Liikenteessä kiitoksen ansaitsee...

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Yhden kerran olen hevosen ohittanut kevyenliikenteenväylällä skootterilla. Livutin hiljakseen noin 10 km/h vauhdilla. Hevosharrastaja pysäytti hevosen ohituksen ajaksi. Käväisi jopa mielessä skootterin sammuttamista vauhdissa, mutta kun vaihdetta ei saa variaattorilaitteessa vapaalle, niin täytyi päristellä ohi. Hevonen ei ollut moksiskaan.

Sen verran isoja elukoita noi hevosetkin ja saattavat helposti säikkyä, että ainakin mun mielestä ihan tervettä itsesuojeluvaistoakin tuollainen hidastaminen.
Sanoisin että kiitettävää toimintaa. Valitettavan monilla ihmisillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että hevonen on jonkinlainen ylikasvanut koira tai vaihtoehtoisesti temppuja tekemään opetettu lehmä. Tosiasiassa saaliseläimen vaistot pelaavat yhä täysillä, ja toiset ovat vähemmän liikennevarmoja kuin toiset. Ja vähintään yhtä paljon hevonen tekee tuhoa tuulilasilla kuin hirvi.

Nyt tuli sellainen fiilis, että olen avautunut samasta asiasta täällä aikaisemminkin.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Ja ne valitettavan harvat raskaan liikenteen kuljettajat, jotka nykypäivänä näyttävät ohituspaikan oikealla vilkulla. Yläpeukku heille. Joskus muinoin rekat näyttivät ohitusmerkkiä huomattavasti nykyistä enemmän.
tähän liittyen, ikävän kadonnut on se tapa maantiellä että kohteliaisuudesta kiitetään vilauttamalla vastakkaista vilkkua takaisin.
monesti tulee tiellä huomioitua varsinkin raskas liikenne, monesti sieltä kiitos tullut on, mutta vähenevissä määrin :dunno:
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

tähän liittyen, ikävän kadonnut on se tapa maantiellä että kohteliaisuudesta kiitetään vilauttamalla vastakkaista vilkkua takaisin.monesti tulee tiellä huomioitua varsinkin raskas liikenne, monesti sieltä kiitos tullut on, mutta vähenevissä määrin :dunno:
Tästä tavasta juttelin just kaverin kanssa taannoin. Itsehän yritän kiittää ohitusmerkistä juuri noin, kun kirjoitit. Kiitokseen tulee joskus vielä kuittaus ohitetun rekan kauko/lisävalojen väläytyksellä. Mutta totta tosiaan, vähenevässä määrin...
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
tähän liittyen, ikävän kadonnut on se tapa maantiellä että kohteliaisuudesta kiitetään vilauttamalla vastakkaista vilkkua takaisin.
monesti tulee tiellä huomioitua varsinkin raskas liikenne, monesti sieltä kiitos tullut on, mutta vähenevissä määrin :dunno:
Juuripa niin.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Tästä tavasta juttelin just kaverin kanssa taannoin. Itsehän yritän kiittää ohitusmerkistä juuri noin, kun kirjoitit. Kiitokseen tulee joskus vielä kuittaus kauko/lisävalojen väläytyksellä. Mutta totta tosiaan, vähenevässä määrin...
Isä ammattiautoilijana ainakin ylläpitää tuota tapaa... sen paremmin en osaa sanoa, kun niin harvoin auton kyydissä olen.

EDIT: Ja siis ainakin isä kiitti ohitusmerkistä hätävalojen vilkautuksella. (muistaakseni)
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Ja ne valitettavan harvat raskaan liikenteen kuljettajat, jotka nykypäivänä näyttävät ohituspaikan oikealla vilkulla. Yläpeukku heille. Joskus muinoin rekat näyttivät ohitusmerkkiä huomattavasti nykyistä enemmän.
Itse lopetin tuon merkin näyttämisen viime kesänä. Ajoin 110-tietä Turusta Saloon päin ja havaitsin peilistä 100:n alueella pikkuauton kurkkivan perässä. Odotin pari minuuttia, kun tiesin Halikon kohdalla olevan pitkän suoran. Vastaantulijoita ei näkynyt 1,5km eteenpäin. Annoin merkin...ei mennyt perille...hetken päästä annoin toisen...ei sekään mennyt perille. Vähän ennen suoran loppua tämä täti sitten päättää keltaisella viivalla painaa ohi ja edelläni olevan yhdistelmän perään. Siinä se jatkoi roikkumistaan vaikka tuli jyrkkä ylämäki ja ohituskaista. Itse olin nupilla liikenteessä, joten tiesin että pystyn sillä pitämään 80km/h mäen päälle asti. Ajoin mäessä nämä kaksi autoa kiinni ja painoin ohi heistä, kun täysperällä vauhti hiipui johonkin kuuteenkymppiin. Niin siinä sit kävi. Täti ajelee taas kahden ison auton perässä kun ei osaa ohittaa:nope: Tällaisten asioiden takia ei jaksa turhanpäivisiin toimiin hirveästi panostaa, Ne keillä pelisilmää on ei tarvitse edes mitään merkinantoa antaa. Ja keltä pelisilmä puuttuu niin niille olisi taas bussiaikataulut, kun eivät mitään tajua
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Olin jo ennen DickW:nkin viestiä laittamassa arvelua siitä, että noita "kirjoittamattomia" sääntöjä/tapoja ei varmaankaan enää nykyään läheskään niin moni tiedä kuin joskus aiemmin. Itselleni on iskostunut kuviot muistiin 80-luvulta kun tuli perheen mukana oltua liikenteessä, autossa matkailuvaunu perässä, varsin monena viikonloppuna vuodesta.

