Lisää Banneja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sam
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Vastasin omasta mielestäni täysin rehellisesti. Toki dom on oikeassa, että tätä on jauhettu jo enemmän kuin kyllästymiseen asti. Miksi avoimuutta pelätään:confused: Minäkin olen aina sanojeni takana, joko tekemässä päätöksiä tai arvostelemassa niitä. Ei elämässä voi vastuutaan paeta, jonkun on aina pakko ottaa vastuu päätöksistä. Täällä tuntuu siltä, että Henkka on ainoa moderaattori, joka uskaltaa kantaa vastuunsa teoista ja sanomisista.

Kysyn vielä yhden kerran: onko arvon modetiimi pohtinut F1-puolilla ilmennyttä kritiikkiä nykytilanteesta? Yksi vastaus tuli, että vielä ei tehdä mitään muutoksia, mutta onko palautetta edes huomioitu, muualta kuin täältä ylläpidon alla tehdyistä valituksista.

Sen mitä olen työelämän myllerryksissä ollut mukana, niin eniten porukkaa rassaa tietämättömyys. Ei niinkään päätökset, vaikka ne olisivat tyyliin kolmasosa porukasta pihalle! Kuten jo sanoin, avoimella pelillä vältetään pahimmat särmät kritiikissäkin.

-edit- domille toki henkilökohtaisesti plussaa, että hän on aina suostunut keskustelemaan asioista henkilökohtaisesti, mikäli on ollut tarvetta eikä ole silloin näyttänyt mitään kaunan merkkejä:thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Sam sanoi:

Kysyn vielä yhden kerran: onko arvon modetiimi pohtinut F1-puolilla ilmennyttä kritiikkiä nykytilanteesta? Yksi vastaus tuli, että vielä ei tehdä mitään muutoksia, mutta onko palautetta edes huomioitu, muualta kuin täältä ylläpidon alla tehdyistä valituksista.

Palaute on tottakai huomioitu, oikeastaan yllättävänkin tarkkaan. Miksi ei olisi? Mutta hätiköityihin päätöksiin ei tässä nyt lähdetä suuntaan eikä toiseen, katsotaan pitemmällä aikavälillä miten osastojako lähtee kulkemaan.

F1-vapaan tilanne tullaan kyllä muutaman viikon sisällä vielä punnitsemaan ja tarvittaessa se poistetaan turhana käytöstä. Jos taas sille löytyy todellinen tarve niin tilanne pysyy entisellään.

Tämän kummempaa ei tilanteesta voi tällä hetkellä sanoa.
 
Sam sanoi:
Kiitos jälleen asiallisesta ja nopeasta palautteesta Henkalle.
No, vastasiko tuo myös siihen luottamuskysymykseen ?

Onko homma nyt selvitetty ja paketissa ?!

*kiinnostaa vaan tietää, kun tästä on jarnattu niin pitkään....*
 
Henkka sanoi:
F1-vapaan tilanne tullaan kyllä muutaman viikon sisällä vielä punnitsemaan ja tarvittaessa se poistetaan turhana käytöstä. Jos taas sille löytyy todellinen tarve niin tilanne pysyy entisellään.
Entä, jos vaihtoehto olisikin se, että F1-vapaa säilytettäisiin ja se F1-tönkkö poistuisi? ;)

Pollitukset yms. kuitenkin ennen ratkaisua.
 
Formulanomi sanoi:
No, vastasiko tuo myös siihen luottamuskysymykseen ?

Onko homma nyt selvitetty ja paketissa ?!

*kiinnostaa vaan tietää, kun tästä on jarnattu niin pitkään....*
Ei, luottamusta ei todellakaan ole tiimin osalta. Henkan osalta on ollut koko ajan - joskin itse olen jonkin verran eri mieltä edelleen päätösten ja kohteluiden tasapuolisuudesta ja oikeellisuudesta. En tosin ihmettelisi, vaikka itse saisin kohta varoituksen/bannin kun menen julkisesti arvostelemaan tiimiä. Itseltäni varmaan puuttuu tietyn tason huumorin ymmärtäminen, joten modena toimiminen voisi olla tekemätön paikka. Saattaisin näet nähdä häiriönä täällä ns. normaaleita juttuja.
 
Viimeksi muokattu:
Sam sanoi:
Ei, luottamusta ei todellakaan ole tiimin osalta. Henkan osalta on ollut koko ajan.
Niin ja Henkkahan oli yksi päämodeista.
Entäs Arnold tai RK - luotatko heihin...?

Jos nyt ajatellaan, että äänestettäisiin modet. Miten monta sellaista henkilö luulisit pystyväsi äänestämään moderaattoreiden joukkoon joihin voit luottaa. (eli oikeastaan moniko sinulle epämieluinen mode vaihtuisi...)

En itse oikein usko, että tilanne muuttuisi kannaltasi juurikaan vaikka se pyytämäsi mode-äänestys käytäisiin...
 
Ei varmaankaan vaihtuisi ja nytkin uskon, että varmaan puolet on sellaisia, joille mielelläni ääneni antaisin. Ehkä lopuillekin, jos he olisivat julkisesti hommassa mukana. Tosin muutama tyyppi on, joille en missään nimessä antaisi puoltoa, mutta harvassa ne tyypit ovat, jotka täyttä kannatusta nauttivat...
 
Jos modet kerran tekevät kollektiivisia päätöksia, niin ne puolet varmaan olisivat sitten sellaisia joiden arvostelukykyyn voit luottaa.

Minä en siis oikein käsitä miksi peräät niin katkeran tuntuisesti modeäänestyksiä ja arvostelet heitä...

Toinen asia (tai onhan noita varmaan enemmänkin) on se onko moden linjauksissa ollut parantamisen varaa. Ja niinkuin itse kirjoitit ehkä ajankanssa tulee parannusta - ei moderaattoreita vaihtamalla.
 
