Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi '11

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Nyt jotain ihan muuta!
Helsingin Sanomat sanoi:
Monty Python -ryhmä taas elokuvanteossa

Brittikoomikkoryhmä Monty Pythoniin kuuluneen Graham Chapmanin kirjasta A Liar's Autobiography (Valehtelijan omaelämäkerta) tehdään kolmiuloitteinen animaatioelokuva, kertovat BBC ja The New York Times. Elokuvassa käytetään vuonna 1989 syöpään kuolleen Chapmanin ääntä.

Projektissa ovat koomikkoryhmän jäsenistä mukana myös John Cleese, Terry Gilliam, Terry Jones ja Michael Palin. Ryhmän kuudes jäsen Eric Idle ei filmin tuottajien mukaan ole "vielä sitoutunut hankkeeseen, mutta neuvottelemme asiasta edelleen".

Elokuva koostuu useasta episodista, joiden kesto vaihtelee kolmesta kahteentoista minuuttiin.

Ne ovat tyylillisesti erilaisia; yhteistä on Chapmanin hieman ennen kuolemaansa tekemä äänite, jossa hän lukee omaelämäkertaansa.

Muut koomikkoryhmän jäsenet keskustelevat Chapmanin äänen kanssa.

Elokuvan on tarkoitus tulla teatterilevitykseen ensi vuoden keväällä.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Olipa taas iltapaskalla otsikointia. Baarin tiskillä palvelua odotellessa bongasin aviisin etusivulta suuruutisen "Suurhälytys kentällä - NHL-tähdet vaarassa HÄTÄLASKU"
No, vilkaisin sitten että mitä.. vittu generaattorivika jonka vuoksi ei viitsitty lähteä ylittämään Atlanttia. Siis semmonen vika joka olisi mantereen yllä lennettävällä reitillä kuitattu huomatuksi mutta jatkettu siitä huolimatta varajärjestelmän kanssa. Valtameren ylityksessähän se ei käy, varalaskupaikkoja kun on siellä vähän huonosti siinä tapauksessa että mr. Murphy sammuttaa varajärjestelmänkin.
Saatiin siinä taas myytyä lehteä idiooteille pelkällä otsikolla ja idiootit maksaa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
khn:ännät julistautuivat itsenäiseksi juhannuksena:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/pumpattava-seksinukke-nostettiin-lipputankoon-helsingin-mellunmaessa---kuvat/art-1288397909633.html

Tietojemme mukaan pumpattava barbara virallisena valtiolippuna on ainoaa laatuaan. Sytyttääkö khn:ännien yllättävä itsenäisyysjulistus mellakoita Helsingin kaupunkivaltion etnisesti kirjavassa kansallisuusjoukossa. Mitä tekee Kalasatamassa sijaitseva Kaalestan, joko nootti on laitettu eteenpäin puukkopostissa?
Osui tuosta aiheesta silmään vielä Iltalehden uutinen. Jokohan ovat saaneet morsion alas?

- Nukke saadaan alas salosta vasta maanantaina, koska lipputangon narut ovat katkaistu. Tanko joudutaan sahaamaan poikki, jotta nukke saadaan alas, RTK:n päivystäjä kertoo.
Näinhän se on pakko tehdä, jotta saadaan näyttävä operaatio aikaiseksi. Henkilönostimen käyttö olisi liian tylsää.

Talon asukkaat ovat hyvin pahoillaan tapahtuneesta ja pohtivat rikosilmoituksen tekemistä.

- Koen asian erittäin loukkaavana suomalaisia ja meidän arvojamme kohtaan. Tämän tulisi johtaa syytteeseen, eräs asukas sanoo.
Kyllä. Seksinukke on häpäisty. Syyllinen ruoskittavaksi.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Mikähän helvetin tanko niillä on siellä mukamas.. meinaan kyllä tähän saakka on tangot kaatunu tyvestä saranoiden vastapuolelta pultit irrottamalla. Ikinä ole mitään vitun nostimia tarvittu karanneen narun hakemiseen
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Your logic, it has a hole in it.