Ehkä täti ei vain tiennyt että mistä on kyse, kenties kiroili kopperossaan että mitä siinä vilkutellaan.

Mahdetaanko noista mainita autokoulussa? Tai no, tuskinpa se auttaisi kun ei lain edellyttämiä vilkunkäyttöjäkään hallita vaikka niistä varmaankin autokoulussa mainitaan.

Kannattaa jatkaa vaan tuota hyvää tapaa, kyllä siellä tiellä vielä moni sen oivaltaa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kiitoksen ansaitsevat ne, jotka osavat ajaa tien reunassa.

Kuten myös ne jotka helpottavat ohituksia. Tai ohittavat reilusti.

Yhteispelin hallitsijat.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Itse lopetin tuon merkin näyttämisen viime kesänä. Ajoin 110-tietä Turusta Saloon päin ja havaitsin peilistä 100:n alueella pikkuauton kurkkivan perässä. Odotin pari minuuttia, kun tiesin Halikon kohdalla olevan pitkän suoran. Vastaantulijoita ei näkynyt 1,5km eteenpäin. Annoin merkin...ei mennyt perille...hetken päästä annoin toisen...ei sekään mennyt perille. Vähän ennen suoran loppua tämä täti sitten päättää keltaisella viivalla painaa ohi ja edelläni olevan yhdistelmän perään. Siinä se jatkoi roikkumistaan vaikka tuli jyrkkä ylämäki ja ohituskaista. Itse olin nupilla liikenteessä, joten tiesin että pystyn sillä pitämään 80km/h mäen päälle asti. Ajoin mäessä nämä kaksi autoa kiinni ja painoin ohi heistä, kun täysperällä vauhti hiipui johonkin kuuteenkymppiin. Niin siinä sit kävi. Täti ajelee taas kahden ison auton perässä kun ei osaa ohittaa:nope: Tällaisten asioiden takia ei jaksa turhanpäivisiin toimiin hirveästi panostaa, Ne keillä pelisilmää on ei tarvitse edes mitään merkinantoa antaa. Ja keltä pelisilmä puuttuu niin niille olisi taas bussiaikataulut, kun eivät mitään tajua
Siskolle on yhden kerran käynyt täysperän perässä ajaessa kumpuisella tiellä, että sieltä tuli se ohitusmerkki. Sisko lähti ohittamaan, niin eikö sieltä kumpareen takaa tullut auto vastaan.

Sen enempää ei ole sitten rekkakuljettajien merkkeihin luottanut, enkä kyllä luottaisi liikenteessä minäkään mihinkään muuhun kuin omiin silmiin.

Se on sitten toinen tarina, jos muuten ohittaminen on jollekin vaikeaa.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Ne jotka minut ohitettuaan eivät ole sitten minuutin päästä perse edellä minun edessäni. Jos ohitat minut niin ole hyvä ja jatka nopeutta jolla minut kiinni otit etkä saatana jää sitten tulpaksi kohta eteen.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ne jotka minut ohitettuaan eivät ole sitten minuutin päästä perse edellä minun edessäni. Jos ohitat minut niin ole hyvä ja jatka nopeutta jolla minut kiinni otit etkä saatana jää sitten tulpaksi kohta eteen.
Sori. Ei vaan kulje lujempaa.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Ne jotka ohitettuani eivät ole sitten minuutin päästä perseessä kiinni. Jos sinut ohitetaan, niin ole hyvä ja jatka nopeutta jolla ajoit, etkä saatana tule siihen perseeseen kohta roikkumaan.
 