Minä vain satun uskomaan, että julkisesti toimimalla tulee reilumpia päätöksiä ja parempia perusteluita.
 
Sam sanoi:
Minä vain satun uskomaan, että julkisesti toimimalla tulee reilumpia päätöksiä ja parempia perusteluita.
No joo. Ehkei siitä olisi mitään haittaa, että moderointitiimin nimet olisivat näkyvillä. (tai ehkä rangaistustilanteissa voisi ilmoittaa privana ketkä olivat päätöksessä mukana...ja millä äänin jne.)

Mutta minusta tuo moderaattorit -nikki toimii ihan hyvin - antaa siis modeille jonkinlaista suojaa. (=siis kommentoida ilman moden taakkaa)
----
Sam, et ole minua loukanut...ja toivottavasti et ymmärrä tätä minun kirjoitteluani väärin....yritän itseasiassa auttaa sinua - kun tunnut olevan niin käärmeissään....se ei ole kiva tunne.
 
Sam sanoi:
Miksi avoimuutta pelätään:confused:

Koska tama toikki nakojaan pysyy yha hengissa, niin tuen lyhyesti ("kaveriani" johon "tutustuin" vasta muutama paiva sitten) Samia.

Tassa on mielestani yksi asioista mika tarvitsisi ehdottomasti vastausta! :ahem:

Jos on luottohenkilona (mode-tiimin jasen) voi myos kantaa vastuunsa.
Jos nyt nakisimme listauksen modeista, voisimme ehka hiukkasen paatella voiko olla mahdollista etta 6 ihmista on kaikki ns. ei-objektiivisia (tarkoitan talla etta suljetaan pois tama mahdollisuus, en usko etta tuolta listalta loytyy ne harvat tyypit kella on ilmiselvasti kaunaa tiettyja hahmoja kohtaan).
Ei ole mielestani liikaa pyydetty. :rolleyes:
 
Ei se ole liikaa pyydetty, mutta se nyt on tämän moderaattoritiimin tapa toimia. Asia on päätetty näin ja se tulee myös muiden hyväksyä.

En edelleenkään voi ymmärtää tätä hirveätä ajojahtia, joka tuolla vapaassa keskustelussa on ollut. Kamalaa juttua jostain kusihousunörteistä, jotka tällä "heikolla itsetunnolla" eivät muka uskalla tulla esiin. Ja kun tämä juttu kohdistuu lähes täysin meikäläiseen (joka tätä viime aikaista moderointia on suorittanut), niin ei tästä asiasta voi olla kuin täysin pihalla ihmisten ajatusmaailman suhteen. Minuako tässä tarkoitetaan?

Parina viime päivänä on tullut hirveästi arvostusta sille kuinka Henkka -nimimerkki seisoo sanojensa takana ja silti tämä sama jehu on ollut se päämies, joka on näitä moderointeja Moderaattorit-nimimerkillä on suorittanut. Tämä on tuntunut niin saamarin eriskummalliselta. Minäkö olen se vauvamaisesti itkevä ja mode-nickin takaa valittava kusihousunörtti, jota kuitenkin niin kovasti arvostetaan?
 
Viimeksi muokattu:
Näköjään kohdistit viestin minuun, vaikka en muistaakseni kertaakaan ole käyttänyt termiä kusihousunörtti.

On tiedossa, että Henkka on yksi pääjehuista ja näköjään päätökset ovat olleet kollektiivisia. Niiden kanssa on vain elettävä. Kysyn nyt vielä koko modetiimilta, että onko heidän mielestään viimeisen parin kuukauden aikana varoitukset ja bannit menneet täysin oikein vai voiko olla, että jonkinlaista inhimillistä huomaamattomuutta on sattunut. Minua vain ihmetyttää, mikä tuossa moderaattori-nimikkeessä on niin pelottavaa, ettei uskalleta sitä tuoda julki? No, ei tästä enää tämän enempää.
 
Sam sanoi:
Kysyn nyt vielä koko modetiimilta, että onko heidän mielestään viimeisen parin kuukauden aikana varoitukset ja bannit menneet täysin oikein vai voiko olla, että jonkinlaista inhimillistä huomaamattomuutta on sattunut.

Viimeisen parin kuukauden ajanjakso on huono vertailukohta, koska sääntöjä on sillä välillä uudistettu. Eikä niitä päätöksiä huvikseen ole tehty. Kaikelle on aina syynsä. Niin oli Normanin, Maranelloredin kuin Nopeahuolen jäähyillekin.
 
Sam ja Myllis, ehkei kuitenkaan ole forumin yleisen edun mukaista tuoda julki näitä ylläpitotiimin kaikkia hahmoja. Ymmärtänette mitä tarkoitan.

En ota kantaa ylläpitäjän/ylläpidon tekemän bannauspäätöksen oikeellisuuteen, he tekivät ratkaisun, joka oli heille tärkeä. Hyllytysajan pituus minua ihmetyttää. Tokihan teille, ylläpito, oli hahmoa pidemmän aikaa tarkkailleena tiedossa, että hänellä oli tarkoituksena omatoimisesti lopettaa täällä kommentointi muutaman viikon päästä. Minusta on kovin noloa, ettei aktiiviselle ja pidetyllekin hahmolle suoda edes mahdollisuutta hyvästeihin.

Arvostan kyllä reiluja ratkaisuja, mutta joskus pienetkin seikat vievät maton alta hyviltäkin päätöksiltä.

Tsemppiä kaikille .. :thumbup:
 
Musta moderointi on aina ollut sopivan tiukkaa; multakin on onneksi poistettu noita asiattomia postauksia joskus! Ihan aiheesta; en ole valittanut:thumbup:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös