Liikenteessä ärsyttää:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SamiJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itse ainakin vilkuttelen lähestulkoon aina, paitsi jos ei ketään todellakaan näy lähimain mistään akkunasta tai peilistä..Monesti tulee kyllä vanhempien kotipihaankin vilkutettua mennessään, vaikka sinne kääntyvällä tiellä liikkuu semmoset 5 kertaa auto vuorokauden aikana.

Niin se vitutus. Tässä lähikadulle... jonne pääsee ajamalla lähikujaltamme "ihmisten ilmoille". Sen varrella on sen kymmenen pientä kujaa.. Missään kujan risteyksessä ei ole kolmiota, eikä liioin tällä kadulla ole nopeusrajoitusta (siis 50km/h tietämättömille yleisrajoitus)...lisäksi ainaskin puolet kujien risteyksistä täysin sokeita (jos 5m näkyvyyttä ei lasketa).. Sen lisäksi kukaan koko kadulla ei tunnu osaavan väistämissääntöjä. Saa olla pirun tarkkana, ettei kukaan tule oikealta, sitten kun olisikin tulossa, niin pysähtyvät ainakin kymmeneksi sekunniksi...ja sitten mulkoilevat kuin jotain ääliötä, kun annan heidän käyttää etuajo-oikeuttaan.
 
Viimeksi muokattu:

Täälläpäin on pari samantyylistä katua. "Pääkatu" ja paljon samanarvoisia sivukatuja. Itsekin asun sellaisen varrella ja tuntuu, että täällä on kirjoittamaton sääntö voimassa, eli näkymättömät kolmiot. Helposti tulee hidastettua risteykseen, jotta pääkatua ajava ehtii ohi ja samaa huomaan muidenkin tekevän. Tekee ajamisesta joustavampaa, vaikka vastoin liikennesääntöjähän tuo on. Toki aina katson loppuun asti, että kaveri tosiaan hidastaa, koska kadulla saattaa liikkua myös ihmisiä, jotka eivät tunne "sääntöä".
 
Minä ainakin haluan säästyä peltikolareilta ja noudattaa liikennesääntöjä, niin nyhjötän perkele parkissa kunnes se sivukujalta ja oikealta tuleva älyää mennä.. Itse taasen 50/50 tilanteissa, joissa sivukujaltani tullessa vasemmalta tuleva auto joko hidastaa/pysähtyy tai posottaa kuin mitään ei olisi oikealta tulossakaan.. Koita nyt siinä jotain linjaa pitää perkee.. Vasemmalta eteentulija olisi kuitenkin syyllinen, niin joskus käynyt vihaisessa mielenalassa "Micran korjuuttaminen".
 
Hämmästytti tänään motarilla vakionopeudensäätimellä ohituskaistaa itsellään minuuttitolkulla (ehkä 5-8 min) varannut tyyppi, joka ajoi alle sallitun nopeuden keräten taakseen järkyttävän jonollisen kärsimättömäksi käyviä tielläliikkujia.
Mikähän siinä on, että jos se säädetty vakionopeus on lähes tasan sama kuin ohitettavalla, ettei sitä kaasua voi painaa sen ohituksen ajaksi siten, että se ohitus tulee joskus valmiiksi(?) Tai vaihtoehtoisesti/fiksusti jäädä ajamaan sen samaa nopeutta ajavan taakse, eikä yritä siitä epätoivoisesti ohi silloin kun nopeus on sama, eikä vauhtia ole aikomustakaan nostaa ohituksen onnistumiseksi. :dunno:

No, ärtymys oli lievä, oikeastaan sitä ei edes ollut, ehkä pikemminkin hämmästyksenomainen kummastelu tällaisen käytöksen motiiveja kohtaan. Jonokäytöksestä päätellen joitakuita kyllä ärsytti kovastikin tämä kyseinen Vulvisti.
 
Joskus on niin, että "nopeampaa" kaistaa menee jono edellä hitaahkosti. Eli siis jossain kauempana edellä jostain syystä mennään hitaammin. "Hitaampi" kaista ajaa vielä hitaammin ja autot menevät siinäkin ns. helminauhana.

Yritän pitää jonkunlaista turvaväliä edellä menevään.

Ärsyttävä seikka: erittäin usein perseeseen liimautuu auto, todella lähelle. Auto, jonka kuljettaja ei ilmeisesti tajua, että se, että minkälainen väli minulla edellä olevaan on (viisi metriä tai 20 metriä tai vaikka enemmänkin), ei juurikaan vaikuta tämän liimautujan mahdollisuuksiin edetä nopeammin tuossa ruuhkautuneessa tilanteessa. Auto, jonka kuljettaja ilmeisesti olisi elämäänsä tyytyväisempi, jos minä liimautuisin edelläni menevän autoon yhtä typerän lähelle kuin tämä minuun liimautunut on tehnyt.
 