HS.fi sanoi:
Intialaiskirurgien väitetään tehneen 300 tytöstä poikia

Intian Madhya Pradeshin osavaltion viranomaiset tutkivat väitteitä, joiden mukaan jopa 300 tyttölapsesta olisi kirurgisin menetelmin tehty poikia. Tapaus ilmeni Indoren kaupungissa, kun media oli paljastanut, että lapsia tuotiin sinne ympäri Intiaa sukupuolileikkaukseen.

Viranomaisten tutkimuksessa lääkärit puolustautuvat väittämällä, että lapsilta leikattiin sukuelinten epämuodostumia.

Naisten ja lasten oikeuksia puolustavat aktivistit kutsuvat leikkauksia "sosiaaliseksi hulluudeksi", joka pitää intialaisia naisia pilkkanaan ja loukkaa lasten oikeuksia.

Sukupuolileikkausten yleistyminen johtuu siitä, että monet intialaisperheet haluavat mieluummin poikia kuin tyttöjä. Perheet pelkäävät esimerkiksi korkeita hääkustannuksia ja myötäjäisiä.

The Telegraph-lehti kirjoittaa, että vanhemmat olisivat maksaneet 2 000 puntaa eli yli 2 200 euroa jokaisesta sukupuolileikkauksesta.

Intiassa on seitsemän miljoona enemmän alle kuusivuotiaita poikia kuin vastaavan ikäisiä tyttöjä.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ahdistelija iski uimahallissa

Tiistai 28.6.2011 klo 18.59

Espoon Tapiolan uimahallissa lasten uimakouluryhmän vieressä itseään tyydyttänyt mies on tuomittu sakkoihin.
Tapaus sattui Espoon Tapiolan uimahallissa, jossa oli harjoittelemassa pienten lasten uimakouluryhmä.
Tapaus sattui Espoon Tapiolan uimahallissa, jossa oli harjoittelemassa pienten lasten uimakouluryhmä.

Espoon käräjäoikeus on tuominnut 52-vuotiaan helsinkiläisen miehen sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta yli kahden tuhannen euron korvauksiin.

Käräjäoikeus langetti miehelle maksettavaksi 50 päiväsakkoa. Lisäksi mies joutui korvaamaan valtiolle todistelukustannukset. Yhteensä maksettavaa kertyi noin 2 300 euroa.

Käräjäoikeudessa todistanut uimavalvoja kertoo, että hän oli kiinnittänyt huomionsa vastaajan erikoiseen käytökseen. Uimavalvojan mukaan mies oli istuskellut altaan porrastasanteella, ja välillä sukeltanut pinnan alla lasten uimakouluryhmän harjoitellessa samassa altaassa.

Uimavalvoja oli täysin varma, että mies tyydytti itseään seuratessaan pienten lasten uintia.

Myös toinen uimari ja lasten uimaopettaja todistivat oikeudessa havainneensa miehen toimivan sopimattomasti. Molemmat olivat kertoneet asiasta uimavalvojalle.

Vastaaja kiisti syytteen. Mies on myöntänyt istuneensa altaan syvässä päässä portailla ja tehneensä sukelluksia. Hän on kertonut harjoittaneensa paineentasausta ja istuskelleensa lepäilemässä altaan porrastasanteella.

Viime tiistaina annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Muutosta tuomioon voi hakea valittamalla Helsingin hovioikeuteen.

JOHANNA MATTINEN
johanna.mattinen@iltalehti.fi
Että sellaista.

Kerran tuossa hallissa käyneenä täytyy todeta, että epämiellyttävä paikka. Pukuhuoneet kuumat kuin pätsi, ja allasosasto muistutti enemmän lasten leikkipaikkaa kuin jotain kuntorataa. Ei siellä pystynyt uimaan.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Pyryf menee lääkärille ja vaatii itselleen pellesaikkua, jotta saisi pildeä. Lääkäri varmasti ko. argumentoinnin perusteella kirjoittaa pari viikkoa välittömästi.
Tai kirjottaa saatteen suljetulle osastolle ja jää Pyryf taas ilman pildeä..

On vähän nuoralla tanssimista nää jutut
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös