Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi '11

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Miten ihmeessä sä saat sekoitettua tuohon uutiseen työnantajan?? Onko sun lapset töissä sulla?? No haloo.

Tuo sinun uutisesta kommentointi kertoo hyvin missä elät, eli aika kaukana tästä maailmasta.
Kyse on siitä, onko fyysisten rangaistusten käyttö milloinkaan hyväksyttävää. Uutisessa kerrottiin kotioloissa lapsiin kohdistuneesta väkivallasta, esimerkissäni siirsin vastaavan väkivallan tapahtuvaksi työpaikalle ja kohdistumaan aikuisiin ihmisiin. Moni hyväksyy lasten kurittamisen, mutta jostain syystä aikuisiin kohdistuvaa vastaavaa väkivaltaa tuskin kukaan, vaikka luulisi että nimenomaan aikuiset lapsia paremmin rangaistuksen hyvän tarkoituksen ymmärtäisivät. Puolisoa voisi hiuksista vähän nykäistä, jos tiskit lojuisivat liian pitkään keittiössä. Avokämmenellä läimäytys naapurin poskelle olisi ilmeisesti tehokas keino huomauttaa edellisenä iltana asunnosta kuuluneista häiritsevistä äänistä. Työnantajien rangaistusarsenaaliin voisi kuulua sähköpiiska, jolla krapulaiseen ammattiyhdistysaktiiviin saataisiin nopeasti lisää virtaa.

Ja eipä se sinun todistelusi ole paskankaan väärtti, kun sanot ettet ole pyrkinyt tuottamaan kipua tai loukannut fyysistä koskemattomuutta (ilmeisesti et myös halaa heitä. Joku sun hengenheimolainen voisi katsoa sen seksuaaliseksi ahdisteluksi). Sinun sanasi alkaa olla nykypäivänä lapsen sanan edessä täysin mitätön, jos sinua syytetään jostain lapseen kohdistuvasta.
Jos sinulla oikeasti on ongelmia erottaa fyysisen koskemattomuuden suoja -käsitettä halaamisesta, niin ehkäpä tätä on turha jatkaa.
 

Örfil

Guest
Laissa pitäisi säätää että jokaista 1000 m2:n maapinta-alaa kohti on rakennettu ainakin yksi nurkka. Sitten kaikki konfliktit ratkaistaisiin simppelisti nurkan takana.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Mun täytyy kyllä kompata hajua tässä asiassa aivan täysin. Ja moittia tmoita, että tuo ilmeisesti vanhat jarnakaunat näin tärkeään asiaan. Sen verran olen joutunut/saanut kehityspsykologiaa opiskella tässä mennä talvena, että uskallan sanoa varmana tietona, että lapsen koskemattomuus on lapsen perusturvallisuuden ja terveen kehityksen ehdoton edellytys. Ei kahta sanaa siitä.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Mun täytyy kyllä kompata hajua tässä asiassa aivan täysin. Ja moittia tmoita, että tuo ilmeisesti vanhat jarnakaunat näin tärkeään asiaan. Sen verran olen joutunut/saanut kehityspsykologiaa opiskella tässä mennä talvena, että uskallan sanoa varmana tietona, että lapsen koskemattomuus on lapsen perusturvallisuuden ja terveen kehityksen ehdoton edellytys. Ei kahta sanaa siitä.
Hei. Lukiko kukaan tuota uutista. Oikeudessa käydään oikeutta siitä, kun lapset protestoivat uutta isäpuoltaan. Ja heittävät asian hommat ranttaliksi. Kukakohan on tyttöjen käskenyt tehdä ilmoituksen, jos kyseessä on todellakin yhdestä tukistuksesta tai uuden isän rimpuilevan lapsen kantamisesta. Ettei vaan olis lasten biologinen isä tai joku heinahajutätisosiaalitantta, kun perhe on hakenut apua kurittomista lapsista.

Ihme kunnei mies saanut syytettä pedofiliasta :thumbfh::thumbfh::thumbfh:

Suomessa on todellakin lapsia, jotka kärsivät väkivallasta ja joihin tapauksiin tulisi puuttua ja puututaankin, mutta kyllä mielestäni on pientä liioittelua, jos rimpuilevaa ja kiukuttelevaa lasta kantava isäpuoli tuomitaan lapsen pahoinpitelystä sakkoihin :nope::nope:
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Kyse on siitä, onko fyysisten rangaistusten käyttö milloinkaan hyväksyttävää. Uutisessa kerrottiin kotioloissa lapsiin kohdistuneesta väkivallasta, esimerkissäni siirsin vastaavan väkivallan tapahtuvaksi työpaikalle ja kohdistumaan aikuisiin ihmisiin. Moni hyväksyy lasten kurittamisen, mutta jostain syystä aikuisiin kohdistuvaa vastaavaa väkivaltaa tuskin kukaan, vaikka luulisi että nimenomaan aikuiset lapsia paremmin rangaistuksen hyvän tarkoituksen ymmärtäisivät. Puolisoa voisi hiuksista vähän nykäistä, jos tiskit lojuisivat liian pitkään keittiössä. Avokämmenellä läimäytys naapurin poskelle olisi ilmeisesti tehokas keino huomauttaa edellisenä iltana asunnosta kuuluneista häiritsevistä äänistä. Työnantajien rangaistusarsenaaliin voisi kuulua sähköpiiska, jolla krapulaiseen ammattiyhdistysaktiiviin saataisiin nopeasti lisää virtaa.