Joo, tällöin kuvaamani käytös onkin aivan loogista ja täysin normalia.
Nyt oli kyse ohittajasta, jonka edellä ainakaan kilometriin ei ollut ketään samalla kaistalla. Ja tyyppi ajoi siinä kolmen ohitettavana olevan henkilöauton rinnalla varmaankin lähemmäs 10 kilometriä.

Veikkaan, että kyse oli ajatuksiinsa uppoutuneena ajelusta / puhelimeen puhumisesta / muusta huomiokyvyn puutteesta
 
Olenkohan mitä mulkeroin kuski, kun ajelen ohituskaistaa sääntöjen puitteissa melkeinpä joka aamu.. Samalla tulee ohitettua sen 5-10 autoa, kun pari kuitenkin kääntymässä oikealle (ja vasemmalle kääntyville tehty omat lisäkaistat).. sitten vaihdan oikealle kaistalle vasta hetki ennenkuin se vasen kaista päättyy (olisi kääntymässä vasemmalle). Tätä siis semmonen kolmen kilometrin pätkä.
 
Joo, tällöin kuvaamani käytös onkin aivan loogista ja täysin normalia.
Nyt oli kyse ohittajasta, jonka edellä ainakaan kilometriin ei ollut ketään samalla kaistalla. Ja tyyppi ajoi siinä kolmen ohitettavana olevan henkilöauton rinnalla varmaankin lähemmäs 10 kilometriä.

Veikkaan, että kyse oli ajatuksissaan ajelusta / puhelimeen puhumisesta / tai muusta huomiokyvyn puutteesta tms...

Ymmärsin tosiaan, että tilanne ei sulla ollut tuo kuvailemani. Kunhan vain tuli siitä kuitenkin mieleen tuo hieman toisenlainen tilanne.

Jos pelisääntöjen mukaan menisi täysin, niin aika hankala tilanne. Pitäisi ajaa kiltisti kunnon turvavälin päässä ja ei edellä menevä silloin varsinkaan tajua että mikä on tilanne.
 
Toikin perusasetelmasta poiketen soimaan nyt hieman liikennejärjestelyjä itsessään.

Mitä järkeä on tehdä ramppiliittymä, jossa samaa kaistaa käytetään sekä kiihdytyskaistana tielle liittyjille että hidastuskaistana tieltä poistuville? Helsingissä tällainen järjestely on ainakin Hämeenlinnanväylän ja Kehä I:n eritasoliittymässä. Hemmetin kätevä etenkin siinä tilanteessa, kun samaan aikaan kaistalle olisi tulossa joku kuussataapyöräinen rekka juuri päinvastaisissa aikeissa kuin itse on.

Tuon mestan suunnitelleet tyypit laittaisivat varmaan ykkös- ja kolmosvaihteen samaan loveen tilaa säästääkseen jos pääisisivät autoja suunnittelemaan.
 
Tuon paikan sekopäisyyttä pahentaa se, että Kehä I'lle kääntyvät ajavat tosi usein pitkään ennen siirtymistä poiskääntyvien kaistalle ja blokkaavat samalla Stadiinpäin ajavat.
 
Yritän pitää jonkunlaista turvaväliä edellä menevään.

Ärsyttävä seikka: erittäin usein perseeseen liimautuu auto, todella lähelle. Auto, jonka kuljettaja ei ilmeisesti tajua, että se, että minkälainen väli minulla edellä olevaan on (viisi metriä tai 20 metriä tai vaikka enemmänkin), ei juurikaan vaikuta tämän liimautujan mahdollisuuksiin edetä nopeammin tuossa ruuhkautuneessa tilanteessa. Auto, jonka kuljettaja ilmeisesti olisi elämäänsä tyytyväisempi, jos minä liimautuisin edelläni menevän autoon yhtä typerän lähelle kuin tämä minuun liimautunut on tehnyt.
Juu toi on äärettömän ärsyttävää. Tuossa kun tulee äkillinen tilanne ni kolahtaa samantien. Joskus koitan vinkata takana tulevaa asiasta vilauttamalla jarruvaloa (en siis hidasta lainkaan), mutta eipä sekään läheskään aina auta.
 
vilauttamalla jarruvaloa (en siis hidasta lainkaan), mutta eipä sekään läheskään aina auta.