Andy

Jalkarannan Yannickdalmas
Liittynyt
15.8.2002
Viestit
5756
Sijainti
Ypäjä
Itse lopetin tuon merkin näyttämisen viime kesänä. Ajoin 110-tietä Turusta Saloon päin ja havaitsin peilistä 100:n alueella pikkuauton kurkkivan perässä. Odotin pari minuuttia, kun tiesin Halikon kohdalla olevan pitkän suoran. Vastaantulijoita ei näkynyt 1,5km eteenpäin. Annoin merkin...ei mennyt perille...hetken päästä annoin toisen...ei sekään mennyt perille. Vähän ennen suoran loppua tämä täti sitten päättää keltaisella viivalla painaa ohi ja edelläni olevan yhdistelmän perään. Siinä se jatkoi roikkumistaan vaikka tuli jyrkkä ylämäki ja ohituskaista. Itse olin nupilla liikenteessä, joten tiesin että pystyn sillä pitämään 80km/h mäen päälle asti. Ajoin mäessä nämä kaksi autoa kiinni ja painoin ohi heistä, kun täysperällä vauhti hiipui johonkin kuuteenkymppiin. Niin siinä sit kävi. Täti ajelee taas kahden ison auton perässä kun ei osaa ohittaa:nope: Tällaisten asioiden takia ei jaksa turhanpäivisiin toimiin hirveästi panostaa, Ne keillä pelisilmää on ei tarvitse edes mitään merkinantoa antaa. Ja keltä pelisilmä puuttuu niin niille olisi taas bussiaikataulut, kun eivät mitään tajua
Eivät ne, joilla on pelisilmää välttämättä tarvitse merkkejä, mutta merkinannot ovat sitä kohteliaisuutta ja yhteispeliä. Minä näpäytän vilkulla kiitokset takaisin ohitettuani, usein rekkakuski vielä vilkauttaa sen jälkeen valoja osoittaakseen että huomasi eleen. Sellainen kuuluu sujuvaan ja toisen huomioonottavaan liikennekäyttäytymiseen. Se osoittaa myös, että kumpikin osapuoli hallitsee tilanteen ja tietää, että toinen ei tee mitään älytöntä. Kohteliaisuudesta puolin toisin tulee molemmille varmasti myös hyvä mieli. Älä luovu törttöilevien kukkahattutätien takia hyvästä tavasta. Ehkä tajuavat vielä siirtyä niiden bussiaikataulujen pariin. Jatketaan reilua ja kohteliasta meininkiä vastaisuudessakin, liikenteessä ja radalla
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Siskolle on yhden kerran käynyt täysperän perässä ajaessa kumpuisella tiellä, että sieltä tuli se ohitusmerkki. Sisko lähti ohittamaan, niin eikö sieltä kumpareen takaa tullut auto vastaan.
Tämä on toinen syy, miksi lopetin merkin näyttämiset. Vaikka kuin koitat katsoa turvallisen ohituspaikan, niin sillä kohtaa ei mennä ohi vaan just sun vastaavalla paikalla. Mitenköhän siinäkin olis selvittelyt jälkikäteen mennyt, jos omassa tapauksessakin ohituksen aikana keltaisella viivalla olisi joku tullut vastaan ja rysähtänyt? Annoin viimeisen merkin tosin jo liki kilometriä ennen.

Ja muuten, eikös tuollaisella kohtaa pitäisi olla ohituskielto? Ennen kumparetta?

Eivät ne, joilla on pelisilmää välttämättä tarvitse merkkejä, mutta merkinannot ovat sitä kohteliaisuutta ja yhteispeliä...........Kohteliaisuudesta puolin toisin tulee molemmille varmasti myös hyvä mieli. Älä luovu törttöilevien kukkahattutätien takia hyvästä tavasta. Ehkä tajuavat vielä siirtyä niiden bussiaikataulujen pariin. Jatketaan reilua ja kohteliasta meininkiä vastaisuudessakin, liikenteessä ja radalla
Pitää paikkansa. Tottakai itsekin kädenheilautuksella tarvittaessa pyrin päästämään suojatien jalankulkijat tien yli, tarvittaessa pysähdyn jonossa vähän taaemmas edellä olevasta autosta, jotta kadunreunasta parkista auto pääsisi liikennevirtaan jne. Oli tuo maantieajon esimerkki vaan se mistä olen luopunut turvallisuuteen vedoten. Ei ainakaan minun merkistä päiviään päätä.

Muutaman vuoden pyörinyt työssäni samalla alueella ja moni on oppinut tuntemaan siellä meikäläisenkin vakioajokin. Usein olen saanut itsekin merkin monta kertaa ja toinen on voinut luopua etuajo-oikeudestaankin. Käyttäytyy hyvin liikenteessä, niin saa hyvää kohtelua usein takaisinpäinkin...Ja nyt puhutaan sentään Salosta. Mahtaakohan tuo sama toimia baarissakin?
 
Ylös