kohderyhmältä rikoksien tekemisen rangaistuksen uhalla.
 
Mikäpä estää ihmisiä kokoontumasta yhteen ja kehittämästä itselleen jotain tunnusta?

Eipä tuota kai ole kukaan tarkoittanutkaan kiellettäväksi. Silloinhan esimerkiksi Suomen kaikki urheiluseurat ja suurin osa rekisteröityneistä yhdistyksistä pitäisi lakkauttaa. Myös iso osa liikeyrityksiä joutuisi lainsuojattomaan tilaan.

Ilmeisesti on esitetty, että kiellettäisiin vain ne yhteisöt, ja niiden tunnukset, jotka julistautuvat avoimesti rikollisiksi kuten nämä 1% moottoripellejengit tekevät. Noidenkin kieltäminen on hankalaa ja pirun monta porsaanreikää keksii jo lyhyelläkin miettimisellä.
 
Eihän sitä koskaan tiedä, kun liivit ja jengit julistetaan laittomiksi.. niin ehkä hemmot toteavat, että nyt riitti rikollinen toiminta ja menevät työkkäriin jonoon.
 
Ylös