Takasumuvalot on ensimmäiset terveiset itseltäni. Niitä pystyy pitämään pidemmän aikaa päällä. Toinen temppu onkin sitten päinvastainen. Vauhti hidastuu oikeasti rajusti ilman mitään valokonserttia. Jokainen voi arvata miten se tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi kirotessani liikenteessä osuikin ns. "omaan nilkkaan".
Ajelin melko mutkaista 80 km/h tietä kahden auton perässä. Nopeutta edellä menevillä oli ärsyttävät 70 km/h. Vastaantulijoita oli tämän tästä, eli ohituspaikka ei auennut kovinkaan helpolla.

Edessäni menevä oli aivan kiinni hidastelijan puskurissa jatkuvasti tien muodoista, tahi vaaranpaikoista välittämättä. Ihmettelinkin kaverilleni viereisellä penkillä, että onpa kaverilla tasainen turvaväli.

Muutaman kilometrin hissuttelun jälkeen alkoi tympiä ja arvuuttelimme, että kun ohi päästään, niin kuka siellä ratin takana ensimmäisessä, hidastelija-autossa on? Itse veikkasin vanhaa rouvaa ja kaverini paksuilla silmälaseilla varustettua vanhaa herraa.

Tuli vihdoin suora ja ohituspaikka aukeni. Astrasta nelonen silmään ja kaasua. Mutta mitä! Kahden metrin turvavälillä hidastelijan perässä roikkunut Mondeo ei tee elettäkään! Ei ohituksen aiettakaan, vaikka on roikkunut puskurissa jo ainakin kymmenen kilometriä!
-"Ei jumalauta, tuo Mondeo-mies nukkuu vaan!", kuului valitut sanat.
-"Ohi vaan, saatana!", vastattiin.

No Astran kone laulamaan, että saadaan selville kuka hidastelija-autoa ajaa. Ohitus.

Todettiin, että Mondeo-mies oli hinauksessa. Naurettiin.
 
Eilen ärsytti, kun edellä ajava ei osannut pätkääkään ennakoida edellä tapahtuvia tilanteita. Valoista lähdetään vauhdilla, sitten hidastetaan liikaa kun huomataan, ettei jono lähtenytkään vetämään niin kovaa. Seuraavaksi imetään ero vauhdilla kiinni ja jarrutetaan taas, kun joku hidasti kääntyäkseen risteyksestä. Yritä siinä sitten ajaa tasaista vuahtia perässä, kun toinen menee kuin kuminauhalla hinattuna.

Toinen asia, mikä ei niinkään ärsytä, vaan ihmetyttää, on valoissa "kitkuttelu". Eli nyitään autoa sentti pari eteenpäin koko ajan. Onko kaikilla joku adhd, vai miksei niissä valoissa voi pysyä paikoillaan? Veikkaan, että monella loppuisi nykiminen, jos tietäisivät miten paljon tuollainen kuluttaa bensaa. Liikkellelähtö ehditään tekemään viisi kertaa yksissä valoissa, fiksua.
 
Kytkinkin tykkää hyvää..tietty jos vielä on pieneen ylämäkeen, niin kytkimellä hytkytetään autoa eestaas:ahem:
 
Eilen ärsytti, kun edellä ajava ei osannut pätkääkään ennakoida edellä tapahtuvia tilanteita. Valoista lähdetään vauhdilla, sitten hidastetaan liikaa kun huomataan, ettei jono lähtenytkään vetämään niin kovaa. Seuraavaksi imetään ero vauhdilla kiinni ja jarrutetaan taas, kun joku hidasti kääntyäkseen risteyksestä. Yritä siinä sitten ajaa tasaista vuahtia perässä, kun toinen menee kuin kuminauhalla hinattuna.

Ongelma on sinussa. Jätä vähän väliä niin ei tarvitse itse samalla tavalla venyä ja paukkua.

Toinen asia, mikä ei niinkään ärsytä, vaan ihmetyttää, on valoissa "kitkuttelu". Eli nyitään autoa sentti pari eteenpäin koko ajan. Onko kaikilla joku adhd, vai miksei niissä valoissa voi pysyä paikoillaan? Veikkaan, että monella loppuisi nykiminen, jos tietäisivät miten paljon tuollainen kuluttaa bensaa. Liikkellelähtö ehditään tekemään viisi kertaa yksissä valoissa, fiksua.

Ja miten paljon kuluttanee kytkintä? Sama. Ei sitä itse tartte nykiä vaikka muut niin tekisikin.
 
Ylös