Jos sinulla oikeasti on ongelmia erottaa fyysisen koskemattomuuden suoja -käsitettä halaamisesta, niin ehkäpä tätä on turha jatkaa.
Uskomatonta, että oikea ääriateisti alkaa jeesustella :D:D

On vaikea ymmärtää, että rimpuilevan lapsen kantaminen on väkivaltaa. Sun "järjellä" (heh) ja ajattelun tasolla se tietysti on mahdollista, koska olet ylitse suvaitsevainen.

Mitäköhän ne tuolla oikeudessa oliskaan mieltä tuosta lasten Holding-tekniikasta. Siinä olisi varmaan isät ja äidit ihmeissään, että siellä perheneuvolassa suositeltiin tälläistä asiaa ja oikein opetettiin, mutta ei auta, kun naapurin mulkku soitti lastensuojeluun, jotka haki muksut pois ja oikeudessa tuli tuomio väkivallasta lapsia kohtaa :rolleyes:

Ja taas sait sen ammattiyhdistyksenkin tähän mukaan :D:D. Voi sinua pojua
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Voi vittu mitä paskaa ja yleistystä täälläkin. Menee jo vauva-lehden keskustelupalstan tasolle :D:eek::D

Koko ikäni olen elänyt lasten kanssa, nähnyt hyvin monenlaisia lapsia, vanhempia, sisaruksia, olosuhteita, kulttuuria ym. Täällä huudellaan ehdottomana totuutena yleistyksiä: kyllä MINÄ olen ylin auktoriteetti ja tiedän miten MUIDEN tulee hoitaa asiat.

Voi perkele sentään. Ylilyöntejä ei saa tulla - oli kyseessä sitten ihan mihin osaan tahansa, ei väkivaltaa (varsinkaan henkistä), ei välinpitämättömyyttä, ei liiallista tunkeilua ym. Edelleen on syytä muistaa että jokainen lapsi ja perhe ovat omanlaisiaan. Kaikki yksilöt eivät opi ja hyväksy saati ymmärrä samoja metodeita. Vai onko jokainen sisarus samasta perheestä samanlainen???

Jos jotain tähän asiaan haluan tähdentää, niin ehdotonta RAKKAUTTA ja VÄLITTÄMISTÄ sekä YMMÄRRYSTÄ. Kasvatuksen on oltava johdonmukaista ja kiellot on selitettävä lapselle ymmärrettävästi - samoin rangaistukset. Edelleen tärkein asia: kaikille ei mene sama asia kaaliin samalla tavalla. Aina on helpompi huudella naapurille kuin katsoa peiliin.

Oletettavasti jotkut tekopyhät paskiaiset kuvittelevat minun kannattavan fyysistä kuritusta, mutta ehei - rakastan lapsiani ja haluan heistä kasvavan täyspäisiä, tasapainoisia ja sosiaalisia aikuisia. Toistaisesti näyttää siltä, ettei kasvatus ole mennyt pieleen. Myöskään mustelmia (aikuisten tai sisarusten toimesta) ei ole tullut ym. Selkeät säännöt on ja niistä pidetään kiinni, minimikeinoja käyttäen.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Lisätään vielä edelliseen, että mitä pitempään kasvatus menee täysin vapaasti vailla rajoja, sääntöjä, kieltoja (eli puhtaasti "lasta ymmärtäen") niin sitä vaikeampaa tulee myöhemmin. Jossain vaiheessa nimittäin tulee ongelmatapaukselle raja vastaan, ettei minkäänlainen suullinen komentaminen tehoa, ei uhittelut, sanalliset kiellot ym. Näitä tapauksia riittää joka luokalle. Suomihan ei tainnut olla järin korkealla vertailtaessa koululuokkien rauhallisuutta, opettajien kunnioitusta ym. Toki opettajakoulutuksessakin on paljon parannettavaa, mutta hankala on puuttua pahimpiin häiriköihin, kun kaikki keinot on otettu pois eikä kotoa tule kurinpidollista tukea. Iso ongelma - sanon minä.

Niin tuokin siis näin yleistäen, asia mistä aiemmin haukuin muita. Yksilökohtaisia eroja on valtavasti. Tietenkään kaikki ongelmatapaukset eivät ole näitä vapaan kasvatuksen hedelmiä.
 

Goblet

Iceman
Liittynyt
24.3.2008
Viestit
3109
Sijainti
Finland
Minulla ei vielä lapsia ole, mutta sitten kun niitä siunaantuu, aion rakastaa heitä äärettömästi. Ja rakastaminen on sitä, että opetetaan käytöstavat, välitetään lapsesta ja hellitään. On lapselle hyväksi tietää mitä ei saa ja mitä saa tehdä ja joskus tarvitaan rangaistuksia. En toivo että joutuisin sellaiseen tilanteeseen jossa joutuisin käyttämään kovin rajuja otteita, mutta jos pakottava tarve on niin silloin otan niskavilloista kiinni.

Ei se sen kummempaa ole. En halua vahingoittaa heitä millään tavalla, vain rakastaa.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Hei tässähän joutuu keittään vielä iltakahvit ja avaan piparilaatikon!
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
5003
Sijainti
Vantaa
Mä kysyn hajulta tällaista asiaa: jos lapsen isä on ammatiltaan poliisi, niin saako hän silloin poliisina rikkoa lapsensa fyysistä koskemattomuutta?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Sen verran olen joutunut/saanut kehityspsykologiaa opiskella tässä mennä talvena, että uskallan sanoa varmana tietona, että lapsen koskemattomuus on lapsen perusturvallisuuden ja terveen kehityksen ehdoton edellytys. Ei kahta sanaa siitä.
Kaikki ennen 70-lukua syntyneet sukupolvet on siis kasvatettu kieroon.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös